lauantai 24. lokakuuta 2020

Kaunis hautausmaa metsän keskellä Haminassa

Haminan ortodoksinen haustausmaa
Aamuinen sumu liikkuu hiljalleen peltojen yllä, tehden tavallisesta maisemasta hieman mystisen näköisen. Jalat vievät vanhoille tutuille pikkuteille, joita pitkin joskus tuli käveltyä usein. Päätän ottaa totutusta hieman poikkeavan reitin. 

Voi, onpa tuosta kaadettu laaja ala metsää. Näyttää aika rumalta. Ai, tuollakin sama juttu.

Päädyn todella pitkästä aikaa vanhan ortodoksisen hautausmaan reunalle. Pienehkö, 1700-luvulla perustettu hautausmaa on mielestäni aina ollut kiehtovan näköinen. Menen sisään portista, eikä ketään näy. Auringonvalo tunkeutuu kuusten latvojen läpi taittaen aamun viileyttä, tikka hakkaa puuta. Muuten on hiljaista.

Aladinin suvun hautakappeli

Hautausmaalla sijaitsee pieni kirkko, jonka vieressä on Aladinin suvun yksityinen hautakappeli. 

Siitähän taisin ottaa kuvan yläasteella kirjalliseen kyläesitelmään. Kävinköhän silloin täällä porttien sisäpuolella viimeksi?

Kappeli valmistui noin vuonna 1900, kirkko 1901. 






Ortodoksinen hautausmaa Haminassa

Mielestäni silloin tällöin on ihan tervettä vierailla hautausmailla. Se antaa elämään perspektiiviä. Tälläkin hautausmaalla yhdessä haudassa lepää kreivi ja kreivittäriä. Oli maallinen titteli sitten mikä vain, jossain vaiheessa sillä ei ole enää mitään väliä. 

Tietysti on surullista nähdä joissain muistomerkeissä hyvin vähäisiksi jääneet elinvuodet. Mutta ehkä sekin muistuttaa meitä eläviä siitä, että elämä voi olla arvaamatonta. Ehkä se saa meidät muistamaan, kuinka onnekkaita olemme saadessamme herätä aina uuteen aamuun. Ehkä muistamme taas olla vähän enemmän kiitollisia asioista, joita pidämme itsestäänselvyytenä.



Haminan ortodoksinen kirkko








Tien toisella puolella sijaitsee hyvin pieni, Nikolai II:n armeijan juutalaissotilaiden haustausmaa.


Juutalainen haustausmaa Haminassa




keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Ennen ajattelin, että...

 








Nuorempana sitä ajatteli, että kolmekymppisenä olisi jo hahmottunut selvä suunta elämälle. Voin kertoa sen verran, että ei ole. Ihan viime aikoinakin olen alkanut kyseenalaistaa tiettyjä asioita, vanhoja ajatusmallejani sekä toimintatapojani ja yleisesti hyväksytyn "kunnollisen elämän" normeja. Asioita, joita pitkään pidin tavanomaisina ja tavoiteltavina. Ymmärsin, että olin asettanut itselleni sääntöjä perustuen ajatuksiin, jotka eivät ole omiani. 

Uskoin, että minun pitäisi tavoitella kokoaikaista työtä, jotta voisin ostaa tavaroita, joita en tarvitse tai edes ehtisi käyttää, koska olisinhan koko ajan niin kiireinen eli tärkeä ihminen. 

Uskoin, etten voisi vaihtaa alaa, koska opiskelin monta vuotta ammattikorkeakoulussa saadakseni tämän tutkinnon.

Uskoin, että minun tulisi toimia tietyllä tavalla, koska olen aina ennenkin toiminut niin ja haluta edelleen asioita, joita joskus halusin. 

Nyt haaveilen lyhyemmästä työviikosta jollakin uudella alalla. Kohtuullisesta ja hitaasta elämästä, jossa on tilaa luovuudelle, itsensä kehittämiselle ja läsnäololle – niille tärkeille asioille ja ihmisille. Elämästä, jolloin illat ja lauantait eivät mene vain työpäivistä toipumiseen sohvan pohjalla ja sunnuntait sen miettimiseen, että menipä viikonloppu taas nopeasti. Siitä, ettei tarvitsisi haaveilla eläkeiästä, jolloin saisi luvan kanssa viettää haluamanlaistaan elämää, vaan että voisi elää sitä jo nyt. 

Hups, saikohan tuota nyt edes sanoa ääneen. Koen ylläolevan haaveen kuitenkin merkitykselliseksi oman hyvinvointini kannalta niin lyhyellä, kuin pitkälläkin tähtäimellä. 

Vielä kun keksisi, että mikä ala/ammatti/työ tämän mahdollistaisi. Työ, jonka kokisin merkitykselliseksi ja arvojeni mukaiseksi, mutta joka ei kuormittaisi liikaa, ja jossa palkka kuitenkin riittäisi lyhyempää viikkoa tehdessä. Tähän jos keksisin vastauksen vielä tämän vuoden puolella, niin olisin aika iloinen!