Aasta ööhön

Täällä Starboxissa oman elämänsä aakkosia ovat kirjoitelleet jo ainakin Anni, Saija ja Jenna, joten minäkin päätin liittyä joukkoon. Jenna kirjoitti ihanan syvälliset aakkoset ja nyt mietin, miksen itsekin miettinyt aihetta vähän pintaa syvemmältä. Mutta mennään nyt näillä arkisilla ajatuksilla:

Aamupala. Pakko saada, muuten ei tule mitään!

Biljardi. Kovin montaa kertaa en eläissäni ole kokeillut, mutta tätä olisi kiva oppia.

Canon. With Canon you can. Vaikka itselläni onkin aina ollut kyseisen merkkinen kamera, en silti ymmärrä eri merkkien paremmuudesta käytävää välillä melko kiivastakin keskustelua.

Diabolo. Rakkain jongleerausväline.

Ex tempore. Vaikka yleensä tykkäänkin tietää hyvissä ajoin etukäteen, mitä olen tekemässä, niin ex tempore -jutut ovat silloin tällöin erittäin tervetulleita.

Fantasiasta olen aina tykännyt, niin kirjoista kuin kuvistakin. Haltijat, velhot ja lohikäärmeet, mitä näitä nyt on.

Game of Thrones. Yksi suosikkisarjoistani.

Hunaja on ihanaa. Suosikkejani ovat Korpihunaja ja Kuusihunaja, jotka löytyvät Lappi-Hunajan valikoimista.

Introvertti. Yritän yleensä karttaa liian tiukkoja määrittelyjä, mutta suurimmaksi osaksi olen introvertti. Viihdyn hyvin itsekseni, mutta se ei tarkoita, ettenkö välillä kaipaisi myös sosiaalista kanssakäymistä.

Joulu on jotenkin taianomaista aikaa. Joululaulut, tuoksut ja tunnelmat, kynttilät, piparitaikina.. Niin monia kivoja asioita!

Kirjeystävät. Ilmaisen itseäni paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla, ja siksi onkin kiva vaihtaa ajatuksia myös kirjeitse. Minulla on muutama ihana ulkomaalainen kirjeystävä, mutta toivoisin löytäväni jostain myös yhden suomalaisen, sillä lapsuuden ja nuoruuden kirjekavereiden kanssa tiet ovat melko pitkälti erkaantuneet.

Lightroom. Ohjelma, jolla käsittelen kuvani. En oikein tulisi enää toimeen ilmankaan. Koneeni ei kyllä oikein aina tykkää sen pyörittämisestä.

Metsä. Onkohan mitään parempaa, kuin metsän tuoksut ja äänet. Siellä mieli lepää.

Nenäliina. Minulla on varmasti aina mukana nenäliinoja, ja sitten niitä löytyykin kaikista taskuista ja ties mistä. Syksy on siitä kivaa aikaa, että nenäliinat ovat hyvin vähällä käytöllä.

Oraakkelikortit. Näitä minulta löytyy kolmet erilaiset. Koen ne sellaisiksi hyvän mielen tuojiksi, joissa kauniit kuvat ja tekstit kohtaavat.

Puuro. Kaurapuuro, vispipuuro, riisipuuro, mannapuuro -kaikki menee!

Quilling. Askartelutekniikka, jota minun oli tarkoitus enemmänkin opetella, mutta se on vähän jäänyt.

Rakkaus. Kaiken alku ja juuri.

Sadut. Kukapa ei saduista pitäisi?

Tilannekomiikka. Parasta huumoria.

Uni. Nukkuminen on kivaa, ja tarvitsen unta ainakin 8 tuntia. Toisaalta liikakin on liikaa, eli ehkä tuo 8 on ihan hyvä.

Valokuvaus. Tätä ei varmaankaan tarvitse enempää avata!

Wanhat jutut. Monesti vanhat asiat ja esineet ovat mielenkiintoisempia kuin uudet.

X-files. Koukuttava sarja kaikessa älyttömyydessään.

Ystävät. Laatu korvaa määrän. Te muutamat olette tosi tärkeitä.<3

Zentangle. Värittämisen ohella maailmaa valloittava rentoutumis- ja taiteilumenetelmä, jossa piirretään erilaisia toistuvia viivoja ja kuvioita. Tarkoituksena ei ole miettiä sitä, miltä lopputulos tulee tarkalleen näyttämään. Tätä tulee joskus harrastettua ihan huomaamatta. Tosin ennen en tiennyt, että sillä on ihan nimikin.

Åbo. Olen käynyt Turussa vain pari kertaa, mutta olisi kiva tutustua kaupunkiin paremminkin. Lisäksi suosikkiverkkokauppani, luonnonkosmetiikkaa myyvä Biodelly, avasi siellä äskettäin kivijalkamyymälän. Sinne täytyisi päästä käymään! Ja samalla reissulla tietenkin voisi käväistä myös Greenlipsissä, joka vaikuttaa ainakin näkemieni kuvien perusteella niin ikään ihanalta luonnonkosmetiikkaputiikilta.

Ämpärilista. Täytyyhän ihmisellä haaveita olla.

Öljyt. En edes keksinyt tähän muuta sanaa, mutta ruoanlaitossa ja ihonhoidossa öljyt ovat oikein hyödyllisiä.

Huh, olipa urakka! Jotkut kirjaimet olivat hieman haastavampia kuin toiset, mutta jokaiseen löytyi jotain. Joihinkin taas olisi ollut tunkua enemmänkin, mutta tällä kertaa tällaista.

Nopea omenapiimäpiirakka

Omenapiirakka menee vähän samaan sarjaan kuin mansikkakakku, sillä ainakin kerran vuodessa sellainen täytyy tehdä! Siis vähintään. Tästä nimittäin tuli sen verran hyvää, että tuskin jää ihan ainoaksi tänä syksynä. Pidän sellaisesta vähän kosteasta piirakkapohjasta, jollainen tässäkin on. Piimäpiirakka harvemmin epäonnistuu täysin! Pidemmittä puheitta siirrytäänpä reseptiin:

2,5 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1,5 tl leivinjauhetta

(hieman kaurahiutaleita)

ripaus vaniljaa ja kardemummaa

2 dl piimää

3/4 dl sulatettua voita tai muuta juoksevaa rasvaa

1 muna

Päälle:

n. 3 omenaa

sokeria ja kanelia maun mukaan

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

2. Lisää piimä, muna ja sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lisää päälle omenaviipaleet, kaneli ja sokeri.

4. Paista 200°C:ssa uunin keskitasolla 25–30 minuuttia.

Ja siinä kaikki! Piirakka on hyvää ihan sellaisenaankin, mutta vaniljakastike kruunaa kokonaisuuden. Tein piirakan itse eilen, ja no, ei siitä enää kovin paljon jäljellä ole. Hups.

Kaunis luontomme

Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Olen sitä mieltä, että kaunis luontomme ansaitseekin oman päivänsä – vaikka toki luontoa voi juhlia vaikka joka päivä muutenkin! Valitsin tähän postaukseen kuvia eri vuodenajoilta, ja kuvia selatessani ajattelin, että onpa ihanaa asua maassa, jossa on neljä eri vuodenaikaa.

Helpoiten luonnon päivän viettoon voi osallistua lähtemällä ulos, mutta erilaisia tapahtumiakin löytyy ympäri Suomea: ne löytyvät linkkaamaltani sivulta. Tällä viikolla on vietetty myös puuhalausviikkoa, mutta itse en ole vielä ehtinyt osallistumaan. Ehkäpä olisi siis aika lähteä ulos!

Satumaailma

Kun antaa mielikuvituksen lentää, mikä vain on mahdollista.

Kauniit pihlajat

Jottei nyt liian syvälliseksi menisi, tähän väliin laitettakoon muutama pihlajanmarjakuva. Luulenko vain, vai onko niitä jotenkin erityisen paljon tänä vuonna? Marjoja täynnä olevat puut ovat ainakin todella piristävä näky..! Ja tietyllä tapaa ne muistuttavat siitä, että lempivuodenaikani syksy on taas pian täällä. <3

"Vaatimattomuus ei kaunista"

Kun kerran lukemisen makuun taas päästiin, niin luin heti edellisen perään myös toisen kirjan. Kyseessä on Maaret Kallion Lujasti lempeä (2016), josta moni on varmasti kuullut. Kun luin kirjaa, tuntui melkein kuin kyseessä olisi ollut äänikirja, niin vahvasti Kallion rauhallinen ääni kuului tekstin läpi. Ehkä siihen vaikutti myös tekstin keskustelevuus, jossa sijaa on myös lukijan omille oivalluksille. Kirja on mielestäni helposti lähestyttävä, teksti paikoin vertauskuvallista ja jotenkin runollistakin, mutta se ei kuitenkaan päästä lukijaansa helpolla.

Lujasti lempeä kyseenalaistaa monia ajallemme tyypillisiä "totuuksia", kuten sen, ettei koskaan saisi olla kateellinen tai tarvitseva. Että pitäisi aina pärjätä yksin ja elää täydellistä elämää, jota ei edes ole olemassa. Että pitäisi aina tavoitella suurempaa ja etsiä onnellisuutta, kokea vain hyviä tunteita. Nimensä mukaisesti kirjassa sen sijaan kannustetaan niin lujuuteen kuin lempeyteen, sopivassa suhteessa. 

Itselleni mielenkiintoisimpia olivat luvut Viisas vaativuus ja Sopivasti pelottava elämä. Ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia, hänen täytyy saada päteä. Olen samaa mieltä. Yksi toiveeni tälle vuodelle oli, että kokisin enemmän onnistumisen hetkiä. Hetkiä, jolloin voisin olla ylpeä saavutuksistani. Toive ei ehkä ole ainakaan vielä toteutunut aivan niin kuin ajattelin, mutta onneksi on valokuvaus! Siinä on nimittäin asia, joka on jo vuosia tarjonnut onnistumisia ja tunteen, että olen hyvä siinä mitä teen. En kovinkaan usein anna itselleni lupaa sanoa, että "hei, olen hyvä tässä", mutta kun saan otettua kuvan johon olen tyytyväinen, niin oikeasti uskon siihen itsekin.

Kuten Maaret kirjassaan toteaa, osa meistä vaatii itseltään aivan liikaa, ja osa taas liian vähän. Oli aika, jolloin vaadin itseltäni liikaa. Se oli kuluttavaa. Nyt taas vaadin ehkä liian vähän, ja arvatkaa mitä, sekin on kuluttavaa. Ristiriitaista tässä on se, että jos ei yritä, niin ei voi myöskään onnistua. Se taas lisää Kallionkin sanoin epävarmuutta lähteä tavoittelemaan uutta. "Silloin alkaa näyttää siltä, että parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas." Kysymys kuuluu, kuinka löytää kultainen keskitie yli- ja alisuoriutuvuuden välillä? Ehkä minun on alettava ensinnäkin kertomaan itsestäni itselleni toisenlaista tarinaa. Ja luottaa. Vaatimattomuus ei todellakaan kaunista. Tiedän, että minussa on potentiaalia moniin asioihin, en vain tiedä, että mihin ja miten.

"Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Tarttuisit viimein elämääsi ottaen siitä napakan niskalenkin. Lähtisit kulkemaan kohti elämääsi, etkä enää siitä poispäin. Uskaltautuisit unelmoimaan ja mokaamaan, yrittämään ja epäonnistumaan. Ottaisit vastuun omasta onnestasi ja lakkaisit alisuoriutumasta vain varmuuden vuoksi. Uskoisitko vähän enemmän itseesi, jos et niin paljon pelkäisi?"

Kallio kehottaa kirjassaan avaamaan oven niin pimeydelle kuin valollekin. Kirjassa ei kuitenkaan anneta suoria vastauksia vaan enemmänkin ihmetellään elämää. Uskon, että joillekin teksti voi tuoda myös lohtua. Siinä on yksissä kansissa monta tärkeää teemaa, joihin soisin useammankin tutustuvan.

Tämä blogini on tietyllä tapaa hieman julkisempi kuin edellinen, ja mietin, julkaisenko tätäkään tekstiä, meneekö tämä osittain liian henkilökohtaiseksi? On kuitenkin vaikea kirjoittaa tällaisesta kirjasta edes sivuamatta omia ajatuksiaan. Ja koska blogi elää kirjoittajansa mukana ja näitä asioita olen viime aikoina miettinyt muutenkin, taidan painaa kohta tuota publish now -nappia.


//Kuvat: Pete

Tarinat, joita kerromme

En ole lukenut nyt kesällä kovinkaan montaa kirjaa, mutta toissapäivänä huomasin, että eräs lainaamistani kirjoista on varattu ja minun pitäisi palauttaa ​se maanantaina. Vajaat kolmesataa sivua, näinköhän ehdin, ajattelin. Päätin kuitenkin yrittää. Ja nyt kirja on luettu.

Kyseessä on Ilkka ja Harri Virolaisen kirjoittama Mielen voima – mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Olen lukenut aiheesta erinäisiä kirjoja aiemminkin, joten mietin, mitä uutta kirja voisi antaa. Yksi ero siinä kuitenkin on moniin muihin teoksiin, nimittäin suuri osa kirjasta koostuu eri tutkimustulosten referoinnista. Kyseessä ei siis ole niin sanotulla mutu-tuntumalla kirjoitettu self help -opus (älkää käsittäkö väärin, monet niistäkin ovat mielestäni hyviä!), vaan teksti perustuu tieteellisiin tutkimuksiin ja ihmisten kokemuksiin. Ja sitähän me nykyihmiset haluamme ja välillä jopa vaadimme, että asioista on oltava mustaa valkoisella. Kirjassa on myös kattava lähdeluettelo, jonka avulla jokainen voi halutessaan tarkastaa asioita. Itse en siihen lähtenyt, sillä lähteitä on ihan hurja määrä, ja odotan, että lukuisia maisterintutkintoja ja myös tohtorin tutkinnot suorittaneet ihmiset eivät valitse ihan mitä tahansa lähteiksi.

"Ajatukset ja tunteet vaikuttavat kehon hormoneihin, immuniteettiin ja aina solu- ja DNA-tasolle asti. Kun mielen esteet ovat poissa, ihminen kykenee mitä ihmeellisimpiin suorituksiin..."

Kirjassa puhutaan muu muassa optimistisesta elämänasenteesta, placebosta ja nocebosta, mielikuvaharjoittelusta, meditaatiosta, tunteista ja keho-mieli –yhteydestä. Mielestäni jo heti alkumetreillä todetaan kuitenkin hyvin, ettei positiivinen ajattelu ole mitään kukkaismaailmassa elämistä, jossa vastoinkäymisiä ei koskaan ole (tästähän positiivista ajattelua monesti kritisoidaan..). Optimisti kuitenkin näkee tilanteeseen ratkaisuja tai lähtee etsimään niitä, kun pessimisti taas valittaa etsien syyllistä. Haluaisin itse kuvitella olevani nykyisin optimisti, mutta vanha pessimisti minussa nousee aika ajoin pintaan. Itselläni se liittyy enemmänkin yksittäisiin asioihin, mutta silti työtä on vielä tehtävänä, jotta optimistilla olisi vielä enemmän sijaa ajatuksissani.

Kaikkihan me tiedämme, että esimerkiksi stressi on pitään jatkuessaan mm. kehon immuunipuolustusta heikentävä tekijä. Kirjan mukaan myös opittu avuttomuus on terveydelle hyvin haitallista. Kun henkilö on luovuttanut ja ajattelee, ettei voi parantua sairaudesta tai tehdä itse mitään parantuakseen, se ei  paranemista ainakaan edistä. Mutta jos suhtautuu sairauteensa myönteisesti ja kokee voivansa vaikuttaa siihen, paraneminen on todennäköisempää. Oleellista on myös se, kuinka puhuu itselleen ja identifioituuko sairauteen. Siinä on nimittäin merkittävä ero, ajatteleeko olevansa vaikka masentunut vai henkilö, jolla on masennus-niminen sairaus. Tämä jäi itselleni mieleen jo opiskeluajoilta erään opettajan luennolta.

Tästä pääsenkin postauksen otsikkoon. Vaikkemme osaisi kirjoittaa tarinoita, olemme kuitenkin kaikki oman elämämme ja itsemme tarinankertojia. Se, millaista tarinaa kerromme itsestämme, muokkautuu usein todellisuudeksi ja alamme uskoa siihen. Uskomukset ja niihin liittyvät tunteet voivat todella olla ilon ja onnen tiellä. Joskus jopa pidämme kiinni haitallisista uskomuksista, sillä on helpompaa pitäytyä vanhassa ja tutussa kuin tavoitella jotain uutta. Kuulostaako aika hölmöltä? Niin minustakin, mutta silti huomaan itsekin tekeväni välillä niin. Silloin olisi hyvä kysyä itseltään, että mitä hyötyä uskomuksen pitämisestä on, käsitellä siihen liittyvät tunteet ja lopulta laskea irti. Joku esimerkiksi voi kokea sairaana ollessaan saavansa enemmän huomiota ja olevansa rakastetumpi kuin normaalisti, jolloin ei tavallaan edes halua heti parantua.

Monet kirjan esimerkeistä saattavat kuulostaa suoranaisilta ihmeiltä, mutta ihmeistä ei kuitenkaan ole kysymys. Kyse ei ole myöskään siitä, että olisi pidättäydyttävä länsimaisesta hoidosta ja vain alettava hymyilemään ja miettimään kissanpentuja. Kyse on kokonaisuudesta ja siitä, miten ihminen suhtautuu itseensä, maailmaan ja omiin mahdollisuuksiinsa. Negatiivisia tunteita ja ajatuksia tulee eikä niitä tarvitse kieltää, kunhan vain osaa myös päästää niistä irti. Elämänilo, hymy, nauru ja läheiset ovat kuitenkin merkittävässä roolissa tukemassa henkilön hyvinvointia. Optimistisuus ja tunteiden ja uskomusten käsittely näyttäisi auttavan hyvin vakavista ja pitkäänkin jatkuneista vaivoista paranemista. Ainakaan niistä ei voi olla mitään haittaa.

Mielestäni kirjan teksti oli helppolukuista ja ymmärrettävää. Luin kirjan kuitenkin varmasti siksi niin nopeasti, että halusin lukea aina vain lisää juurikin niistä eri tutkimuksista ja kokemuksista, joiden tulokset olivat hyvin inspiroivia.  Siellä täällä on myös harjoituksia, joita voi kokeilla hyödyntää arjessaan. Suosittelen lukemaan, jos aihe kiinnostaa.