sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Elämäni aakkoset 2017

Kiti KIRSIkankukkia-blogista haastoi meidät bloggaajakollegat kertomaan oman elämänsä aakkosista. Hänen tavoin olen tehnyt tämän haasteen kerran pari aiemminkin, mutta kivahan se on välillä päivittää aakkoset vastaamaan nykyisiä ajatuksia. Samalla voi vertailla eri vuosien aakkosia ja tehdä kenties mielenkiintoisia havaintoja. Päätin tehdä lopuksi saman haasteen myös englanniksi (tosin ilman selityksiä), sillä halusin nähdä, mitä kielen vaihtaminen tekisi aakkosille..!

Aamukaste. Ehkäpä yksi inspiroivimmista ajoista kuvata luontokuvia on aamu, jolloin kaste (tai pakkasaamuina kuura) kimmeltää kasveissa.
Blogi. Jo yli viisi vuotta bloggaamista takana. Tämä on minulle kanava, jossa pääsen toteuttamaan itseäni monilla tavoilla.
Chakrat. Aihe, joka kiinnostaa, ja johon haluan tutustua lisää.
Desibelit. Liika melu saa oloni levottomaksi.
Eteeriset öljyt. Aitoja eteerisiä öljyjä on ihana käyttää tuoksulyhdyssä ja saunassa. Aion perehtyä tässä lähiaikoina myös muihin käyttötapoihin.

Fantasia. Joskus on ihana uppoutua fantasiamaailmaan kirjan, elokuvan tms. muodossa. Rakastan haltioita ja muita fantasiahahmoja.
Game of thrones. Pitää edelleen pintansa yhtenä parhaista sarjoista, joita olen nähnyt.
Happinez-lehti. Löysin tänä vuonna tämän ihanan lehden. Onneksi se ilmestyy vain neljä kertaa vuodessa, sillä se on vähän arvokkaampi (mutta toisaalta sisältää senkin edestä enemmän lukemista). Lehti on myös todella kaunis ja värikäs.
Ihmeet. Haluan nähdä ihmeitä, ihan pieniäkin. Ja kun haluaa, niitä myös näkee.
Johanna Kurkela. Suosikkiartistini. Olen päässyt hänen keikalleen kaksi kertaa, ja siinä tavassa, jolla hän hyvin vähäeleisesti ottaa yleisön haltuun läsnäolollaan ja enkelimäisellä äänellään on jotain maagista.

Kivet. Olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta kivissä on jotain sellaista ikiaikaista kauneutta, joka jostain syystä vetoaa minuun. On vedonnut lapsesta asti.
Lukeminen. Onneksi meillä Suomessa on hyvät kirjastopalvelut, niin kaikkia kirjoja ei tarvitse ostaa omaksi. Kaiholla muistelen alakoulun pihalla joka viikko käynyttä kirjastoautoa. Se, ja opettajan antama kirjavihko, kannustivat jo silloin lukemaan.
Metsä. Sielunmaisema. Paikka, jossa aika katoaa.
Nauru. Mitä olisikaan elämä ilman sitä.
Oinas. Horoskooppimerkkini, jota en aivan ymmärrä. Missä on esimerkiksi se tulisieluinen, impulsiivinen johtaja, jollainen minun tulisi merkkini mukaan olla?

Pihkavoide. Kuusenpihkavoide auttaa moneen iho-ongelmaan, kuten kipeisiin näppylöihin, joita välillä valitettavasti ainakin minulle ilmaantuu. Ihan oikeasti, kokeile vaikka. Ja pieni purkki kestää ikuisuuden. Ja se tuoksu! Luottotuote jo useamman vuoden ajalta.
Quotes. Niin, olen sitä kliseistä porukkaa, joka tykkää lainauksista.
Rakkaus. Jos luonto on elämän perusta, niin rakkaus on sen kantava voima. Se on meissä kaikissa, ja kaikkialla.
Syksy. Lempivuodenaika.
Tyrni. Tähän marjaan olen tutustunut vasta muutama vuosi sitten. Aamuinen hirssi-tai kaurapuuro on viime aikoina saanut kirpsakkaa terästystä näistä pienistä oransseista vitamiinipakkauksista.

Uni. Rakastan nukkumista. En voi kuitenkaan nukkua liian vähän, enkä myöskään liian paljon, sillä sen kyllä huomaa. Etenkin sen jälkeen, jos on nukkunut liikaa, olo on todella raskas ihan fyysisestikin.
Violetti. Voimaväri.
Wall, Josephine. Yksi suosikkitaiteilijoistani. Uskomattoman yksityiskohtaiset, mielikuvituksekkaat ja värikkäät maalaukset.
X-files. Kerran läpi katsottu, ja nyt toinen kierros menossa.
Ympäristöystävällisyys. Tässä minulla olisi paljonkin parannettavaa, mutta yritän ottaa asian valinnoissani huomioon mahdollisimman paljon.
Zen. Tämä on se vaikea kirjain, johon ei meinaa keksiä mitään. Toivoisin kuitenkin mieleeni ja elämääni muutenkin lisää rauhaa ja selkeyttä, joten ehkä zen voi sitä tässä nyt kuvastaa.
Åbo. Yksi Turussa aiemmin keväällä ottamani kuva pääsi mukaan Suomen Kameraseurojen liiton teemanäyttelyyn, joka pidetään Helsingissä joulukuussa. Turussa olisi kiva käydä ihan paremmalla ajallakin. 
Äiti maa. Luonto, elämän perusta. Pitäkäämme pallostamme hyvää huolta.
Öinen taivas. Kuu ja tähdet. Revontulet ja pilvet.

Hmm, nyt kun näitä sanoja katsoo, niin tässä tuskin oli kenellekään mitään uutta. Taidan olla aika jämähtävää sorttia mielenkiinnonkohteineni. Jos pidin jostain lapsena, melko todennäköisesti pidän siitä vieläkin. No, kaikki eivät vain ole sitä jatkuvasti uudistuvaa tyyppiä... :D Lopuksi vielä aakkoset englanniksi:

Acceptance. Board games. Crocheting/Crosswords. Dreams.
Enchantment. Feminity. Ginger. Historical places. Imagination.
Jigsaw puzzles. Kindness. Letters. Myths. Natural cosmetics.
Outdoors. Positivity. Quiet. Reign (tv-series). Sensitivity. Tales.
Universe. Violet. Wondering. Xoxo. Yarn. Zzz(sleeping).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti