Don't forget – no one else sees the world the way that you do, so no one else can tell the stories that you have to tell.
-Project Calm magazine
Ihana Nettanen kirjoitti vähän aikaa sitten asiasta, joka koskettaa monia bloggaajia aina silloin tällöin. Eli siitä mieleen hiipivästä ajatuksesta, että mikähän pointti tällä omien horinoiden jakamisella on. Miksi kukaan haluaisi lukea juuri minun jorinoitani tai nähdä valokuviani, kun maailma on blogeja, muita tekstejä ja kuvia pullollaan? Kiinnostaako jotakuta oikeasti? Samaa mietin aina välillä itsekin.
Tuo lainaus, jonka laitoin ihan ensimmäiseksi, sattui silmiini vähän sen jälkeen, kun olin lukenut Netan postauksen. Sen sanoma on mielestäni todella kannustava, ja jokaisen olisi hyvä muistaa nuo sanat. Kukaan ei voi nähdä maailmaa samalla tavalla, ja siksi kukaan ei voi kertoa juuri niitä tarinoita, mitä sinä kerrot. Oli väylä niiden kertomiselle sitten mikä tahansa, vaikkapa nyt blogi. Samaistun myös Netan ajatukseen siitä, ettei kaikessa tekemisessä tarvitse aina kauheasti järkeä ollakaan. Tylsäähän sellainen olisi, jos vain järkevyys ohjaisi ihmisen toimintaa.
Lähipiiristä olen kuullut kommenttia (henkilöltä, joka ei ehkä muista, että pidän blogia :D), että "ketä nyt kiinnostaa lukea jonkun nobodyn juttuja". Kyllä minua on ainakin kiinnostanut aina lukea kaikkien nobodyjen juttuja, aina lehtien lukijapalstoilta lähtien. Ehkä kysymys on enemmän ihmisen persoonasta; jotakuta kiinnostaa toisten ihmisten pohdinnat ja huomiot elämästä, toista ei.
Mielestäni on hienoa, että on tällainen kanava kuin some, jossa nobodyt voivat löytää samanhenkisiä ihmisiä (joista voi tulla myös ystäviä), tai toisaalta myös nähdä ja oppia ymmärtämään ihan toisenlaisia näkökulmia. Joillakin on myös suuri tarve ilmaista itseään kirjoittamalla ja/tai kuvaamalla, ja tämä on oivallinen väylä tuotosten henkiin herättämiseen.
Nyt haluaisinkin kysyä, että mikä saa sinut lukemaan (etenkin tuntemattomien) ihmisten blogeja? Ja olisi myös mielenkiintoista tietää, että jos olet lukenut blogiani pidempään, niin mikä saa sinut palaamaan? En yritä kerjätä kehuja, vaan minua ihan oikeasti kiinnostaa, miksi horinani kiinnostavat tai eivät kiinnosta. Minulla kun ei ole asiasta mitään käsitystä. :D Vaikka blogini onkin pieni, niin tilastot kertovat, että tätä lukee siskoni ja parin ystävän ja starboxlaisen lisäksi myös moni muu. Joukossa on siis oltava myös minulle tuntemattomia ihmisiä. :)
Mukavaa viikkoa!
(Postauksen kuvat ovat ystäväni Satun ottamia muutamien viime vuosien takaa – paloja tarinastani. )

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti