tiistai 29. marraskuuta 2016

Ajatuksia materiasta ja uudenvuodenlupaus

Black Friday ja Cyber Monday – onko täällä joku muukin jonka sähköposti täyttyi mainoskirjeistä vielä tavallista enemmän noina päivinä? Klikkasin valintaruutuja, painoin poista ja näin hienot tarjoukset menivät sivu suun. 
Olen viime aikoina vähän miettinyt rahaa ja materiaa. Haluaisin ajatella itseäni jotenkin järkevänä kuluttajana, mutta kun katson ympärilleni kodissamme, huomaan, että joka paikka on täynnä tavaraa. Täältä on todellakin feng shui ja seesteisyys kaukana, vaikkei 45 neliötä kahdelle ihmiselle tietysti mikään tilaihme olekaan. Luettuani jo kuukausia sitten Marie Kondon suositun siivousopuksen kävin kyllä tavaroita läpi, mutta se ei tainnut ihan riittää. Periaatteessa yhtenäisen sisustuksen luominen kiinnostaisi, mutta ei täällä ole sellaiselle oikein tilaa. Taitaa olla aika käydä tavarat läpi uudelleen ajatuksella, että mistä kaikesta voisin vielä luopua.

Ilmeisen ongelman vuoksi aionkin tehdä uudenvuodenlupauksen, jonka aion pitää. Kuulostaa suureelliselta, sillä eiväthän kyseiset lupaukset ikinä pidä. Mutta nyt saa luvan pitää! Eli vuonna 2017 pyrin siihen, etten osta mitään turhaa. Ei uusia askartelujuttuja (kun muut kiertelevät vaatekaupoissa, minä olen ihailemassa papereita ja leimasimia), kirjepapereita (elleivät vanhat lopu, ja siihen tarvitsisi kirjoittaa aika monta kirjettä) tai turhaa krääsää. Ei kauniita lankoja, joista joskus ehkä tekisin jotain. Kosmetiikkaa ostan vain, jos pullonpohja häämöttää ja oikeasti tarvitsen tuotetta lisää. Värikosmetiikasta tulen siis hankkimaan lisää vain mineraalimeikkipuuteria, puuteria ja ripsiväriä. Luomivärit, huulipunat ym. kun eivät oikeasti lopu koskaan. Vanhaksi saattavat mennä, mutta harvoin loppuvat. Lehtiä voi lukea kirjastossa tai ulkomaisia lehtiä PressDisplay-palvelussa (vinkkinä ainakin teille Haminan, Kotkan, Iitin ja Kouvolan kirjastokorttien omistajat), josta löytyy muutamia suosikkilehtiänikin, kuten Practical Photography ja Papercraft Inspirations. Herkut voi jättää vähemmälle ja teehyllyn täytyisi vajeta aika paljon, ennen kuin sinne mahtuu lisää.
Ihan niin tiukkaa rajaa en aio vetää, että ostaisin vain ruokaa ja vessapaperia. Silloin tällöin voi käydä vaikka kahvilla tai elokuvissa, koska se on piristävää eikä ainakaan lisää tavaramäärää kotona. Ja jos nyt oikeasti sattuisin aloittamaan vaikka joogan, niin joogamaton ja liikuntavaatteita voisin ostaa. Ymmärtänette pointin. 
Tavaramäärän vähentämisen lisäksi minulla on myös toinen haave, ja se on Canonin 6D -runko. Ja sen hankkimiseksi tarvitsee omassa mittapuussani haalia kasaan jo aika sievoinen summa. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, saanko vuoden aikana säästettyä niin paljon, että voin hankkia sen itselleni ensi jouluna lahjaksi. Pienistä puroista ja niin edelleen... Siinäpä vasta oiva motivaattori! Harvoin materia tekee onnelliseksi, mutta laadukas kamera on materiamaailmassa ehkä lähimpänä sitä. Ei välineen itsensä vuoksi, vaan sen, mitä sillä voi tehdä.
Ja sitten sekin, että jos kameraa ei lasketa, elämässä olisi tavaroiden sijaan niin paljon tärkeämpiäkin asioita, joita rahalla voisi saada. Kuten matkustelu, jota en ole vielä päässyt juurikaan tekemään. Tai uusi liikuntaharrastus, joka edistäisi omaa hyvinvointia.

Kun ajelimme Emmi-Riikan kanssa Mikkelin bloggaajatapaamisesta kotiin, hän sanoi mielestäni hyvin, että niihin asioihin, joita oikeasti haluaa, niin kyllä niihin on varaa. Ei nyt ehkä heti niihin kaikista kalleimpiin, mutta jotenkin asiat kuitenkin järjestyvät.

Nuorempana olin aika hyvä säästämään, ehkä voisin olla vieläkin?

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Jouluinen suklaatuorejuustokakku

Näin ensimmäisenä adventtina on varmaankin jo lupa puhua enemmänkin joulusta, joten ajattelin jakaa reseptin kakkuun, jonka tein tällä viikolla. Joulun tuoksut ja maut löytyvät suosikkilistani kärjestä, ja niitä yritin tähän kakkuunkin tuoda.
Pohja
n. 200 g valitsemiasi keksejä
50 - 75 g sulatettua voita
Murskaa keksit esimerkiksi pussin sisällä ja sekoita yhteen voin kanssa. Painele pohja halkaisijaltaan n. 18 cm irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita vuoka kylmään jähmettymään siksi aikaa, että teet täytteen.
Täyte
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1- 2 rkl tomusokeria
n. 100 g maitosuklaata
maun mukaan kanelia, kardemummaa, inkivääriä, neilikkaa ja vaniljaa

Sulata suklaa varovasti ja lisää joukkoon mausteet. Itse laitoin kanelia eniten, ehkä reilun teelusikallisen ja muita vähemmän. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vatkaa sen verran, että se sekoittuu kerman joukkoon. Siivilöi ja sekoita sekaan tomusokeri. Sekoita mukaan suklaa ja lusikoi täyte pohjan päälle.

Kakun voi koristella esimerkiksi kanelitangoilla, tähtianiksilla ja rouhitulla vaniljalla.

Näin jälkeenpäin tuli mieleen, että tämä täyte sopisi sellaisenaan hienosti myös suklaamuffinien päälle. Ehkäpä seuraavaksi sitten sellaisia?

tiistai 22. marraskuuta 2016

Lumen taikaa










Yhtenä kauniina perjantaina saimme jo nauttia yhtäaikaa lumesta ja auringosta. Eri sinisen sävyissä hohtava lumi näytti niin raikkaalta ja upealta, että kuvausinspiraatiokin nousi taas uusiin lukemiin. Tulisipa tuollainen pikkupakkanen lumineen pian uudestaan, sateella kun on vähän huono lähteä ulos kuvaamaan. No kenties kelin ollessa tällainen saan viimeinkin aloitettua joulukorttien tekemisen, joka minun tosiaan piti aloittaa jo kuun alussa. Mihin tämä marraskuu on taas oikein hävinnyt? Kohtahan tulee jo kiire, jos meinaan joulupostiin ehtiä.. No on tässä onneksi vielä noin kolme viikkoa aikaa!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Virkattu talvinen unisieppari

Unisiepparit ovat alunperin intiaanien taikakaluja, joiden uskotaan karkottavan pahat unet ja ajatukset ja tuovan hyviä unia ja ajatuksia tilalle. Mielestäni ne ovat erittäin kauniita, ja minulla onkin jo vuosia ollut sellainen kaulakoru, jota käytän aina silloin tällöin. Pitkään olin jo ajatellut, että haluaisin tehdä itse käsityönä unisiepparin, mutten ollut keksinyt, että miten. Kun sitten Tiimarissa törmäsin metallirenkaaseen, unisieppari tuli heti mieleeni ja ajattelin kyllä keksiväni jotain. Minulla sattuu olemaan nyt myös lainassa Caitlin Sainion 100 virkattua lumihiutaletta -kirja, ja siitä se idea sitten lähti.
Kaivoin lankapussista valkoista puuvillalankaa ja etsin tovin sopivaa 3mm virkkuukoukkua. Lähdin taas aika sunnittelematta toteuttamaan ideaa enkä ollut varma, tulisiko hiutaleesta edes sopivan kokoinen halkaisijaltaan 15 cm kokoiseen renkaaseen.

Valitsin kirjasta mieleiseni mallin ja toivoin parasta. Yllättäen hiutale olikin aika hyvän kokoinen, mutta jos olisin tehnyt viimeisen kerroksen uloimmista ketjusilmukkakaarista vähän lyhyemmät, hiutale olisi asettunut napakammin paikalleen. Mutta ihan hyvä se on noinkin. Virkkasin metallirenkaan täyteen kiinteitä silmukoita ja hiutaleen sakaroiden kohdalle kaksi silmukkaa. Muistaakseni sakaroiden väliin jäi aina 22 silmukkaa.

Halusin kokonaisuudesta vähän vielä nätimmän näköisen, joten virkkasin tuollaisen simpukkareunuksen. Aluksi tein yhden ketjusilmukan, hyppäsin yhden kiinteän silmukan yli, tein viisi pylvästä samaan silmukkaan, hyppäsin yhden silmukan yli ja tein kiinteän silmukan, hyppäsin taas yhden silmukan yli ja tein viisi pylvästä seuraavaan silmukkaan, hyppäsin yli ja tein kiinteän silmukan jne. Ihan lopuksi tein piilosilmukan ja virkkasin suoraan ketjusilmukoista ripustuslenkin.

Ja koska unisieppareissa on aina jotain roikkumassa kuten höyheniä, piti keksiä vielä jotain vastaavaa kiinnitettäväksi siepparin alaosaan. Päätin tehdä kolme pientä pyöreää tupsua ihan perinteisten pahvikiekkojen avulla ja kierittää niille samasta langasta nyörit (hmm, aloin miettimään, että onkohan tuo oikea termi, mutta muuta ei nyt tule mieleen). Laitoin nyörit rei'istä läpi ennen tupsujen leikkausta ja pahvikiekkojen poistamista, ja lopuksi ompelin ne symmetrisesti kiinni sieppariin.

Valmiin työn jätin vielä nuppineulojen avulla vähän suoristumaan, jotta muodot tulivat paremmin esiin. Valmis!

Pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Mielestäni siitä tuli kaunis. Näitähän voisi tehdä vaikka joka vuodenajalle omanlaisensa.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Bloggaajatapaaminen upeassa Tertin kartanossa

Järjestyksessään toinen Starboxin bloggaajatapaaminen oli perjantai-iltana Mikkelissä. En tunne kyseistä kaupunkia juurikaan, mutta tuskinpa paljon hienompaa miljöötä olisi tapaamiselle voinut olla kuin Tertin kartano – ainakaan allekirjoittaneen ja muiden ihastuneista huokailuista päätellen. Jo ulkona lukuisat pihavalot loivat kaunista tunnelmaa vaaleanpunaisen rakennuksen ympärille.




Kaikenlaisia uusia juttuja tuli maistettua, kuten kartanon omaa pakuriteetä. Jotenkin en ole aiemmin rohjennut kokeilla, mutta kun sitä tervetuliaismaljana meille tarjottiin, niin.. Mielestäni maku oli aika mieto, mutta ei ollenkaan huono.

Juhlasali oli jo melko jouluinen, ja taustalla soi kartanon henkeen sopiva musiikki. Ihastuttava Heli Pöyry kertoi meille paikan historiasta samalla, kun kiersimme huoneet läpi. Täytyy sanoa, että kauniita yksityiskohtia oli niin paljon, ettei oikein aina tiennyt, minne katsoisi.




Esittelykierroksen jälkeen oli illan puhujan vuoro. Täytyy tunnustaa, että suosittu Havaintoja parisuhteesta -blogi oli minulle tuttu ainoastaan nimeltä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Sami Minkkinen oli hyvin luonteva ja innostava esiintyjä (vaikkei kuulemma aina olekaan ollut, mitä on nyt vaikea uskoa) ja hänen puheenvuoronsa sisälsi monia hyviä ajatuksia. On tärkeää tehdä omaa juttua omalla tyylillä ja seisoa sanojensa takana. Ja on myös hyvä muistaa, että vaikka sanoisi tai tekisi mitä, niin aina tulee olemaan joku, joka ei siitä pidä. Ja sille nyt ei oikein voi mitään.


Samin puheen jälkeen otimme vielä yhteiskuvan koko porukan kanssa, vähän tiukkaa teki noin kolmenkymmenen henkilön mahtua samaan kuvaan, mutta sopu antoi jälleen sijaa.





Seuraavaksi oli luvassa ihan konkreettista tekemistä piparien koristelun merkeissä, ja vaihdoimme päärakennuksesta kahvilan ja puodin puolelle. Matkalla ihastelin kartanon majoitusmahdollisuuksia, ja osa porukasta jäikin yöksi noiden sympaattisten ovien taakse.


Aina täytyy ottaa ensiksi vähän kuvia, vai mitä? ;)


Koristeet olivat kirjaimellisesti hyvin sokerisia. Oletko koskaan maistanut ruusulta oikeasti maistuvaa marmeladia? En minäkään ollut, mutta nyt olen. Ruusun tuoksu on yksi lempituoksuistani, ja tuo marmeladi maistui täsmälleen siltä, miltä tuoksuikin.

Osa porukasta oli minulle tuttuja jo aiemmasta Lappeenrannan tapaamisesta, ja osan tunnistin heidän blogiensa perusteella, mutta en kuitenkaan ihan kaikkia. Olisipa ollut vielä vähän enemmän aikaa, niin olisimme ehtineet paremmin tutustua toisiimme.

Kotiinviemisiksi saimme piparimuotin ja muutaman pakurikääpä-teepussin. Huomasin, että muotin mukana tuli myös ohje piparitaikinaan. Täytyy varmaankin kokeilla sitä ohjetta tänä vuonna, sillä mielestäni koristelemani piparit olivat tosi hyviä.

Puodissa olisi ollut vaikka mitä ihanaa ostettavaa, mutta hillitsin mieleni ja jätin ostokset muille. Mutta silti etenkin ruusuinen tee ja ruusuntuoksuinen kynttilä jäivät mieleen. Ja upea karahvi..


Luovan toiminnan jälkeen ilta oli jo sen verran pitkällä, että olikin jo ruoan vuoro. En muista olenko koskaan syönyt ruokaa, joka olisi laitettu näin kauniisti esille.


Tarjolla oli runsaasti erilaisia juttuja, en edes muista mitä kaikkea. Itse keskityin lihan sijasta kalatarjontaan. Ja minullehan kävi sitten niin kuin monille muillekin, että luulin tämä pöydän kattavan kaiken. Mutta nämä olivat vasta alkupaloja, ja pääruoka olisi vielä erikseen.. Jos aiemmin teki tiukkaa meidän kaikkien mahtua samaan kuvaan, niin aika tiukkaa oli tehdä pääruokana tarjoiltavalle siiallekin tilaa (toisena vaihtoehtona olisi ollut karitsaa).


Ja jälkiruoallehan nyt aina löytyy tilaa jostain.. Marenkikakku oli ihanaa ja samoin nuo marjat, mansikat ja herukat sopivat niin hyvin yhteen!


Tuntuupa ihan hassulta kirjoittaa vain näin positiivisia juttuja kun tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta en kai voisi valehdellakaan illan olleen jotenkin huono, sillä sitä se ei todella ollut. Emmi ja Krisse olivat vaan suunnitelleet meille ihan huipun ohjelman. Illan kruunasi kartanon vieraanvaraisuus ja tietysti myös mahtavat bloggaajakollegat. Ja erityiskiitoksen ansaitsee vielä Tiipii-blogin Emmi-Riika, joka omalta osaltaan mahdollisti osallistumiseni iltaan tarjoamalla paikan autostaan. Meno- ja paluumatkat sujuivat joutuisasti, sumusta huolimatta, jutellen valokuvaamisesta, bloggaamisesta ja kaikesta mahdollisesta. Joitain syvällisiäkin teemoja taisi olla, mikä ei yhtään haittaa!
Odotan jo innolla, mitä kaikkea kivaa ensi vuodelle on blogitapaamisten merkeissä luvassa. Kenties silloin kohtaammekin Kymenlaaksossa.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Piirakkatalkoot mummin kanssa

karjalanpiirakka
Onkohan mitään parempaa, kuin itse tehty karjalanpiirakka? No ehkä karjalanpiirakka munavoilla.. ;) Olimme mummin kanssa sopineet, että tekisimme joskus taas niitä yhdessä. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo vuosia aikaa, joten nyt viikonloppuna oli jo aikakin tehdä uudestaan.

Kuulemma silloin aikoinaan Pohjois-Karjalassa oli ihme, jos ei lauantaisin ollut piirakoita pöydässä. Mummi itse sai piirakoiden pyörittelyyn oppia anoppinsa äidiltä Annalta, ja aika monet piirakat hän onkin sen jälkeen elämässään tehnyt.


Ajatella, miten yksinkertaisista aineksista saakin aikaan jotain niin hyvää! Kaikissa ohjeissa ei vehnäjauhoja ole ollenkaan, mutta mummi on sitä yleensä laittanut taikinaan, jotta siihen saadaan vähän sitkoa. Taikinasta kannattaa tehdä aika napakka, eikä leivontavaiheessakaan jauhoja voi oikein säästellä.

Piirakoita itsessään ei kovin kauaa tee, varsinkaan jos kotoa sattuu löytymään pastakone, jolla saa kuoret helposti tehtyä. Taikina veivataan läpi ensin vähän leveämmällä asetuksella ja sitten toisinpäin ohuemmalla, jolloin kuoresta tulee pyöreä. Mutta jos ei halua mennä helpolla, niin perinteisellä pulikallakin homma hoituu. Toisilta ehkä vähän jouhevammin kuin toisilta, itse kaipaisin kieltämättä vähän enemmän harjoitusta. Ei nimittäin ihan vielä päivä paista pohjista läpi (pyöreästä muodosta puhumattakaan..), toisin kuin isoisomummolla kuulemani mukaan.

Rypytystaidoissakin olisi vielä parantamisen varaa, mutta kyllä ne jo kyseisiksi piirakoiksi mielestäni tunnistaa. Vaikka pystynkin alemmasta kuvasta sanomaan, että mitkä noista ovat minun tekemiäni..

Sain lainaksi asiaankuuluvan essun – kyllä näilläkin taidoilla jo muutama martta-piste varmaan irtoaisi?

Meinasi käydä perinteiset eli melkein unohdin ottaa lopputuloksista kuvia, kun oli niin kiire maistamaan. Mutta jos olisin vähän kauemmin odotellut, niin ei olisi ollut enää mitään kuvattavaakaan. En nimittäin ole tässä perheessä ainut, jolle piirakat maistuu...

karjalanpiirakat