Blogin osoite muuttui

Täytyy myöntää, että murruin paineen alla. En jaksanut odotella vastausta Fb:ltä siihen, miksi linkkini on blokattu ilman mitään järkevää syytä. Puolivitsillä heitin bloggaajaystäville, että täytyy varmaankin hankkia oma domain, niin linkki muuttuu samalla. Ja yksi heistä sanoi, että tämä on varmasti viesti universumilta, että oma osoite on nyt hankittava. Jotenka, kuten Madventuresin Mad Cook -osiossa jotakuinkin sanottaisiin, heittäkääpäs ne kynät nurkkaan ja suunnatkaa jatkossa tänne osoitteella

www.niittykukkia.fi

Se on ainakin helppo muistaa! Kieltämättä pohdin tätä siirtoa jo silloin, kun kuulin Starboxin lopettavan ja mietin blogin jatkoa. Nyt osoite näyttää omalta (vaikka fyysisesti blogi pysyy siellä missä ennenkin). ♥

International Mother Earth Day

Tänään vietetään kansainvälistä Äiti Maan päivää. Täytyy myöntää, etten tiennyt sellaista olevankaan, ennen kuin avasin kalenterini ja siellä luki Maan päivä. Ei varmasti tiennyt moni muukaan, sillä googlailujeni perusteella Suomessa päivää ei ilmeisesti juurikaan vietetä. (Korjatkaa, jos olen väärässä.) Päivän tarkoituksena on muistuttaa siitä, että tämä avaruudessa pyörivä planeetta, jota Maaksikin kutsutaan, on kotimme, ja meidän tulisi kohdella sitä arvoisellaan tavalla. Jotta tasapaino säilyy, meidän on elettävä harmoniassa luonnon kanssa. Tämä on välttämätöntä, jos haluamme vielä seuraavienkin sukupolvien nauttivan olostaan täällä.

"The Earth and its ecosystems are our home. In order to achieve a just balance among the economic, social, and environmental needs of present and future generations, it is necessary to promote harmony with nature and the Earth."

(Lähde)

Erään nimeltämainitsemattoman katedraalin tulipalon jälkeen sosiaalisessa mediassa on kyselty, miksi rahaa ja lahjoituksia yhtäkkiä löytyy rakennuksen korjaamiseen, kun sitä ei tunnu löytyvän luonnon suojelemiseksi saati köyhimpien ihmisten hyväksi. Tämä vastakkainasettelu taitaa olla ikuinen kysymys, oli kyse sitten mistä tahansa. En oikein itse tiedä, mitä mieltä olisin asiasta. Olen pahoillani katedraalin puolesta ja mielestäni sen korjaaminen on tärkeää, mutta jos olisi valittava, laittaisin enimmät rahat mielummin puhtaan ja elinvoimaisen ympäristön ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Sillä uskon, että lopulta noilla asioilla on kauaskantoisempia merkityksiä kuin yhdellä tietyllä rakennuksella. 

Sanotaan, ettei asian tarvitse olla joko tai. Kulttuuriperintö on arvokasta, ja luonto ja ihmiset ovat arvokkaita, miksi pitäisi valita? Mielestäni ei tarvitsisikaan, jos varoja käytettäisiin tasapuolisesti ja reilusti, mutta edelleen vastaamatta jää kysymys: miksi rahaa ja tahtoa ei löydy näin suurissa määrin silloin, kun luonto sitä tarvitsisi?

Pidetäänhän huolta kodistamme, sillä se on ainut, joka meillä nyt on. Luonto selviää kyllä ilman meitä, mutta me emme ilman sitä. ♥

Vielä kerran talvi

Vieläkö saa jakaa talvikuvia? Tosin viime päivien säätä kun miettii, niin ehkeivät nämä otokset niin epäajankohtaisia vielä olekaan. Kuvat on otettu kuukausi sitten Niivermäellä, kun oli upea talvinen päivä.

Jo perinteeksi muodostunut kevätkukkapostaus odottelee vielä kuviaan. Katsotaan, hypätäänkö näistä lumisista puista suoraan kukkiin viikonloppuna, jos saan kameran vietyä ulos asti.

***
Ps. Jostain syystä Facebook on katsonut blogilinkkini "yhteisönormien vastaiseksi", enkä ole saanut tarkistuspyyntöihini minkäänlaista vastausta tai edes tietoa siitä, mitä normia olen heidän mukaansa rikkonut. En siis pysty jakamaan linkkiä siellä enkä instagramissa. Tämä harmittaa kovasti, mutta toivon, että tänne vielä joku siltikin löytää..! :)

Hitaita kuvia ja ajatuksia

Tulin perjantaina kotiin töistä, ja löysin tuolin päältä postia. Kaksi kirjettä ja tilaamiani valokuvia. Toinen kirjeistä tuli Ranskasta muutamassa päivässä, toinen matkasi Venäjältä yli viikon. Kuvia joidenkin kuukausien tai vuosien takaa.

Otin hyvän asennon nojatuolissa, ja luin ensin siitä, miten ranskalaisen kirjeystäväni loma Suomessa oli sujunut. Avasin toisen kirjeen, ja sain tietää, millaisista asioista uusi Pietarissa asuva kirjekaverini pitää. Mietin samalla, että minun olisi kerrattava kyrillisten kirjainten kaunokirjoitusta, ja tarkistettava, löytyykö kirjastosta kirjeessä mainittua kirjasarjaa.

Viimeiseksi avasin kaksi kuorta, joiden sisältä löytyvien kuvien äärelle pysähdyin yksitellen – huomattavasti pidemmäksi aikaa, kuin somevirrassa ohi vilahtavien kuvien. Muistot palasivat mieleen; kaikki se, mitä kyseisenä päivänä tapahtui tai millainen elämäntilanne ylipäätään oli ollut juuri silloin, kun kuva otettiin. 

Kirjeitä ei voi lukea kiireessä. Tai sanotaanko, etten edes halua. Hitaasti käyty kuulumisten vaihto eroaa aika paljon siitä, mihin me pikaviesteihin ja jatkuvaan virtuaaliseen "paikalla" -oloon ajautuneet nykyihmiset olemme tottuneet. Olen ennenkin maininnut siitä, miten minua joskus stressaa se, että viesteihin tulisi vastata mahdollisimman pian. En jaksa olla tavoitettavissa tai näpyttelemässä puhelinta koko ajan. Lähimmät ystävät ovat tämän kenties vuosien varrella ymmärtäneet, tai ainakin joutuneet toteamaan. Mutta toisaalta uskon heidän myös tietävän, että he ja heidän viestinsä ovat kyllä mielessäni, tarvitsen vain joskus vähän aikaa. "Vähän" taas on suhteellista.

Kuvienkin ottaminen ja jakaminen on nopeampaa kuin koskaan ennen. Vaikka se on monella tapaa mielestäni hyväkin asia ja hauskaa, muistelen välillä kaihoisasti aikaa, jolloin filmikameralla otettujen kuvien saapumista joutui odottamaan kuin kuuta nousevaa. Tosin siinä suhteessa nämä kuvahommat ovat menneet hitaammiksi, että monen vuoden kuvat ovat edelleen tilaamatta.. Toisaalta kuvia läpi käydessä pystyy näkemään kehityksen itsessään. Vaikka välillä tuntuu, että elämä pyörii paikallaan samoja ratoja kuin ennenkin, kuvat kertovat kenties muuta. Paljonkin voi olla muuttunut – kuten oma katse ja suhtautuminen itseensä ja ympäristöön.

Joskus on ihan virkistävää käydä vähän hitaasti, ja ihan vaikka hetkeksi pysähtyä. Vaikka sitten kynällä kirjoitettujen sanojen tai paperikuvien äärelle. 

Kevät on täällä

Follow my blog with Bloglovin

Näin tänään kevään ensimmäiset krookukset, joissa oli jo nuppuja. Hetki sitten siinä kohtaa oli vielä kasoittain lunta. Aurinko on tehokas, ja kukat rohkeita. Ne nousevat joka vuosi pystypäin ja palaavat yhtä varmasti, kuin Nuuskamuikkunen kevään ensimmäisenä päivänä. Voisimme ottaa kukista mallia – vaikka olisi ollut millainen talvi, aina sieltä noustaan.

Sama juttu pajunkissojen kanssa. Siinä ne olivat taas, aivan yhtäkkiä.

Ps. Blogiin voi kommentoida helposti myös anonyymina, ja kommentit jos mitkä ilahduttavat aina..! Voit myös seurata blogia Bloglovin'issa ja Facebookissa.