Treffeillä itseni kanssa

Puolitoista viikkoa töitä takana. Vaikka alku on ollutkin kevyempi, ottaa se aina loman jälkeen aikansa, ennen kuin arki lähtee taas rullaamaan. Olin ensimmäisen viikon perjantaina niin väsynyt, että mietin, miten jaksan lauantaina lähteä "kylille" moniksi tunneiksi, vaikka kyseistä päivää olinkin jo kauan odottanut. Kalenteriin oli nimittäin merkitty niin Wiipurintien markkinat kuin Kouvolan Iskelmä Kesäkin.

Mutta kas kummaa, jaksoin hyvin ja paremminkin, vaikka lähdin kymmenen jälkeen aamupäivällä markkinoille, ja ennen Iskelmään lähtöä ehdin olla kotona noin pari tuntia. Vähän harmitti, etten ehtinyt olla markkinoilla pidempään, sillä en kerinnyt näkemään kaikkia esityksiä. Mutta  päätavoite täyttyi, ja sain kuunnella jo neljättä kertaa ihanien saksalaisten, The Sandsacks-yhtyeen, musiikkia! Tulen heidän rennosta esiintymisestään jostain syystä aina todella iloiseksi. Lisäksi löysin markkinoilta sellaisen maailmanpuu-korun, jollaisen olin halunnutkin. Sen latvoissa on pikkukiviä seitsemässä (chakrojen) eri värissä, vähän kuin sateenkaaressa.

Pienen huilin jälkeen olikin jo vuorossa kaupunkifestarit. Kouvolan Kirkkopuistossa nähtiin lauantaina Lauri Tähkä, Maija Vilkkumaa, Anssi Kela ja Laura Voutilainen. Myönnän, olisin ostanut lipun jo ihan vaan Tähkänkin takia, mutta ei muissakaan artisteissa valittamista ollut – Kelan ja Voutilaisen olin nähnyt pari kertaa ennenkin. Seuraa en keksinyt, joten päätin lähteä yksin. En ainakaan tiennyt tuntevani ketään, joka olisi paikalla jo heti porttien auetessa tuntia ennen, ihan vaan jotta eturiviin Lauria kuuntelemaan pääsisi. Ja kannatti olla, sillä jonoa oli jo paljon! Tosin instagramista selvisi, että olisi kannattanut olla aiemmin, sillä Late oli soundcheckissä laulanut monta biisiä, myös yhden suosikkini, joka on vielä livenä kuulematta. No, jääpähän jotain ensi kertaankin (siihen neljänteen), milloin se sitten onkaan.

Soundcheckin jälkeen Tähkä tuli jonon ensimmäisille juttelemaan (kuka  artisti tekee noin? Tai ehkä monikin, käyn keikoilla liian vähän..?), mutta eipä sieltä jonon perältä mitään kuullut, ja sitten hän jo lähti pois. Paitsi ettei lähtenytkään, vaan jäi vähän kauemmas alueelle hengailemaan, jolloin oli mahdollisuus käydä yhteiskuva nappaamassa. Mietin ensin, että kehtaanko, mutta sitten ajattelin, no hitto miksei. Itsehän en tajunnut laittaa valmiiksi puhelimen selfiemoodia päälle, mutta onneksi tuo on Latelle tuttua puuhaa, niin hän sai kameran käännettyä ja kuvan napattua.. tähän sitten joku sellainen emoji, jossa lyön itseäni otsaan, tai se silmänsä peittävä apina... Tällaiset yllättävät tilanteet ei selkeästikään ole vahvin lajini. No, kuvasta tuli ihan kelpo, krediitit tietenkin kuvaajalle.. ;)

Tuli ehkä vähän pitkä alustus sille ajatukselle, mistä alunperin oli tarkoitukseni kirjoittaa. Eli siitä, kuinka on hyvä joskus käydä treffeillä ihan itsensä kanssa. Teen paljon asioita yksinkin, mutta festareilla en ollut koskaan ollut keskenäni. Eikä edes ollut yhtään outoa! Portit aukesivat viideltä, ja kotiin lähdin puolen yön aikaan. Aika meni nopeasti, ja sain olla juuri siellä missä halusin, välillä lavan edessä, välillä kauempana. Ja tanssiakin sai koko illan, eikä tarvinnut miettiä, jaksaako seura enää vai ei, jolloin omakin into väistämättä vähän hiipuu.

Jos toinen suosikkini Johanna Kurkela laulaa suoraan sieluun, Tähkä laulaa luihin ja ytimiin. Olihan se taas mahtava..! Anssi Kelan välispiikki ennen Musta tuntuu multa -biisiä puhutteli erityisesti, niin kuin itse laulukin. Vilkkumaan biiseistä tuli nostalginen olo, vaikken hänen musiikkiaan ole koskaan sillä tavalla kuunnellut. Ja Voutilaisella on niin upea energia, että se leviää kauas. Lienee sanomattakin selvää, että olo oli päivän ja illan jälkeen jotenkin todella onnellinen, ja se olo jatkui ihan pari päivää. Osaisinpa pullottaa tuota eliksiiriä... Musiikki voimaannuttaa, niin kuin sekin, että saa tehdä asioita, joista nauttii. Tuntuu, että viime viikonlopun myötä heinäkuun harmaampi olotila väistyi oikein kunnolla takavasemmalle, ja sydänkin hymyilee taas.

60 suosikkia vuosien varrelta – eli aivan järjetön soittolista

Mitä yhteistä on Eppu Normaalilla, Celine Dionilla ja Paul Ankalla Johanna Kurkelan kanssa? Paljastus, ei yhtikäs mitään, paitsi se, että heidän kaikkien kappaleitaan löytyy miun tänään väsäämältä kaikkien aikojen suosikit -soittolistalta. Lista käsittää 60 kappaletta, joihin olen vuosien varrella jostain syystä tykästynyt, ja jotka sattuivat tänään tulemaan mieleen. Ja kuten voinet huomata, genrellä ei ole minulle väliä. Enemmän kiinnitän huomiota joko sanoihin tai laulujen yleiseen tunnelmaan. Joskus on vaikea sanoa, mikä jossain tietyssä biisissä vetoaa, ja ehkei selitystä aina tarvitakaan.

Tein listan Spotifyihin, ja näköjään noita ei pysty tuosta yltä suoraan kuuntelemaan kuin pikkupätkät, mutta jos sinulla on tunnukset, niin sitten varmasti onnistuu helpommin. Varoituksena voin sanoa, että kyseessä ei varsinaisesti ole mikään trendilista. Toisaalta mitä voi odottaa ihmiseltä, joka ehkä noin 10-vuotiaana ajatteli Baddingin Paratiisin olevan yksi parhaista lauluista.. :D Pakkohan se oli siis tuollekin listalle laittaa. Taidan olla menetetty tapaus, mutta ei voi minkään!

Ajatus tähän listaan ja postaukseen lähti siitä, kun yksi ystävä kysyi, millaisesta musiikista pidän. Minun on helpompi ajatella, mistä lauluista pidän, ja tästä saa nyt vähän osviittaa. Ehkä...

Ps. Jätin tarkoituksella pois kaikki ns. bilebiisit, jotka saavat jalat käymään kohti tanssilattiaa (silloin harvoin, kun tanssimaan kavereiden kanssa pääsee..). Muuten olisi listasta tullut liian pitkä, kun olisin liittänyt kaikki ysäri- ja muut nuoruusvuosien hitit joukon jatkoksi. ;)

Auri vie sinut mystisiin maailmoihin

Auri on Tuomas Holopaisen, Johanna Kurkelan ja Troy Donockleyn muodostama yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa viime viikolla. Nyt on pakko kertoa, että tilasin levyn jo etukäteen, joten sain sen käsiini julkaisupäiväksi. Niin, siis ihan oikean cd-levyn! Hyvin, hyvin harvoin tulee levyjä enää näin digiaikana ostettua. Mutta minulla on joitakin levyjä (lähinnä Johanna Kurkelan musiikkia, yllätys yllätys), joita tykkään kuunnella niin, ettei minun tarvitse olla nettiyhteyden päässä huomiota vievien laitteiden äärellä. Ja jostain syystä arvelin, että tämä levy voisi olla ostamisen arvoinen.

Ja olin oikeassa! Tosin en oikein osaa kuvailla, millaista tämä musiikki on. Se on jotain aivan erilaista verrattuna mihinkään muuhun. Levy sisältää upeita hitaita kappaleita, ehkä hieman kummallisen instrumentaalikappaleen (josta en ollut aluksi lainkaan varma, mutta joka jäi silti eniten soimaan päähän) ja elokuvamaisia musiikkimaisemia. Yhtenä hetkenä se vie sinut itämaisiin tunnelmiin, seuraavana aavemaisiin tummiin hetkiin kunnes alkaa soida säkkipilli, jolloin folkmusiikkifiilis on taattu. Hetkittäin se kohottaa toisiin maailmoihin, oli kyseessä sitten bändin itsensäkin kuvailema kaninkolo tai taivaallisemmat korkeudet. Muun muassa, siis. 

'A kind of music which can't be described by words alone. A magical kind of sound to be heard whilst falling down Alice's rabbit hole.'

Auri

Jotenkin lohduttavaa, ettei yhtye itsekään osaa kategorisoida musiikkiaan. Ja seuraavaksi mietin, että miksi edes pitäisi? Jotta siitä olisi helpompi puhua? Antaa musiikin puhua puolestaan. Yllättävää kyllä, nuo kaikki edellä mainitsemani elementit kietoutuvat yhteen todella mielenkiintoiseksi ja tarttuvaksi kokonaisuudeksi. Onneksi musiikkimakuni on laaja ja joustava, ja korviani ilahduttavat niin itämaiset rytmit, folk kuin celestial (miten tämä käännetään suomeksi?) musiikkikin – monen muun lisäksi. Albumi paranee jokaisella kuuntelukerralla, ja ainakin minä olen hyvin vaikuttunut. Silloin kun iho menee kananlihalle, musiikissa täytyy olla jotain erityislaatuista.

Sen verran erikoinen albumi on, että sitä ei selvästikään ole tehty rahan kuvat silmissä. Tässä on menty musiikki ja omat mielenkiinnonkohteet edellä, niin kuin kuuluukin. On selvää, että Auri syntyi tekijöidensä intohimosta musiikin luomiseen, taianomaisuuteen ja tarinoihin.

♥

Joululaulut yhdistävät, myös raskaina versioina

Olipa hieno konsertti tuo Raskasta joulua. En ole tainnut koskaan nähdä Kouvolassa niin paljon ihmisiä samaan aikaan, kuin mitä perjantaina jäähallilla. Minulla oli ollut tarkoitus jo useampana vuotena mennä kyseiseen konserttiin, mutta konserttisalien liput oli aina myyty loppuun ennen kuin edes huomasin. Aika myöhään olin lippujen kanssa liikkeellä tänä vuonnakin, mutta ystäväni lupauduttua mukaan sain ne kuitenkin ajoissa hankittua.

Ennen konserttia olin katsonut, että se kestäisi noin kolme tuntia väliaikoineen. Mietin, että miten tapahtuma voisi kestää niin kauan. Mutta jälkeenpäin ajatellen oli ihan hyväkin, että aikaa oli tarpeeksi yleisönkin henkistä lämpenemistä ajatellen. Ystäväni kanssa puhuimme, että viimeinen tunti olikin tunnelmaltaan kaikista paras – vaikkakaan Varpunen jouluaamuna -kappaleen viimeinen säkeistö ei olekaan mikään tunnelmaa nostattavin yhteislauluvalinta. Hienolta se kuitenkin kuulosti, parin harjoituskerran jälkeen. Harmi, että oma ääni oli täysin kadoksissa, mutta yritin silti!

Nyt olenkin ollut eilisestä asti ihan joulutunnelmissa, ja kuunnellut lauluja Spotifysta. Soittolista näyttää aika samalta kuin viime vuonnakin muutamia lisäyksiä lukuunottamatta. Olisiko sinulla ehdottaa jotakin ihanaa laulua, jonka voisin lisätä listaan? Tilaa olisi useammallekin, niin en ainakaan ehdi kyllästyä ennen joulua! Vaikkakaan en tiedä, onko se mahdollista... ;)

Mikähän siinä on, että kun on joululauluista kyse, me suomalaisetkin kaivaudumme ulos kodeistamme ihmisten ilmoille? Oli kyseessä sitten jäähalli, kirkko tai vaikka kauppakeskus.

Jotain taikaa siinä on.

Ihana Johanna Kurkelan joulukonsertti

On sunnuntai-ilta ja kello näyttää puolta seitsemää, kun saavumme Myllykosken kirkon pihalle. Ovella on varmasti sata metriä pitkä jono ja näen jo mielessäni, miten joudumme ehkä takariviin istumaan. Pääsimme kuitenkin noin puolivälin paikkeille ja ajattelin, että no tästä varmasti näkee ihan hyvin. Olin kuitenkin juuri sellaisessa kohdassa, että en nähnyt illan päätähdestä Johanna Kurkelasta oikeastaan mitään ja aluksi se vähän harmitti. Sitten ajattelin, että no musiikkiahan tänne on tultu kuuntelemaan, ja se onneksi kuuluikin todella hyvin. Kirkkojen akustiikka on ihan omaa luokkaansa. Pari kuvaa sain muistoksi nostamalla kameran tarpeeksi ylös ja katsomalla ruudusta, että kuva osuu suunnilleen sinnepäin. Kirkko on kuitenkin sellainen paikka, että siellä en edes kehtaa monia kuvia ottaa, ja tunnelmakin oli niin harras, etten halunnut häiritä muita ihmisiä.

Vaikka jouduimme istumaan kuin sillit suolassa, joulukonsertti oli upea elämys. Monet Johannan kappaleista ovat aika surumielisiä, mutta melankoliahan tavallaan kuuluu suomalaiseen jouluun ainakin laulujen muodossa, joten konserttiin valitut kappaleet sopivat hyvin tunnelmaan. Olin kuulevinani, että joululevyltä löytyvä Prinsessalle sai useamman kaivamaan nenäliinan esille. Se on kieltämättä koskettava laulu. Mukana oli myös sanomaltaan iloisempia kappaleita, kuten monien ikisuosikki Ainutlaatuinen. 

Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi kävin ostamassa lipun ajoissa ja pääsin kokemaan tämän hienon konsertin. Upea ääni, taitava bändi ja valoilla kirkkoon luotu tunnelma saivat aikaan kauniin esityksen. Olin odottanut jo pari vuotta tilaisuutta päästä Kurkelan joulukonserttiin ja nyt haaveeni vihdoin toteutui. ♥