keskiviikko 30. elokuuta 2017

Pihlajan lumoissa

Olen jakanut pari näistä pihlajakuvista jo instagramissa, mutta mielestäni tämä kaunis puu ansaitsi vielä ihan oman postauksensakin. Näköjään omistin viime vuonnakin yhden postauksen kokonaan pihlajalle. Välillä tuntuu, että valokuvaajana sitä joskus vain toistaa itseään, mutta ainakin viime ja tämän vuoden kuvat eroavat toisistaan edes sävymaailmaltaan.









Olen aina pitänyt puista. Lapsena tapasin kiivetä ohuelle tammen oksalle istumaan, ja olin vihainen ja surullinen, kun kotipihassa ollut suurehko koivu kaadettiin. Tuli muka niin paljon "roskaa", vaikka koivun lehtiä ei välttämättä edes tarvitsisi haravoida pois.

Toivottavasti asumme joskus sellaisessa omassa kodissa, jonka pihalla kasvaa vanhoja, elämää nähneitä puita. Haluaisin myös istuttaa oman puun ja seurata sen kasvua. Onneksi ihan betonin keskellä ei tarvitse nytkään asua, sillä tämänkin kerrostalon pihapiirissä kasvaa ainakin vaahteroita, mäntyjä, koivuja ja pihlajia. ♥

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Ötökän elämää











Eräänä aurinkoisena päivänä metsässä kävi kuhina. Perhosia, sudenkorentoja, kimalaisia, hämähäkkejä ynnä muita joka puolella. Silloin toivoin taas, että kunpa omistaisin makro-objektiivin. Hyönteisten touhuja on oikeasti hauska seurata! Kokeilepa joskus. Tosin, olisi ihan hyvin voinut jäädä näkemättä tuo, kun hämähäkki nappasi (jo parhaat päivänsä nähneen) perhosen ateriakseen. Mutta, täytyyhän senkin syödä. 
Mukavaa loppuiltaa ja uutta viikkoa!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Hetkistä valokuvahaaste – Minä olen

Hetkistä -valokuvahaasteen elokuun aiheena on omakuva. Kerrankin minulla oli idea valmiina, jota sitten lähdin eilen toteuttamaan. Meinasi iskeä pieni epätoivo, kun sopivaa paikkaa kuvanottoa varten ei meinannut löytyä. Mutta kannatti kiertää vähän eri reittejä kuin yleensä ja palata vanhoille kotikulmille, josta kuvauspaikkakin viimein löytyi.

Yhteys

Seuraavaa haastetta odotellessa! 

maanantai 14. elokuuta 2017

Kokoelma kasvaa





Kokoelmani uusimmat tulokkaat ovat tsaroiitti, savukvartsi, tiikerinsilmä ja sitriini. Kerroinko jo, että rakastan kiviä? Varmaankin. Niissä on sellaista ikiaikaista kauneutta. ♥ 
Tällä kertaa lompakon kohtaloksi koituivat Wiipurintien markkinat Kouvolassa ja elomarkkinat Haminassa.
Pitäkää miut poissa markkinoilta... :D

tiistai 8. elokuuta 2017

Aamun valossa






Ajattelin, että tulisi olemaan rankkaa herätä kukonlaulun aikaan joka arkipäivä seuraava vuosi. Aikaisin herääminen taitaa kuitenkin sopia minulle. Ensimmäisen viikon aikana olen jopa herännyt muutamana päivänä itse vähän ennen herätyskellon soittoa. Edes nukkumaan meneminen klo 21-21.30 ei tuota ongelmia, vaan rankinta on iltapäiväväsymys. No, onhan tässä aikaa tottua.

Ja nämä aamut! Auringon edestä väistyvät pilvet, kimaltava aamukaste, kukan varressa nukkuva kimalainen. Vai nukkuiko se? Ainakin siltä näytti. Raikas ilma ja tyhjähköt kadut, juuri sopivan mittainen pieni hetki ottaa muutama kuva.

Voin jo kuvitella syysaamun sumuisen maiseman ja sen, kuinka tähdet talvella vielä loistavat kun lähden töihin.

Uskon tottuvani tähän.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Olla oma itsensä

"To be yourself in a world that is constantly trying to make you something else is the greatest accomplishment."

-Ralph Waldo Emerson

Joskus ajattelen, että olisi kiva pitää täysin anonyymia blogia. Kukaan ei tietäisi sen olemassaolosta, ainakaan kukaan tuttu, eikä minua voitaisi tunnistaa siitä. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että miulle on iskenyt jonkinlainen itsesensuuri tekstien kanssa; aivan kuin sanat olisivat lukitussa kaapissa, jonka avaimeen en pääse käsiksi. Se on vähän harmi, sillä vaikka pidänkin kuvista ehkä enemmän ja pystyn niillä ilmaisemaan itseäni parhaiten, sanoihin rakastuin jo kun opin lukemaan. Kirjoitettuihin sanoihin, luettuihin sanoihin.

Tämä on vähän paradoksaalista, sillä en ole tainnut koskaan saada blogista huonoa palautetta. *koputtaa puuta* Tunnen itseni hyvin ja tiedän millainen olen, mutta ehken vieläkään ole täysin päässyt irti niistä ajatuksista, millainen minun pitäisi olla. Siis jonkun muun mielestä, oli se sitten tuttu, puolituttu, yhteiskunta tai kuka tahansa. Ja uskon tämän olevan yksi sellainen asia, joka estää omaa ääntäni (myöskin konkreettisesti) virtaamasta.

Omana itsenä olemisen tulisi olla maailman helpoin asia, mutta kuten Emersonkin on sanonut, se on enemmänkin saavutus. Maailma, jossa elämme, yrittää koko ajan tehdä meistä jotakin muuta. Maailma, eli tässä tapauksessa me ihmiset. Eikö olekin kummallista, että sanomme "ole vain oma, uniikki, itsesi", mutta yritämme sitten lopulta kuitenkin ahtaa itseämme ja/tai muita johonkin määritelmään. Vaikka kukaan ei mahdu yhden määritelmän sisälle. 

Vaikka kuvat kertovat monesti enemmän kuin tuhat sanaa, koen kirjoitetut sanat silti paljastavammiksi. Jos kirjoitan näin tai noin, millaisen kuvan se minusta antaa? Kuinka paljon edes haluan jakaa ajatuksiani? Ehkä seuraava tehtäväni on löytää taas se oma tapa kirjoittaa – sellainen, jossa on sijaa kauniille sanoille ja jonka nyt olen hetkellisesti kadottanut. 

Toisin sanoen, täytyy vain kirjoittaa, eikä vain haaveilla kirjoittavansa. Ehkä sanakaapin avain alkaa sitten löytyä vähän useammin. 

Kaunista uutta viikkoa juuri sinulle! ♥ 
Kuvat: Caro Photo