perjantai 31. maaliskuuta 2017

Paljon onnea, Starbox!

Blogiyhteisömme Starbox täyttää tänään vuoden, ja ajattelinkin omistaa tämän postauksen Starboxille ja pohtia samalla, mitä se on minulle antanut.
Niittykukkia-blogini on ehtinyt vasta kymmenen kuukauden ikään, eli tulin mukaan pari kuukautta Starboxin julkaisun jälkeen. Sitä ennen olin pitänyt blogia kuitenkin jo useamman vuoden, joten jonkinlaista kosketuspintaa minulla bloggaamiseen oli jo ennestään. Ennen en tosin kuitenkaan pitänyt itseäni bloggaajana, vaan Starbox teki minusta bloggaajan. Blogini ei ole ehkä tänne muuton jälkeen tehnyt mitään huimaa kasvupyrähdystä, mutta kasvua on tapahtunut sitäkin enemmän omassa mielessäni. Ennen en juurikaan kertonut blogistani ihmisille, koska olin epävarma. Starboxissa meillä on kuitenkin ihana yhteisö ja taustatiimi, ja voin rehellisesti sanoa, että toisia todella tsempataan ja autetaan! Se on auttanut minuakin olemaan ylpeä blogistani.
Täältä olen löytänyt myös itse paljon uutta luettavaa. Koskettavia, hauskoja ja elämänmakuisia tekstejä, hienoja kuvia unohtamatta. Blogit täällä tuntuvat aidoilta, mikä ei ole nykyään ihan itsestäänselvyys. Kyllä kaakossa osataan!
Ja mikä parasta, yhteisömme ei ole vain virtuaalinen, vaan tapaamisia järjestetään pari kertaa vuodessa myös ruutujen toisella puolella. Innolla odotan jo toukokuuta, silloin on nimittäin luvassa aika jännääkin ohjelmaa! Ja on erittäin kiva nähdä ja päästä tutustumaan ihmisiin muutenkin kuin blogien kautta yhteisen tekemisen merkeissä.

Kiitos paljon Starbox ja bloggaajakollegat kuluneesta vuodesta! On ihana olla osa tätä yhteisöä. Kiitos myös sinulle, joka luet tätä ja kenties palaat tänne joskus tai aina uudestaan. Uskon, että viihdyn täällä vielä pitkään. ♥

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Herkkyyden voima (ja haasteet)

Varmasti harva on välttynyt kuulemasta tai lukemasta psykologi ja tutkija Elaine Aronin termistä highly sensitive person, (suomeksi erityisherkkä ihminen). Suomessa aiheeseen on perehtynyt erityisesti psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen, jolta ilmestyi viime vuonna aihetta käsittelevä kirja Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään. Heiskanen suosittelee teosta kaikille herkille itsetuntemuksen lisäämiseksi, ja sen lisäksi myös heidän läheisilleen sekä terveys-, sosiaali-, opetus-, ja kasvatusalojen ammattilaisille ja eri alojen esimiehille. Tutkimusten mukaan noin 20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä, joten aihe koskettaa monia meistä joko itsemme tai läheistemme kautta.
Monille erityisen herkille ihmisille termin ja selityksen löytäminen omille kokemuksille on ollut helpotus. Olen aina tuntenut olevani herkkä, joten muutama vuosi sitten aiheesta ensi kertaa kuullessani ja jonkin testinkin tehdessäni tulos ei ollut yllätys. Sain melkein täydet pisteet. Sen sijaan se oli uutta, että erityisherkkyys nähdään synnynnäisenä temperamenttipiirteenä, joka perustuu tavallista herkemmin aistivaan ja reagoivaan hermojärjestelmään. Sillä on siis biologinen perusta. Ilmiö voidaan tunnistaa myös eläinmaailmassa.

Olin siis lukenut aiheesta jonkin verran jo aiemmin, ja siksi mietinkin, voisiko tämä teos tarjota mitään uutta. Paljon siellä olikin tuttua asiaa, mutta silti luin mielenkiinnolla eteenpäin. Mielestäni kirjan parasta antia olivat luvut suojakuorista ja kuormituksesta. Herkille on ominaista suojata usein omaa itseään erilaisilla rooleilla ja käyttäytymismalleilla eri tavoin kuormittavissa tilanteissa. Tällaisia kuoria ovat esimerkiksi suorittaminen, selviytyminen, mukautuminen, huumori, analysointi, leimautuminen, vältteleminen ja vetäytyminen. Suojakuoret voivat olla hyödyllisiä, mutta pidemmän päälle ne voivat alkaa rajoittaa omana itsenä olemista, minuutta. Jos jokin kuori rajoittaa liikaa omaa elämää, sitä kannattaa lähteä purkamaan. Heiskanen antaa kirjassa ajatuksia ja vinkkejä siihen, kuinka suojakuoren voi muuttaa vahvuudeksi. Kyseessä on hidas prosessi, ja monesti suojakuoria aletaan purkaa vasta sitten, kun tulee jokin kriisi tai tilanne alkaa muuten tuntua sietämättömältä – tähän pystyn hyvin samaistumaan.

Kuormituksen tasapaino -luku käsittelee yli- ja alikuormitusta ja niiden välistä löytyvää tasapainoa kuormituksen ja levon välillä. Monet herkät haalivat itselleen liikaa ja liian pitkäkestoista tekemistä, joka voi ylikuormittaa. Samaan voi johtaa myös se, että ajattelee tai tuntee paljon, eli tekemisen ei edes tarvitse olla konkreettista. Toisaalta ihminen on voinut oppia myös alikuormitusmallin, jolloin elää passiivisemmin kuin haluaisi tai jaksaisi. Taustalta voi löytyä erilaisia pelkoja esimerkiksi epäonnistumisesta, häpeästä tai muutoksesta. Jos ylikuormitusta on kestänyt pitkään, tarvitaan sen jälkeen monesti myös pitkä alikuormitusjakso. On myös syytä muistaa, että yksi kaipaa elämäänsä enemmän kuormitusta tai lepoa kuin toinen, eli jokaisen on itse löydettävä sopiva tasapaino.
Itsestäni tuntuu, että olen elämäni aikana ehtinyt kokea nämä kaikki kuormitusmallit. Välillä olen kuormittanut itseäni liikaa ja välillä liian vähän, ja kai sitä tasapainoakin on joskus ollut. Tämän hetkisestä tilanteesta en ole edes oikein varma, ehkä se on jossain tasapainon ja lievän alikuormituksen välillä.

Kirjan viimeinen luku käsittelee herkkyyden lahjoja. Niitä on lueteltu paljon, mutta pääotsikkoina erilaisille lahjoille ovat esimerkiksi nauttimisen kyky, empatia, oikeudentaju, mielikuvitus, intuitio ja syvällisyys. Jälleen kerran pystyin samaistumaan hyvin moneen. Herkkyys todella on voimaa, ja ehkä sitä aletaan pikkuhiljaa myös laajemmassa mittakaavassa ymmärtää.

Heiskanen käsittelee teemaa helposti lähestyttävästi ja kattavasti, ja voisinkin kuvitella, että jos aihe ei ole vähääkään tuttu (tai vaikka olisikin, aina voi oppia jotain uutta), tästä kirjasta on hyvä lähteä liikkeelle. Se ei ole pelkkää herkkyyden suitsutusta vaan ottaa huomioon myös temperamenttipiirteelle ominaiset haasteet. Suosittelen!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hetkistä valokuvahaaste – Minun maisemani + Vesi

Vuosi sitten tähän aikaan Kymenlaakson opistolla tein joka viikko erilaisia valokuvaustehtäviä annetuilla aiheilla. Välillä tehtävien teko tuntui yllättävänkin haastavalta, jos aihe ei puhutellut itseä heti. Mutta jossain vaiheessa aina jokin idea tuli mieleen, kun alkoi tarkastella ympäristöään vähän eri vinkkelistä kuin yleensä. Välillä on virkistävää kuvata jotain ihan erilaista, kuin normaalisti. Siksi olinkin heti mukana, kun Hempee-blogin Jonna kertoi ystävänsä Kapeat kadut -blogin Jennin kanssa suunnittelemastaan kuukausittaisesta valokuvahaasteesta. Joka kuukausi Facebook-ryhmään ilmestyy siis uusi haaste, johon voi osallistua liittymällä ryhmään ja linkkaamalla oman postauksensa haastekuvan alle. Jos siis tykkäät ottaa kuvia ja sinulla on blogi, liity ihmeessä mukaan!
Maaliskuun tehtävänä oli kuvata kolmen kuvan sarja aiheesta "minun maisemani". Aluksi ajattelin, että tämähän nyt on helppo. Sitten katsahdin ulos. Niin, tosiaan, nyt eletään talven ja kevään välistä harmaata loska-aikaa... miten ihmeessä saisin kuviin jotain sellaista, mikä tuntuu omalta? Olen sitä mieltä, että jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa, mutta jotkut silti puhuttelevat enemmän. Eilen se viimein kirkastui. Mikäs olisikaan enemmän minun maisemaani, kuin se, jonka näen joka päivä parvekkeeltamme.
Kaikki kuvat ovat eiliseltä, ja sen enempää selittelemättä:

Kirkas


Välivaihe

Myrsky

Maaliskuun bonustehtävänä oli 1-3 kuvaa aiheesta vesi, ja tässä oma näkemykseni aiheesta:


Näetkö

Aika tipalle meni tämä osallistuminen, mutta ehkä ensi kuussa ideat syntyvät nopeammin. Kohtahan saammekin jo uuden aiheen!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tulppaanitutkielma



Ostin kaupasta alelapulla varustettuja tulppaaneja. En ole yleensä ollut niin innostunut tulppaaneista, mutta värikäs kimppu kiinnitti huomioni. Ja ilokseni huomasin keltaisten ja lilojen kukkien olevan kerrattuja. En tiedä miksi, mutta monet kukat näyttävät mielestäni paremmilta kerrattuina. Alelapusta huolimatta kukat ehtivät ilahduttaa vielä monta päivää, ja varmasti niilläkin oli paremmat oltavat täällä olohuoneen pöydällä kuin kaupan roskiksessa.

Otin kukista kuvia useampana päivänä, ja samalla muodostui huomaamatta pieni kuvatutkielma kukkien elinkaaresta. Yhtenä päivänä terälehdet alkoivat putoilla, ja joku olisi ehkä heittänyt kukat jo pois. Halusin kuitenkin vielä hetken ihailla niiden kauneutta, ja siirsin ne pienempään maljakkoon (eli vanhaan kurkkupurkkiin!). Ja niin kimppu näytti hetken kuin uudelta.

Tämän postauksen pointti on kenties se, että niin paljon kuin haluaisinkin ostaa kukkani aina kukkakaupasta, voivat ruokakaupan yksinäiset alekukat ilahduttaa ihan yhtä paljon.

Jos niille vain antaa mahdollisuuden.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

17.3.2016

Päätin ihan huvikseni katsoa, että mitähän kuvia olen vuosi sitten 17. maaliskuuta ottanut. Ja kun nämä kuvat lävähtivät ruudulle, kuvienottohetki palautui mieleeni välittömästi. Olin tulossa bussilla kotiin Kymenlaakson opistolta, kun Kuusaan sillan kohdalla näin auringon olevan laskemassa. Päätin käydä ottamassa muutamat kuvat. Melkein heti kun olin saanut kaivettua kameran repusta, alkoi sataa jotain märkiä rättejä taivaan täydeltä. Samalla maisema muuttui myös kullanhohtoiseksi. Kameraparkani ei ole erityisen säänkestävä, joten montaa kuvaa en viitsinyt ottaa. Silti tuo auringonlasku on jäänyt erityisesti mieleen, en nimittäin muista, olenko nähnyt vastaavaa valoa täällä kertaakaan aiemmin tai sen jälkeen.





Minusta on mielenkiintoista vertailla sitä, miltä eri vuosina on samaan aikaan näyttänyt. Valokuvaushan on myös historian tallentamista. Joskus käyn esimerkiksi selailemassa kuvia, kun koitan muistella, milloin kevään ensimmäiset kukat ovat nousseet tai omenapuiden kukat kukkineet. Kuvat toimivat osaltaan muistinani. Ja näiden kuvien perusteella voin todeta, että 17.3.2016 satoi räntää ja vettä, aivan kuten tänäänkin.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Miniloma Helsingissä

Joskus on kiva panostaa vähän itseensä ja laatuaikaan ystävän kanssa. Noin viikko sitten ystäväni Satu ehdotti, että josko lähdettäisiin viikonloppuna Helsinkiin hotelliin yöksi. Onnistuin yllättäen näin lyhyellä varoitusajalla löytämään vielä edulliset bussiliput molempiin suuntiin, joten ajattelin, että kerrankos sitä...! Viimeksi olin ylipäätään ollut hotellissa ehkä joskus yli kymmenen vuotta sitten jollain urheilukisareissulla, joten ehkä nyt olikin jo aika päivittää kokemuksia.

Hotelliksemme valikoitui hyvällä sijainnilla oleva Helka, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Siellä oli rauhallista ja henkilökunta oli ystävällistä. Olen myös haaveillut tuollaisista leveistä ikkunalaudoista, niissä on kivaa tunnelmaa. Todellinen bloggaaja olisi varmaankin muistanut ottaa nuo tossut pois pussista ja laput pois sängyltä ennen kuvien ottoa, mutta aina ei voi olla täydellinen. Onpa ainakin autenttinen kuva!


Mitään pakollista ostettavaa kummallakaan ei ollut, joten jätettiin kaupoissa kiertelyt aika pitkälti väliin. Paksummat legginssit tosin kävin iltaa varten ostamassa, jotta tarkenisin lähteä ulos. Kaivoin kotona kaapit ja korit läpi, enkä löytänyt niitä, jotka minulla jo oli ennestään mistään. Mysteerinen juttu. Ne ovat tainneet kadota kuin tuhka tuuleen.
Ennen hotellille takaisin menoa kävimme syömässä kiinalais-thaimaalaisessa buffetissa. Onneksi on keksitty haarukka ja veitsi, ei tällainen maalainen puikkoja osaisikaan käyttää.


Ne kerrat, kun käyn vuoden aikana baarissa ovat laskettavissa varmaankin yhden käden sormilla. Tämän reissun yhtenä ideana oli kuitenkin katsastaa myös kaupungin yöelämää, joten asiaankuuluvat mekot olimme ottaneet mukaan! Joku sanoikin, että ne ovat super cute, ja olen tietenkin samaa mieltä. Kukkamekolla ei voi mennä pieleen, sanon minä.



Minulla oli kamerassa meistä tasan kaksi yhteiskuvaa, jotka molemmat ovat julkaisukelvottomia. En ymmärrä miten sellaisia ilmeitä voi saada ihminen aikaan!  Muutenkin hotellilla kuvia ottaessani  huomasin taas kerran sen tosiasian, että suurempaa iso-herkkyyttä kestävä kamera olisi aika kiva. Nyt kohisee niin, että silmiin sattuu, mutta sillä mennään mitä on.

Aikamoinen viima kävi yöllä, ja aamuyöstä olikin ihana päästä mukavaan ja lämpimään sänkyyn nukkumaan. Olisin kieltämättä voinut nukkua vähän pidempään kuin vajaat viisi tuntia, mutta hotellin skandinaavinen aamupala kutsui syöjiään. Aamupalasta en edes kameralla kuvia ottanut, mutta kerron sen verran, että oli hyvää! Riisipiirakoita, kaurapuuroa, kookosmaitoon tehtyä tuorepuuroa, marjoja ym, ja osa tuotteista oli myös luomua. Varmasti jokainen löysi jotain syömistä itselleen.

Kotiin päästyäni olin ihan älyttömän väsynyt ja teki melkein mieli mennä nukkumaan jo kahdeksalta. Mutta hauskaa oli, ja iloinen olen siitä, että tuli lähdettyä!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kiltteydessä on taikaa

"I have to tell you a secret that will see you through all the trials that life can offer. Have courage and be kind."

"Oh yes. I believe that animals listen and speak to us if we only have the ear for it."

"When there is kindness, there is goodness. When there is goodness, there is magic."

Tiedätkö, mistä elokuvasta nuo lainaukset ovat? Kyseessä on Cinderella: Tuhkimon tarina. Ehkä olen helposti viihdytettävissä, mutta tällaiset Disney-elokuvat (myös ne klassikkopiirretyt!) uppoavat yhä edelleen. Disneyn prinsessasatuja on kritisoitukin ihan aiheellisesti sen vuoksi, että kaunis nuori tyttö saa lopulta rikkaan, komean ja lihaksikkaan miehen ym stereotyyppistä. Mielestäni se ei kuitenkaan ole elokuvien pääpointti, että kauneudella pärjää, joten ei takerruta siihen. Kiltteys on avainsana. Vaikka maailma olisi kuinka julma sinua kohtaan, vihalla ei voiteta vihaa. Tässäkin tarinassa Tuhkimo lopulta lähtiessään antaa äitipuolelleen anteeksi, vaikkei hän sitä varmasti olisi ansainnutkaan. Siten hän pystyi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kaunan kantaminen tekee hallaa vain itselle.

Niin, kiltteys ei ole kirosana. Mielestäni se on enemmänkin voimavara. Meidän tulisi olla kiltimpiä toisillemme. En kuitenkaan tarkoita, että pitäisi toimia ylikilttinä kynnysmattona, jota muut voivat käyttää hyväksi. Omat rajansa täytyy muistaa.

Mutta, kun huomioi muut ympärillään ja muistaa olla kiltti myös itselleen, arki tuntuu valoisalta – olivat olosuhteet millaiset tahansa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Luovuus kuuluu kaikille

Elizabeth Gilbertin Big Magic – Uskalla elää luovasti -kirja on mielestäni loistava. Sen lukeminen tuntuu vähän samalta kuin juttelisi hyvän ystävän kanssa. Kyseessä ei siis ole tietoteos, joka pohjautuisi tutkimuksiin, vaan hyvin maanläheisesti ja viihdyttävästi kirjoitettu kirja luovuudesta pohjautuen Gilbertin omiin kokemuksiin ja ajatuksiin aiheesta. Se on helposti lähestyttävä ja nopealukuinen teos, joka kuitenkin saa pohtimaan omaa suhtautumista luovuuteen hyvinkin syvällisesti.

"Korkekulttuurin vartijat yrittävät uskotella meille, että taide kuuluu vain harvoille ja valituille, mutta he ovat väärässä ja sitä paitsi ärsyttäviä."
-Elizabeth Gilbert

Gilbert kirjoittaa, että olemme kaikki luovia. Emme tarvitse kenenkään lupaa ollaksemme luovia. Olemme ehkä saattaneet unohtaa sen, kun olemme ympäristöstä kuulleet muuta. Luovaa elämää ei kannata ajatella vain taiteen näkökulmasta, vaan luovuutta voi olla ihan mikä tahansa tekeminen, joka tuottaa iloa. Esimerkiksi vaikka leipominen, puutarhanhoito, perehtyminen johonkin tiettyyn aiheeseen jne.

Luova elämä ei tarjoa jatkuvaa intohimon tunnetta, onnea ja menestystä. Epäonnistumisia tulee väistämättä. Ja se on ihan ok, niiden jälkeen täytyy vain jatkaa. Samoin onnistumisiakin saattaa tulla, ja niidenkin jälkeen täytyy vain jatkaa. Ai mitäkö tämä tarkoittaa? Gilbertillä on useampikin esimerkki siitä, kuinka esimerkiksi jollakin teoksellaan maailmanmaineeseen päässyt kirjailija lakkaa luomasta. Sillä kuinka hän voisi enää ylittää itsensä?

Perfektionismi on katala tauti. Tiedän sen itsekin, ja mieleeni palautuu yksi tuskien taival nimeltään opinnäytetyö. Aiheeni oli mielenkiintoinen, mutta jossain vaiheessa tajusin, etten saa tehtyä siitä täydellistä. Siitä tulisi vähintäänkin keskinkertainen. Menin täysin lukkoon, ja valmistuminenkin viivästyi sen vuoksi. Projekti oli vähän jäissä, kunnes sain itseni ymmärtämään, että valmis on parempi kuin hyvä. Gilbert kirjoittaa, että perfektionismi on oikeastaan vain ylelliseen kaapuun kiedottua pelkoa, "pelon haute couture -versio". Pelkoa siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä. Ja sitä se juuri on.

Mitä luovaan elämään sitten tarvitaan? Rohkeutta, lumousta, lupaa, sinnikkyyttä ja luottamusta, ja nuo ovat kaikkien saatavilla. Luova elämä on mahdollista kaikille, muttei välttämättä ole aina helppoa. Ennen menestyskirjaansa Eat, Pray, Love Gilbert teki kirjailijan työnsä ohella myös muita töitä, jottei hän olisi asettanut luovuuden harteille toimeentulosta vastaamisen taakkaa. Elääkseen luovaa elämää ei tarvitse jättää päivätyötään, vaan sitä voi toteuttaa ihan vain harrastuksenakin. Ja uteliaisuuttakin tarvitaan, intohimo on toisinaan liian voimakas sana. Uteliaisuuden eli sen kautta, että on kiinnostunut asioista, voi syntyä vahingossa jotain hienoa.

Mielestäni hyvä tiivistys aiheeseen on tämä kysymys, jonka Gilbert kirjassa esittää: Mitä tekisit, jos tietäisit, että voit hyvinkin epäonnistua? Monesti juuri kysytään päinvastoin, että mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua.

Tuon kysymyksen takana piilee luovan elämän salaisuus, jokaisella omanlaisensa.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kaunista kotona

Kylläpä tuntui kivalta eilen, kun sain vihdoin siivottua. Olin nimittäin luvannut itselleni, että sitten saan ostaa kukkia. En ole yleensä sitä mieltä, että kukkia voi ostaa vain siistiin kotiin, mutta kyllähän ne pääsevät silloin paremmin oikeuksiinsa. Vaihdoin samalla olohuoneen pöydän asetelmaa vähän keväisemmäksi.




Sisustajaksi minua ei oikein voi kutsua, mutta kauniista asioista pidän. Eli ainakin kukista, kivistä ja pisaran mallisista maljakoista. ♥

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Hyvän mielen kirja

Kirjoitin aarrekartoista viimeksi kesäkuussa. Lehdistä leikattuja kuvia on senkin jälkeen kertynyt säästöön, ja nyt aloitin tekemään niistä leikekirjaa. Kartongille tehdyt yksittäiset haave- ja tunnelmakollaasit ovat ihania, mutta innostuin todella paljon tästä kirjamallista jo pelkän helpomman säilytettävyyden vuoksi. Ja kuinka hieno kokonaisuus siitä lopulta tuleekaan, kun sivut ajan myötä täyttyvät! Inspiraation kirjan aloittamiseen sain myös Minun elämäni, minun palapelini ja Matka kohti uutta minää -blogeista.
Jätin ensimmäisen sivun tyhjäksi, jotta voin koristella sen myöhemmin. Myös kansille voisin tehdä jotain, sillä ne ovat ihan tyhjät. Katsotaan, jos joskus tulee jokin hyvä idea!

Mutta mitäpä kirjan sivuille on jo laitettu? Matkustushaaveita niin koti- kuin ulkomaillakin ja eläimiä joita tahtoisin nähdä ja päästä kuvaamaan. Kauneutta ja itsestä huolehtimista. Hyvää mieltä. Yksinkertaisesti kuvia ja tekstejä, jotka jollain lailla puhuttelevat minua. Merkitys voi olla myös vertauskuvallinen. Esimerkkinä vaikka nuo viimeisen kuvan kissat. Toki olisi ihanaa, jos meillä olisi kissa tai pari, mutta kuva symboloi minulle myös välittämistä, rakkautta ja rentoa asennetta.


Tällä hetkellä kuvavarastoni on aika tyhjä, tosin pari teemaa on vielä kokonaan käsittelemättä: koti ja puutarha. Siihen tarttuminen on ollut jotenkin vaikeampaa enkä nyt edes muista, millaisia kuvia olen talteen leikannut. Kerrostalokaksiossa asuvana puutarhasta ja sen mahdollistavasta kodista haaveilu ei kai vain ole tuntunut ajankohtaiselta.





Instagramistani @annamarikarp löytyy näistä kirjan sivuista myös video muutamien päivien takaa, siitä saa ehkä vähän paremman kuvan kokonaisuudesta. Ja blogi itsessään löytyy myös Facebookista, jos sitä kautta joku tykkää seurailla. :)

Luovaa viikonloppua!