lauantai 2. marraskuuta 2019

Mielen hyvinvointi – haastavat ja lisäävät tekijät

Muutama viikko sitten vietettiin Maailman mielenterveyspäivää. Kirjoitin silloin ylös muutamia ajatuksia siitä, mitkä asiat mielestäni haastavat ja lisäävät mielen hyvinvointia. Vasta nyt kuitenkin sain istuttua koneen ääreen, katsotaan, saanko nyt postauksen kasaan (melkein kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen). Tämä ei ole tieteellinen artikkeli, vaan sisältää omia pohdintojani.

Mielestäni tämä teema on yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein elämäämme vaikuttava asia. Kun voimme hyvin henkisesti, olemme ystävällisempiä ja armollisempia niin itsellemme kuin toisillemme. Monilta kamalilta asioilta – niin pieniltä kuin suurilta – vältyttäisiin niin yksittäisten ihmisten kuin koko maapallonkin kohdalla, jos voisimme ihmiskuntana henkisesti paremmin. 

Kun mietin niitä asioita, jotka voivat haastaa henkistä hyvinvointia, päädyin näihin aiheisiin:

- perfektionismi ja itsekriittisyys, omasta itsestä ja ulkoapäin tulevat paineet ja odotukset
- negatiivisuus, häpeä, pelko, vähättelevät uskomukset ja huonot kokemukset
- kiire ja suorittaminen, väsymys
- ympäristö ja 
merkityksellisten ihmissuhteiden puute/vähyys
taloudellinen tilanne
- eläminen vastoin omia arvojaan
- fyysisen terveyden haasteet
- muutokset elämässä

Varmasti olisi vielä paljon muitakin asioita, mutta valitsin ne, joista itsellänikin on kokemusta, enemmän tai vähemmän. Kun tuota listaa katsoo, niin yksittäisiä kohtia pystyy ehkä tietyissä määrin kestämään pidempäänkin, mutta kun moni asia alkaa kaatua päälle yhtä aikaa, ollaankin jo hankalamman tilanteen äärellä. Ja silloin ei ole ihme, jos mieli ei enää voikaan hyvin, ja kaikki ahdistaa.

Jokainen varmasti kohdallaan tietää, mitkä ovat ne hankalat teemat omassa elämässä. Paitsi nyt kun kirjoitin tämän, tajusin, että eipäs ehkä tiedäkään. Itsekin aikoinaan ajattelin, että kun ei ole sitä, tätä ja tuota, kaikki on siksi huonosti. Mutta ne konkreettiset asiat eivät lopulta olleetkaan se juurisyy, vaan piti kaivella enemmän, ennen kuin kaikki alkoi vähitellen valjeta. Tärkein mielen hyvinvointia edistävä asia onkin mielestäni omaan itseensä tutustuminen. Millainen olen, ja miksi? Mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet? Ja sitten: olenko oikeasti sellainen, kun ajattelen ja luulen olevani? Meillä on nimittäin tapana uskoa luomiamme uskomuksia itsestämme. Ja uskomus on kirjaimellisesti uskomus, eikä se läheskään aina ole totta. Parasta uskomuksissa kuitenkin on se, että niitä voi muuttaa. Jos olen tottunut ajattelemaan olevani huono, voin ihan yhtä hyvin oppia ajattelemaan olevani hyvä. Se tosin saattaa vaatia omalta mukavuusalueelta poistumista, sillä olemme saattaneet alkaa pitää omasta kurjuudestamme. Emme ehkä nauti siitä, mutta se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Onhan sellainen sanontakin, että "parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas".

Oletko kuullut tunnelukoista? "Tunnelukko on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, joka nykypäivänä aktivoituessaan lukitsee meidät itsellemme haitallisiin toimintatapoihin", kerrotaan Kimmo Takasen Tunnelukko-testin saatteessa. En ole lukenut Takasen kirjoja aiheesta, vaan erään toisen, mutta suosittelen testin tekemistä ja aiheeseen perehtymistä. Kaikilla on jonkinlaisia tunnelukkoja, ja niiden tiedostaminen ja käsittely on auttanut ainakin itseäni ymmärtämään omia toimintatapojani paremmin. Osa vahvoistakin tunnelukoista onkin vuosien varrella laimentunut huomattavasti. 

Itseensä tutustumisessa ja mielen hyvinvoinnin tukemisessa voi hyödyntää lukemista, kirjoittamista ja puhumista. Avoimuus on tärkeää monellakin tavalla. On oltava rehellinen ja avoin omista tunteistaan ja ajatuksistaan, ja lisäksi oltava avoin uusille tavoille nähdä ja kokea itsensä ja elämänsä. Se on joskus yllättävän vaikeaa. Jollekulle saattaa riittää päiväkirjan tai vastaavan kirjoittaminen ajatustensa jäsentelyyn, mutta vieläkin hedelmällisempää on, jos voi sen lisäksi jutella jonkun kanssa. Tällainen henkilö voi olla luotettava läheinen tai ystävä, tai täysin ulkopuolinen ihminen. Ulkopuoliselle puhuminen on ehkä aluksi helpompaa, sillä hän ei ole elämässä mukana mitenkään muuten, jolloin voi puhua vapaammin. Hän voi myös esittää kysymyksiä, jotka saavat pohtimaan uudella tavalla omaa tilannetta. Elämme yhteiskunnassa, jossa korostetaan yksilöä ja pärjäämistä, mutta aina ei tarvitse pärjätä yksin!

Tietynlainen tehokkuuden, kiireen, vahvuuden ja kiiltokuvaelämän ihannointi, mikä on ajallemme tyypillistä, voi saada oman mielen matalaksi, jos yrittää hyvinvointinsa kustannuksella pysyä menossa mukana. Vaikuttaa siltä, että täytyisi olla loistava nousukiitoinen ura, täydellinen koti ja täysi kalenteri. On vahvoja voimanaisia, joilta kaikki onnistuu ja vielä yhtä aikaa. Ajattelen, että joskus suurinta vahvuutta on tunnustaa olevansa heikko ja ymmärtää, että täydellisyys on utopiaa, ja siksi sen tavoittelu on täysin turhaa. 

En tarkoita, että uralla menestymisessä, kauniisti sisustetussa kodissa tai täydessä kalenterissa olisi mitään vikaa. Jos nämä asiat tekevät onnelliseksi, niin go for it! Kehottaisin kuitenkin miettimään, ovatko nämä tavoitteet omiasi vai ainoastaan jotain, mitä lähipiirisi tai yhteiskunta sinulta odottaa. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi? Millaiset arvot ovat sinulle tärkeitä? Mitä sinä haluat elämältäsi?

Mainitsin tuolla alussa myös taloudellisen tilanteen. On totta, että tietty määrä rahaa helpottaa elämää huomattavasti. Mutta kuinka paljon sitä tarvitsee olla, onkin sitten ihan eri asia, johon jokaisella on omat kriteerinsä. Olen kasvanut ajatukseen, että raha ei kasva puissa ja mitään kallista ei voi ostaa. Minulla olikin pitkään negatiivinen suhde rahaan, sillä tuntui, ettei sitä ikinä ole tarpeeksi. Raha oli vähän sellainen mörkö, ja laskujen pudotessa postiluukusta pääsi syvä huokaus. Päätin tietoisesti muuttaa suhtautumistani rahaan, ja sen jälkeen taloudellinen tilanteeni parani, ja rahaa on aina ollut riittävästi. Ei välttämättä aina paljon, mutta siten, että tulee toimeen, ja pystyy joskus ostamaan jotain arvokkaampaakin. Laskut eivät tule tehdäkseen kiusaa, vaan jotta voin esimerkiksi käyttää sähköä ja puhelinta, ja kirjoittaa tätä postausta. Uskon siihen, että kaikki elämässä on energiaa, ja hyvä vetää puoleensa hyvää. 

Ja siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Iso merkitys omalle jakamiselle on myös sillä, miten tätä maailmaa katselee. Jos päässä on negatiivisuuslasit, aina sataa vettä ja on harmaata, aina minulle käy näin ja taas alkoi viikko huonosti, varmasti kaikki menee pieleen ja vitsit että tuokin ihminen on ärsyttävä, maailma on paha paikka. Kaikki tämä on totta, niin kauan kuin niin ajattelee. Yhtä totta on myös se, että sade raikastaa ilman ja lapset rakastavat kuraleikkejä, hämärässä kynttilät pääsevät oikeuksiinsa, kaikki voi mennä paremmin kuin hyvin ja maailmassa on paljon kauneutta. Kun kiinnittää huomionsa arjen hyviin, pieniin hetkiin, elämä näyttää ja tuntuu kauniimmalta. 

Mielen hyvinvointia edistävät myös jokin tärkeä harrastus (mielekäs tekeminen ja onnistumisen kokemukset), ulkoilu ja etenkin luonnossa liikkuminen. Metsän tutkitustikin parantavasta vaikutuksesta kirjoitin vähän tässä postauksessa. Jottei tämä juttu veny kilometrin mittaiseksi, en paneudu näihin nyt enempää.

Vielä tähän loppuun on pakko mainita kiitollisuus. Kiitollisuuden kokeminen on yksi eheyttävimmistä asioista, kun aiheena on henkinen hyvinvointi. Yksi hyvä harjoitus on kirjoittaa ylös asioita, joista on kiitollinen, tai miettiä nukkumaan käydessä vaikka kolme hyvää asiaa kuluneesta päivästä. Asioiden ei tarvitse olla mitään isoja. Pikkuhiljaa harjoitusta tehdessä huomaa, että on lukuisia asioita, joista olla kiitollinen.

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, mutta tämä riittäköön tällä erää. Mukavaa viikonloppua! ♥

Lue myös:
Metsän parantava vaikutus
Ikigai, merkityksellinen elämä ja 8 miljoonaa jumalaa



sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Repoveden syksyä

















Repovedellä paistoi eilen aurinko, ja satoi räntää – vuorotellen. Yhtä kaikki, oli kaunista. Ja tulipa taas tarpeeseen hengittää hetki metsän ilmaa. ♥

Viime vuosien muut Repovesi-postaukset löytyvät tämän linkin takaa.
Kuvat minusta: Pete

tiistai 17. syyskuuta 2019

Tämän haluaisin oppia ekstroverteiltä

Minua ei ollenkaan haittaa se, että olen luonteeltani introvertti. Päinvastoin, lataan ihan mielelläni akkuja kotona, sen sijaan että täyttäisin kalenterini kaikenlaisilla menoilla ja kissanristiäisillä. Minulla ei ole tarvetta olla äänessä jatkuvasti, vaan tykkään tarkkailla ja harkita mitä sanon, vai sanonko mitään. Kuuntelen mielummin. On kuitenkin joitakin asioita, joita haluaisin osata – sellaisia, joita ekstrovertit yleisesti ottaen osaavat paremmin. Tässä niistä muutama.

Verbaaliset kyvyt

En ole koskaan ollut hyvä puhumaan, kenellekään. Sanat ovat aina tulleet paremmin paperille, ja kirjoitankin sujuvasti ajatuksistani niin suomeksi kuin englanniksikin. Alakoulussa olin innoissani, kun sai kirjoittaa monisivuisia tarinoita. Yleensä niissä esiintyi velhoja tai jotain muuta mystistä. Myöhemmin rakastin myös kirjoittaa pohdiskelevia esseitä. Mutta kun pitäisi puhua, niin auta armias. Oikeat sanat katoavat sitä kauemmas, mitä kovemmin yritän niitä tavoittaa, sanat saattavat jopa mennä sekaisin. Pahimpia ovat spontaanit kysymykset, joihin en ole ehtinyt varautua. Vastaukseni alkaa monesti hiljaisuudella ja pohtivalla "Ööööh..niin..no totaa.." -alustuksella. Englanniksi puhumista välttelen niin paljon kuin pystyn, vaikka joskus yhtäkkiä huomaankin ajattelevani englanniksi (ja käyn mielessäni keskusteluja, joita haaveilen käyväni tällä eksoottisella kielellä). Enkä nyt edes aloita small talkista, vaikka olenkin mielestäni kehittynyt siinä huomattavasti.

Ollapa  sujuvasanainen ja sanavalmis ekstrovertti, olisi elo ja olo tässä yhteiskunnassa helpompaa!

Ryhmätilanteissa toimiminen

Ammattikorkeakoulussa ehkä käytetyin oppimismenetelmämme oli ongelmaperustainen oppiminen, introvertin painajainen. Lyhyesti kuvailtuna kokoonnuimme pienissä ryhmissä, ja jaoimme puheenjohtajan, sihteerin ja tarkkailijan roolit. Sen jälkeen saimme aiheen, josta meidän piti tietty aika keskustella, päätyäksemme lopulta mieltä pohdituttavaan kysymykseen, josta kirjoittaisimme esseen seuraavalle kokoontumiskerralle. Tällaisessa tilanteessa ekstrovertimmät kanssaopiskelijat saivat loistaa. He käyttivät puheenvuoroja ja heittivät ilmoille kaikenlaisia ajatuksia sen enempää pohtimatta. Kun olisin itse avannut suuni, ja ne kerrat olivat vähissä, aihe oli monesti jo ehtinyt vaihtua. Olin taas harkinnut liian pitkään. Vaikutin varmasti aika tyhmältä, kuin minulla "ei ollut mitään sanottavaa". Joku tarkkailijan roolissa tosin kerran sanoi, että puhun vähän, mutta asiaa. Otin sen kohteliaisuutena.

Joskus olisi kuitenkin ihan kiva osata ottaa oma puheenvuoronsa, eikä jäädä odottelemaan, josko joku kohta antaisi hiljaisemmillekin tilaa (niin ei yleensä käy).

Stressinsietokyky

Introverttinä stressitasoani nostavat esimerkiksi meluisat ympäristöt. En pysty toimimaan niin hyvin äänekkäässä, paljon ihmisiä ja ärsykkeitä sisältävässä ympäristössä kuin ekstrovertit. Ammattikorkeassa en juuri koskaan jäänyt tekemään tehtäviä vaikkapa tietokoneluokkaan, vaan tein ne mielummin kotona omassa rauhassa. Yleensä luokassa oli myös huono ilma, ja jokin siinä päällä olevien sähkölaitteiden määrässä ja toisten näppäimistön naputtelussa sai ajatukset muuttumaan puuroksi. Ehkä tällä on jotain tekemistä myös herkkyyteni kanssa. Pieni stressi on ihan ok, mutta suurempi paine on jo lamauttavaa.

Ajattelen, että sekä intro- että ekstoverttiydessä on molemmissa hyvät ja haastavat puolensa. Mielestäni ihanteellista olisi, jos pystyisimme oppimaan toisiltamme sen sijaan, että päivittelisimme, miten tuokin nyt taas käyttäytyy noin. Ja antaisimme kaikille mahdollisuuden olla omia itsejään, toiset huomioonottaen.