Kulutusjuhlan täyttämä sähköposti ja muita ajatuksia

Vuosi sitten kirjoitin hieman ajatuksia Black Fridayn ja Cyber Mondayn innoittamana.  Ajatus oli lähtenyt liikkeelle mainoksia pursuilevasta sähköpostin saapuneet-kansiosta. Vähän samanlainen tunnelma tuli tänään, kun avasin reilun viikon kiinni olleen sähköpostin. Saapuneita viestejä taisi olla 94 kappaletta, joista suuri osa oli mainoksia liittyen juurikin noihin kulutusjuhliin. Samalta firmalta saattoi olla kolmekin viestiä samasta aiheesta! Jopa luonnonkosmetiikkaverkkokaupoilta, joilta odottaisi jonkinlaista kohtuullisuutta kuluttamisen suhteen.

Olen iloinen siitä, että luonnonkosmetiikka alkaa nykyään olla yhä useamman valinta. Pieleen mennään kuitenkin siinä kohtaa, kun pitäisi ostaa vain, koska on halpaa. Yksi luonnonkosmetiikan perusajatuksista on tukea eettisyyttä ja ekologisuutta, ja yletön kuluttaminen ei oikein sovi tähän kuvaan mukaan. En ole itse mikään malliesimerkki, sillä minultakin löytyy purkki jos toinenkin liikaa. Joskus käykin niin, että tuote ehtii mennä vanhaksi, ennen kuin ehdin käyttää sen loppuun, sillä säilyvyysajat ovat monesti synteettistä kosmetiikkaa lyhyemmät. Tähän koitan kiinnittää jatkossa vieläkin enemmän huomiota.

Joskus ajattelin, että olisipa kiva, jos blogini olisi isompi ja voisin tehdä yhteistöitä eri firmojen kanssa. Nykyisin ajattelen toisin. En halua blogini kautta osallistua kuluttamiseen kannustamiseen (erilaiset hyvinvointia jollain tapaa edistävät palvelut ja tapahtumat olisivat sitten asia erikseen) tai kerryttää omiin nurkkiin lisää tavaroita. Sainkin vähän aikaa sitten kommentin, että blogini on sellainen rento ja rauhallinen paikka, jossa ei käsketä ostamaan mitään. Toinen kommentti taas kertoi blogini poikkeavan valtavirrasta. Rauhallisuuteen haluan täällä jatkossakin panostaa. En halua yrittää tehdä tästä kaupallista.

Mitä tulee tämänvuotiseen uudenvuodenlupaukseeni olla ostamatta mitään ylimääräistä, en ole suhtautunut siihen ihan niin tiukasti, kuin vuosi sitten ajattelin. Huomaan kuitenkin punnitsevani ostopäätöksiä enemmän ja yhä useammin jätän jonkun "kivan jutun" ostamatta. Kuten jo aiemminkin sanoin, en ole täydellinen tässä asiassa, mutta parempaan suuntaan olen menossa. Siitä konkreettisena osoituksena pystyin hankkimaan itselleni jo aiemmin syksyllä kauan haaveilemani uuden kamerarungon. Seuraava säästökode onkin sitten uusi objektiivi, mutta sitä saan odotella vielä ihan hyvän tovin. Ainakin tiedän veronpalautusrahojen menevän suoraan säästötilille!

Kiitu kirjoitti Valkoinen paletti -blogissaan perjantaisesta Älä osta mitään -päivästä. Kannattaa lukea! Itse vietin perjantaina kyseistä päivää vähän vahingossa, enkä ostanut muuta, kuin ravintolaillallisen ystäväni kanssa ennen Raskasta joulua -konserttia. 

Tämän tekstin tarkoituksena ei ollut syyllistää ketään alennuksiin tarttumisesta. Itsekin katsoin, olisiko haluamani muistikortti ollut tarjouksessa, mutta ei ollut, ja siksi se jäi ostamatta. Muuten olisin sen kyllä hankkinut. Yhtä mekkoakin harkitsin, mutta totesin, etten juuri nyt tarvitse uutta, vaikka se kuinka ihana olisikin ollut. Harkinta on ehkä se sana, jonka haluaisin tästä postauksesta jäävän mieleen niin itselleni kuin muillekin. Lompakko ja maapallo kiittävät. ♥

Joululaulut yhdistävät, myös raskaina versioina

Olipa hieno konsertti tuo Raskasta joulua. En ole tainnut koskaan nähdä Kouvolassa niin paljon ihmisiä samaan aikaan, kuin mitä perjantaina jäähallilla. Minulla oli ollut tarkoitus jo useampana vuotena mennä kyseiseen konserttiin, mutta konserttisalien liput oli aina myyty loppuun ennen kuin edes huomasin. Aika myöhään olin lippujen kanssa liikkeellä tänä vuonnakin, mutta ystäväni lupauduttua mukaan sain ne kuitenkin ajoissa hankittua.

Ennen konserttia olin katsonut, että se kestäisi noin kolme tuntia väliaikoineen. Mietin, että miten tapahtuma voisi kestää niin kauan. Mutta jälkeenpäin ajatellen oli ihan hyväkin, että aikaa oli tarpeeksi yleisönkin henkistä lämpenemistä ajatellen. Ystäväni kanssa puhuimme, että viimeinen tunti olikin tunnelmaltaan kaikista paras – vaikkakaan Varpunen jouluaamuna -kappaleen viimeinen säkeistö ei olekaan mikään tunnelmaa nostattavin yhteislauluvalinta. Hienolta se kuitenkin kuulosti, parin harjoituskerran jälkeen. Harmi, että oma ääni oli täysin kadoksissa, mutta yritin silti!

Nyt olenkin ollut eilisestä asti ihan joulutunnelmissa, ja kuunnellut lauluja Spotifysta. Soittolista näyttää aika samalta kuin viime vuonnakin muutamia lisäyksiä lukuunottamatta. Olisiko sinulla ehdottaa jotakin ihanaa laulua, jonka voisin lisätä listaan? Tilaa olisi useammallekin, niin en ainakaan ehdi kyllästyä ennen joulua! Vaikkakaan en tiedä, onko se mahdollista... ;)

Mikähän siinä on, että kun on joululauluista kyse, me suomalaisetkin kaivaudumme ulos kodeistamme ihmisten ilmoille? Oli kyseessä sitten jäähalli, kirkko tai vaikka kauppakeskus.

Jotain taikaa siinä on.

Yhdeksän haavetta

1. Valokuvanäyttelyn pitäminen.
2. Valokuvakirjan julkaiseminen.
3. Inspiraatio-/hyvinvointikorttien suunnitteleminen.

4. Menninkäisten näkeminen Islannissa. ;)
5. Saimaannorpan kohtaaminen Saimaalla.
6. Vaeltaminen Lapissa.

7. Voisin vielä joskus syödä raakaa porkkanaa.
8. Joogan aloittaminen.
9. Koti, jossa kaikilla tavaroilla on oma, järkevä paikka.

Voihan haaveet! Pieniä ja suuria, yhdeksän siksi, että se on lempinumeroni. Haaveilu on ihanaa, mutta samalla myös vähän turhauttavaa. Tämänkin listan asiat ovat olleet mielessä jo pitkään, porkkanatkin jo varmasti 15 vuotta. Tosin se on näistä haaveista ainut, johon ehkä voin kaikista vähiten itse vaikuttaa. Kuitenkin. Huomaan monesti vähän ärsyyntyväni, kun nykyään puhutaan niin paljon oman elämänsä girlbosseista ja voimanaisista. Miksi se ärsyttää? Nämä naiset itsessään eivät ärsytä, päinvastoin. Haluaisin vain, että minussakin olisi vähän enemmän sitä samaa tarmoa, päättäväisyyttä ja tavoitteellisuutta. Rohkeutta tarttua unelmiin ja laittaa rattaita pyörimään. Se on valitettavasti heikko kohtani, jonka tiedostan paremmin kuin hyvin.

Puhuin ystäväni kanssa muutama päivä sitten puhelimessa, ja jossain vaiheessa hän sanoi, että "sie voisit Anna tehdä kirjan" tms. Ja siihen jotain sopersin, että no oon mie ehkä vähän ajatellutkin... Ja heti mietin, että voiko tätä nyt ääneen sanoakaan! Mitä oikein kuvittelen, enhän tiedä kirjojen tekemisestä mitään. Se on totta. Totta on myös se, että kaikkea voi oppia, ja joku voi myös opettaa ja auttaa. Kirjan aika ei ehkä ole vielä, mutta jossain vaiheessa varmastikin on. Haluan uskoa niin. Tuollaiset kortit tulen ainakin joskus tekemään, ehkä postikorttejakin...

Mitä haaveita sinulla on?

Koska kaikkien tarinat ovat erilaisia – bloggaamisen järkevyydestä

Don't forget – no one else sees the world the way that you do, so no one else can tell the stories that you have to tell.

-Project Calm magazine

Ihana Nettanen kirjoitti vähän aikaa sitten asiasta, joka koskettaa monia bloggaajia aina silloin tällöin. Eli siitä mieleen hiipivästä ajatuksesta, että mikähän pointti tällä omien horinoiden jakamisella on. Miksi kukaan haluaisi lukea juuri minun jorinoitani tai nähdä valokuviani, kun maailma on blogeja, muita tekstejä ja kuvia pullollaan? Kiinnostaako jotakuta oikeasti? Samaa mietin aina välillä itsekin.

Tuo lainaus, jonka laitoin ihan ensimmäiseksi, sattui silmiini vähän sen jälkeen, kun olin lukenut Netan postauksen. Sen sanoma on mielestäni todella kannustava, ja jokaisen olisi hyvä muistaa nuo sanat. Kukaan ei voi nähdä maailmaa samalla tavalla, ja siksi kukaan ei voi kertoa juuri niitä tarinoita, mitä sinä kerrot. Oli väylä niiden kertomiselle sitten mikä tahansa, vaikkapa nyt blogi. Samaistun myös Netan ajatukseen siitä, ettei kaikessa tekemisessä tarvitse aina kauheasti järkeä ollakaan. Tylsäähän sellainen olisi, jos vain järkevyys ohjaisi ihmisen toimintaa.

Lähipiiristä olen kuullut kommenttia (henkilöltä, joka ei ehkä muista, että pidän blogia :D), että "ketä nyt kiinnostaa lukea jonkun nobodyn juttuja". Kyllä minua on ainakin kiinnostanut aina lukea kaikkien nobodyjen juttuja, aina lehtien lukijapalstoilta lähtien. Ehkä kysymys on enemmän ihmisen persoonasta; jotakuta kiinnostaa toisten ihmisten pohdinnat ja huomiot elämästä, toista ei.

Mielestäni on hienoa, että on tällainen kanava kuin some, jossa nobodyt voivat löytää samanhenkisiä ihmisiä (joista voi tulla myös ystäviä), tai toisaalta myös nähdä ja oppia ymmärtämään ihan toisenlaisia näkökulmia. Joillakin on myös suuri tarve ilmaista itseään kirjoittamalla ja/tai kuvaamalla, ja tämä on oivallinen väylä tuotosten henkiin herättämiseen.

Nyt haluaisinkin kysyä, että mikä saa sinut lukemaan (etenkin tuntemattomien) ihmisten blogeja? Ja olisi myös mielenkiintoista tietää, että jos olet lukenut blogiani pidempään, niin mikä saa sinut palaamaan? En yritä kerjätä kehuja, vaan minua ihan oikeasti kiinnostaa, miksi horinani kiinnostavat tai eivät kiinnosta. Minulla kun ei ole asiasta mitään käsitystä. :D Vaikka blogini onkin pieni, niin tilastot kertovat, että tätä lukee siskoni ja parin ystävän ja starboxlaisen lisäksi myös moni muu. Joukossa on siis oltava myös minulle tuntemattomia ihmisiä. :)

Mukavaa viikkoa!

(Postauksen kuvat ovat ystäväni Satun ottamia muutamien viime vuosien takaa – paloja tarinastani. )

Rauha

Kun mietin, miten otsikoisin nämä kuvat, tuli mieleeni vain yksi sana.

Rauha.

♥

Servettiaskartelua

Aina tähän aikaan vuodesta sen muistan, nimittäin kaapissa suuren osan aikaa vuodesta olevan decoupage-lakan. Ja sen pienen servettipinon siinä vieressä. Tänään silmiin osui sieltä samasta kaapista myös puinen sydän, joka on odotellut inspiraatiota jo ties kuinka kauan. Eipä odottele enää. Siitä syntyi ihan nätti talvinen koriste, vai mitä olet mieltä?

Kai tuon olisi voinut huolellisemminkin tehdä, mutta onneksi kuiva lopputulos ei näytä ihan noin pahalta ja röpelöiseltä.

Mietin, että maalaanko paljaaksi jääneet osat valkoisella vai kultaisella askartelumaalilla. Ei liene yllätys, että päädyin kultaan, täytyyhän elämässä olla vähän säihkettä! 

Toiselle puolelle laitoin samasta servetistä eri kohdan.

Osa servetistä jäi käyttämättä, joten koristelin vielä pienen pahvirasian kannen samalla ihanalla kettukuvalla. Ja reunoille laitoin kultaista pitsiteippiä.

Tästä viimeisestä kuvasta näkee sen, mitä käy, kun haluaa päästä helpolla. Minun olisi pitänyt maalata myös tuo puusydän ensin valkoisella ainakin servetin kohdalta, jotta kuva tulisi paremmin esille. Ajattelin vain, että kaipa se ihan hyvin näkyy. Mutta kun vertaa tuohon pahvirasiaan, jonka kannen maalasin ensin, ero on huomattava. Noh, ensi kerralla sitten muistan taas tämänkin.

Onko ystävien ja tuttujen iällä väliä?

Kerroin pari päivää sitten kotona yhdestä bussipysäkkitutustani, jonka kanssa olemme kuluneen vuoden aikana vaihtaneet ajatuksen jos toisenkin. Hänellä oli viimeinen työpäivä edessä, jonka jälkeen alkaisi ansaitut eläkepäivät. Mietin ääneen, että kenenkäs kanssa mie nyt aamuisin puhun bussipysäkillä, kun melkeinpä ketkään muut eivät siellä sano mitään. Niin miulle sitten todettin, että "siulla kyllä on noita kaikkia vanhempia kavereita".

Aloin oikein miettiä, että ai on vai. Ja kieltämättä tulikin sitten mieleen useampikin henkilö. Jotenkin en vain tule miettineeksi heidän ikäänsä. Jos tulee jonkun kanssa hyvin juttuun, ei liene väliä sillä, onko ikäeroa yhtään, 20 vai 75 vuotta. True story. Olin nuorempana kesätöissä vanhusten parissa, ja erään naisen kanssa tulimme niin hyvin toimeen, että menin vielä myöhemmin käymään hänen 95-vuotispäivillään. Toisena kesänä palvelutalossa opettelin yhden ehkä kahdeksankymppisen naisen kanssa aina saksaa, ja valmistuessani ylioppilaaksi sain häneltä ruusun lahjaksi. Ihana ele, jota en ollut odottanut.  

Ehkä olen vähän tällainen vanha sielu. Mutta sitten toisaalta, ei minulle tuota ongelmaa löytää samanhenkisiä ihmisiä nuoremmistakaan. Ajattelen, ettei väliä ole niinkään numeroilla, vaan sillä, mitä löytyy sisältä.

Sitä paitsi; kun viettää aikaa tai vaihtaa ajatuksia eri ikäisten ihmisten kanssa, voi vaikka oppia jotain. Itsestään, tai elämästä yleensä.

Kaunista päivää sinulle! Ihanaa, että eksyit tänne, olit sitten minkä ikäinen tahansa. ;)

Harmaakin hiiri huomataan

Sain äskettäiseen aakkospostaukseen pari niin ihanaa kommenttia, että piti oikein hieraista silmiä. Voiko joku todella sanoa minusta, ja minulle, noin nätisti? 

Itsetuntoni ei ollut nuorempana mikään paras, ja olenkin saanut tehdä vuosien varrella ison määrän henkistä työtä kohentaakseni sitä. Nyt voin jo sanoa, että pitkälle on tultu. Osaan jopa ottaa kohteliaisuuksia ihan hyvin vastaan, mikä ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys.

Jostain syystä noiden ihanien kommenttien myötä mieleeni palautui aika, jolloin tilanne ei asian suhteen ollut ihan näin hyvä. Olin muistaakseni lukion ensimmäisellä luokalla, kun kuulin kiertoteitse, että abit olisivat halunneet antaa minulle niinkin arvokkaan tunnustuksen, kuin "vuoden harmaa hiiri". Ilmeisesti rehtori oli kuitenkin ollut sitä mieltä, ettei se ollut kovin hyvä idea, ja jäi palkinto saamatta. Eipä tuo kovin kivalta tuntunut siltikään. Sitä kun on nuorena niin herkkä ja epävarma! 

Onneksi nyt tuollekin voi jo nauraa. Pakko antaa abeille tunnustusta siitä, että ainakin heillä oli hyvä näkö, kun kerran onnistuivat näinkin harmaan hiiren oppilaiden joukosta bongaamaan..! Ja ehkä tuossa myös oli pieni totuuden siemen, taisin olla aika harmaa ja näkymätön seinäruusu siihen aikaan. En mikään juhlien keskipiste ole vieläkään, mutta ainakin näen itseni ihan toisessa valossa, ja uskallan pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin, kuin haluan. Olivat ne sitten harmaita tai sateenkaaren värisiä. ;)

Kaipa tähän loppuun on vain todettava, että on se kivempi olla 27 kuin 17... :)

Värikäs lokakuu

Jotenkin jännä ajatella, että vasta kuukausi sitten näytti tältä. ♥