keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kouvolan luontopolut – Alakylän luontopolku














Kouvolan kaupungilla on 11 luontopolkua, ja koska viime aikoina on tullut vierailtua niistä muutamassa, ajattelin tehdä tällaisen pienen kuvapostaussarjan. Ensimmäisenä vuorossa Alakylän luontopolku Korialla, jonka pituus on noin 4 kilometriä. Polku on lähiaikoina kunnostettu, ja sen ovat ulkoilijatkin selvästi huomanneet (eteenpäin pääsi pelkäämättä, että kengät kastuvat). Karkauspäivänä porukkaa oli nimittäin paljon etenkin laavun tuntumassa, vaikka aiempina vuosina siellä käydessäni paikalla ei ole ollut oikeastaan ketään. Nyt näinä poikkeusaikoina kannattaa siis ehkä välttää suosituimpia ulkoiluaikoja. Pidän polun metsäosuudesta, mutta osa polusta kulkee tylsähkösti tavallista hiekkatietä pitkin pitkän matkan. Siitä huolimatta tämä on tutustumisen arvoinen kohde ja hyvä lenkkeilypaikka! Tarkemmat tiedot kohteesta Kouvolan luontopolkujen esitteessä, linkki alla.


Lue myös:

Heisanharjun luontopolku
Niivermäen luontopolku

Kouvolan luontopolkujen esite

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Tee kotona jotain kivaa joka päivä

Tällaisina poikkeuksellisina aikoina on mielestäni tärkeää säilyttää hauskuus arjessa. Helposti sitä vaan jumahtaa lukemaan uutisia, jotka saavat olon entistä stressaantuneemmaksi ja lamaantuneemmaksi. Ja kaikkihan me tiedämme, että stressi jos mikä vähentää vastustuskykyä. Yritän nyt itsekin tästä lähtien rajoittaa uutisten tarkistamisen noin 1-2 kertaan päivässä (välttäen klikkiotsikoita), käydä vähemmän somessa ja keskittyä sen sijaan kaikkeen mukavaan, jotta arjessa säilyisi tietynlainen tavallisuus ja rauha. 

Tällaiselle introvertille kotona oleskelu ei sinänsä ole mikään ongelma, kunhan saa käydä metsässä tai muuten kävelyllä (huolehtikaa nyt hyvät ihmiset siitä, että tämä vapaus säilyy!!) ja ostamassa ruokaa, jottei nyt ihan mökkihöperöidy kerrostalokaksioonsa. Minullekin siunaantui ensi viikolle paljon vapaa-aikaa ja mietin, mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä. Pyykkivuoren taltutus on yksi asia, mutta sen lisäksi voisi ehkä puuhailla jotain muutakin.

Luovat jutut ovat sellaisia, joiden tekeminen menee itselläni vähän kausittain. Aina ei todellakaan jaksa töiden jälkeen alkaa väkertämään mitään, vaikka se hyvää tekisikin. Nyt onkin hyvää aikaa kokeilla jotain uutta, tai kaivaa esille kaapin kätköihin jääneet välineet. Töiden kautta olen innostunut neulahuovutuksesta (aiemmin en tiennyt sellaista olevankaan), ja saatuani töitä varten aikaan näin aloittelijaksi suhteellisen onnistuneen leijonan, päätin tänään ottaa esille omat vielä aika rajalliset villavarastoni. En tiennyt aloittaessani, mitä tekisin, ja lopputuloksena syntyi pieni kettuhahmo. Sen valmistuttua kävimme lähimetsässä kävelyllä ja otin samalla kuvat. Ajattelin, että tätä neulahuovutusta täytyy harjoitella lisää, jos lopputuloksen kuvaaminenkin on näin hauskaa.


Pitkästä aikaa otin esiin myös värikynät ja väristyskirjan, josta löysinkin yhden kesken jääneen sivun. Tein sen loppuun. Täytyy ensi viikolla väritellä lisää..!

Huovuttaminen ja värittäminen ovat molemmat sellaisia toimintoja, joissa pääseen hyvin flow-tilaan. Aika kuluu aivan huomaamatta ja työhön täytyy keskittyä, ettei pistä sormeensa tai väritä ihan minne sattuu. Lopputuloksella ei niinkään ole väliä vaan itse prosessilla, joka rauhoittaa. Samaan kategoriaan menee esimerkiksi sokerimaalaus, jota suosittelen kokeilemaan. Liuota yhteen osaan vettä kaksi osaa sokeria hellalla ja anna jäähtyä. Laita purkkiin, ota sivellin esiin ja kostuta paperi sokerivesiliuoksella. Ota sitten esiin vesivärit, ja maalaa siveltimellä väripisaroita paperille. Sen jälkeen voikin sitten vain ihmetellä, miten värit alkavat elää omaa elämäänsä! Muista kuitenkin, että kun sokerivesi alkaa paperilla kuivua, värit eivät enää leviä. Työ saa kuivua aika pitkäänkin.




Kaikkia tällaiset käsityö- ja taidehommat eivät tietenkään kiinnosta, eikä aina ole saatavilla tarvittavia välineitäkään. Tärkeää onkin tehdä juuri sellaisia asioita, joista itse pitää ja joihin on mahdollisuus! Kaikki varmasti keksivät tekemistä myös kotona, jos käyttää mielikuvitustaan. Taiteilun lisäksi ajattelin ainakin lukea kirjoja ja lehtiä, kirjoittaa blogia ja käsitellä kuvia, ja nauraa lisää Frendejä katsoessa. En ole koskaan nähnyt kyseistä sarjaa ennen, koska jostain ihmeellisestä syystä olin ollut vähän ennakkoluuloinen. Mutta sehän onkin tosi hauska! Juuri sellainen kevyt hyvän mielen sarja, jota nyt kaipaankin.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Maailma tarvitsee nyt rakkautta

Onpahan ollut viikko, monellakin tapaa. Vielä alkuviikosta kevään viikonlopuille oli suunniteltu paljonkin kaikenlaista, mutta saas nähdä, toteutuuko niistä kovinkaan moni asia. En myöskään torstaina tiennyt läksyjä ylös merkatessani, että olinkin jo kevään viimeisellä venäjän tunnilla. Voihan itku! Synttäreiksi ajatellun Pietarin reissun kuoppasin mielessäni jo ennen, kuin tilanne meni tällaiseksi. Hyvä niin.

Tilanne on nyt se, mikä se on. Tiedostan, että peruuntuneet menot ovat pieniä murheita suurempien seurausten rinnalla. Ja siksi, vaikka harmittaakin, yritän olla niin kovasti harmistumatta. Terveys ja turvallisuus ovat nyt tärkeintä. Pietari ei katoa mihinkään, ja juhlia voi myöhemminkin.

Suomessa ja maailmalla on nyt tilanne päällä, ja ilmassa on paljon pelkoa, paniikkia, surua, ja vihaa. Ymmärrettävästi. Itsellänikin on ollut taipumusta ylihuolestuneisuuteen, eivätkä tällaiset pandemiat varsinaisesti helpota asiaa. Uutisten lukemisen jälkeen sydän lyö nopeammin, eikä mitenkään hyvässä mielessä. Olen silti pysynyt vielä melko rauhallisena omalla mittapuulla.

Koska tilanne on vielä akuutti, en tiedä kannattaako tätä kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Ajattelen, että asiat tulevat eteemme syystä. Mikä tarkoitus tällaisella maailmanlaajuisella tragedialla sitten voisi olla? Mielestäni se on selvää: emme voi jatkaa elämistä samaan tapaan kuin ennen itsekkyys, raha ja ylikuluttaminen edellä, luontoa ja toisiamme kunnioittamatta. Tarvitsemme myös tietoa, joka ulottuu sinne asti, missä sitä eniten tarvitaan. Ei ole paljonkaan hyötyä siitä, jos vaikka Kiinan epäeettiset eläintorit kielletään kokonaan, jos kysyntää jostain ihmeellisestä syystä on vielä tämänkin jälkeen. Sillä niin kauan kuin on kysyntää, on myös (tiskin alta tulevaa) tarjontaa. Valitettavasti.

Nyt on kollektiivisen heräämisen ja uuden alun aika. Aika empatialle ja rakkaudelle, jotka ulottuvat myös luontoon ja sen olentoihin. Ihminen on osa luontoa niin hyvässä kuin pahassakin, kuten olemme monen viruksenkin kohdalla saaneet huomata – meitä ei voi erottaa luonnosta. Kun ympäristö voi hyvin, mekin voimme, ja päinvastoin. Meillä on mahdollisuus elää sopusoinnussa toistemme ja luonnon kanssa ja oppia virheistämme, jos vain päätämme niin. Silloin mahdollisuus tällaisiin ja muihinkin suruihin pienenee. 

Yksi huomio vielä! Paremman maailman rakentaminen vihasta ja syyttelystä käsin ei ole kovin hedelmällinen maaperä. Haluamalla hyvää niin itsellemme kuin muille voimme kuitenkin onnistua.


Tällaisina aikoina meille yleensä kirkastuu se, mikä on tärkeää. Läheiset, terveys, rakkaus, pienet ja suuret ilot ja monet itsestäänselvyyksinä muuten pitämämme asiat, kuten vapaus. Kiitollisuus. Muistetaan ne sittenkin, kun tästä selvitään. <3

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Selkeyttä, kiitos

Kirjoitin vähän aikaa sitten siitä, miten vuosien varrella kertyneet tavarakasat olivat alkaneet ahdistaa. Nyt osa on myyty kirpparilla, ja myymättä jääneet lahjoitettu paikalliseen kierrätysmyymälään. Tuntuu jo vähän selkeämmältä, vaikka luulenkin, että tässä kevään mittaan vielä jotakin lähtee kiertoon. 

Tavarasta eroon pääseminen on todella aikaa vievää! Kirpparillakaan myydessä ei riitä se, että viet tavarat ja tietyn ajan päästä haet ne pois. Ensin täytyy varata pöytä, eli löytää sopiva aika kalenterista. Sitten on etsittävä turhat tavarat, hinnoiteltava ne ja kiinnitettävä laput, kuljetettava ne kirppikselle ja käytävä lähes päivittäin järjestelemässä pöytä ihmisten tonkimisen jäljiltä. Vielä lopuksi on haettava myymättä jääneet tavarat pois, mutta tilityksen saa noutaa vasta seuraavana päivänä. Sitten on irroitettava hintalaput ja mietittävä, mitä tehdä ylijääneille, ja kuljetettava tai säilöttävä ne vielä johonkin. 

Saimme myytyä enemmän kuin mitä ajattelin (halvat hinnat edesauttoivat tätä), mutta silti vain reilu puolet vajaasta 200:sta tuotteesta. Jos ajattelen, että olisin alkanut myymään näitä nettikirpparilla yksittäin tai pienissä erissäkään, niin huhhahheijaa... Itsepalvelukirppari oli tässä kohtaa paras ratkaisu, ja saimme vaivannäöstä vielä vähän rahaakin. 

Tämän rupeaman myötä minun on entistä helpompi mennä kaupassa, netissä ja myös kirppareilla tavaroiden ohi, sillä en halua lähteä näin suureen projektiin ihan heti uudestaan. Kaikkea kaunista ja kivaa ei tarvitse omistaa. Ja vaikka kirpparit ovat mielestäni hyvä asia, surettaa silti nähdä niillä niin paljon tavaraa, jota kukaan ei oikeasti enää halua. Itsekin laitoimme kahdelle viimeiselle päivällä pöytään vielä -50% lapun, mutta silti kotiin piti tuoda vielä kolme kassillista tavaraa. Ja myös uuden tavaran harkitsematta ostamisen oikeuttaminen sillä ajatuksella, että "no tämänhän voi sitten myydä kohta eteenpäin" (esim. pikamuoti) tuntuu kestämättömältä etenkin ekologiselta kannalta. Siksi kirpparit herättävät myös vähän ristiriitaisia ajatuksia.

Konkreettisten tavaroiden vähentämisen lisäksi olen selkeyttänyt elämääni myös muilla pienillä tavoilla. Ovessa jo useita kuukausia ollut "ei mainoksia"-lappunen on helpottanut elämää monella tavalla. Ensinnäkään ei kerry niin paljon paperiroskaa kannettavaksi paperinkeräykseen, eikä myöskään synny spontaaneita ostohaluja vain siksi, kun nyt saa niin halvalla. Samasta syystä olen myös poistunut useimmilta kaupallisilta sähköpostilistoilta – ja myös siksi, että tupaten täynnä oleva sähköposti alkoi vain ärsyttämään ja viemään turhaan aikaan.

Myöskään instagramini ei ole säästynyt selkeyttämiseltä. Vaihdoin niin sanotun "arkitilini" yksityiseksi poistaen samalla seurattavia tilejä ja myöskin seuraajia. Ne syyt, miksi tilini aiemmin julkisena pidin, eivät ole enää niin relevantteja kuin aiemmin. Halusin myös saada itselleni kontrollin siihen, ketkä arkisia asioitani voivat nähdä. Blogi ja valokuvausinstani ovat kuitenkin edelleen julkisia ja ajattelin, ettei kaiken tarvitse olla. Instagramista puheen ollen, pyrin pitämään päivittäisen käyttöaikani alle puolessa tunnissa. Aina se ei onnistu, mutta nyt jo paremmin kuin ennen. Haluan vapauttaa käteni ja mieleni tekemään järkevämpiä asioita tai vain olemaan päättömän selailun sijaan.

Nämä kaikki edellä mainitsemani keinot edistävät myös mielen selkeyttä, jota etenkin nyt tunnun tarvitsevan, kun tulevaisuudessa on niin monta isoa kysymysmerkkiä. Siksi noiden selkeyttämistoimien lisäksi arkeeni on muutaman kuukauden kuulunut myös erilaiset syvähengitys- ja mielikuvaharjoitukset, epäsäännöllisen säännöllisesti. Syvähengityksen ja meditoinnin hyödyt ovat kiistattomia ja innolla odotankin, miten ne omalta osaltaan parantavat elämänlaatua myös pitkän ajan kuluessa.

Ihanaa päivää sinulle! 


Lue myös:


perjantai 28. helmikuuta 2020

Rajani ja tunteeni ovat omiani

Muiden ihmisten tekemiset ja sanomiset, tai sanomatta jättämiset vaikuttivat joskus paljonkin omaan olooni. On vaatinut paljon ajatustyötä ja itsensä kehittämistä, jotta olen pystynyt alkamaan vetää rajoja sille, minkä ja kenen annan vaikuttaa olotilaani. Erityisen herkkänä ihmisenä luen muutenkin toisten mielialoja herkästi, joten senkään vuoksi rajojen veto ei ole aina ollut helppoa.



Siksi on ollutkin omalla kohdalla hienoa huomata, etten anna muiden käytökselle enää niin paljon valtaa omiin tunteisiini. Jos joku esimerkiksi valittaa valittamistaan turhanpäiväisistä asioista, maalailee uhkakuvia, arvostelee syyttä, on katkera tai anteeksiantamaton, ei tehnytkään jotain niin kuin toivoin.. se on hänen asiansa, eikä sen tarvitse pilata oloani tai ainakaan vaikuttaa itseeni liiaksi .



Joskus toki jokin asia pääsee ihon alle, sillä en ole tunteeton. Ne, jotka minut tuntevat tietävät, että olen kaikkea muuta. Yritän kuitenkin järkeillä asian niin, ettei sen tarvitse kovin kauan ajatuksissani viihtyä. Ajatellaan vaikka, että joku olisi minulle syyttä loukkaantunut, eikä halua päästää tunteesta irti. Hän kokee, että minun olisi pitänyt tai täytyisi nyt toimia toisin. Vaikka se olisikin harmillista, se olisi hänen oikeutensa. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, niin muut kuin minäkin. Pitäisikö asioiden olla niin kuin minä haluan? Ei. Pitäisikö toisen muuttua vuokseni? Ei. Voimme muuttaa ainoastaan omaa suhtautumistamme, omia tunteitamme ja ajatuksiamme.



Edelleenkään, en ole tunteeton, vaan ihminen. Tunnen siis niin ikään iloa, rakkautta, tyytyväisyyttä, pelkoa, surua, huolestuneisuutta, turhautumista, kiitollisuutta, ärtymystä, pettymystä, huojentuneisuutta ja mitä näitä kaikkia tunteita nyt on. Olisi aika tylsää olla viilipytty, jonka tunteet eivät liikahda koskaan suuntaan tai toiseen. Eri asia on, kuinka kauaksi aikaa itselleen epämieluisiin tunteisiin jää turhaan vellomaan sellaisten asioiden vuoksi, joihin ei voi itse vaikuttaa – eli toisin sanoen toisten ihmisten tunteiden, ajatusten ja tekemisten vuoksi.



En tiedä, osasinko kirjoittaa tätä asiaa auki nyt ihan niin selkeästi, kuin tarkoitus oli, mutta toivottavasti joku ymmärsi, mitä tarkoitan.


sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kolilla 7/2019 – kauniita maisemia ja vastatuulta monessakin mielessä

Ensimmäinen päivä
















 Toinen päivä




























Olipahan reissu, viime vuonna Kolilla nimittäin. Täälläkin olin ehtinyt monta kertaa mainita, että kyseinen kansallispuisto oli retkihaavelistani kärkipaikoilla, sillä olin viimeksi käynyt siellä alle vuoden ikäisenä. Muistikuvia paikasta ei siis ollut. Meidän oli tarkoitus tehdä kahden yön retki, mutta kaikki ei mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Ainakin nämä asiat jäivät retkestä mieleen:

1. Kolin kansallispuisto on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, ja se sisältää paljon muutakin, kuin Ukko- ja Akka-Kolin päältä kuvattuja maisemia. Reittimme varrelle osui esimerkiksi niitty tai parikin, jotka olivat täynnä erilaisia, ihania luonnonkukkia.

2. Korkeuseroja ihan kiitettävän määrän sisältävä reitti on tällaiselle rapakuntoiselle aikamoinen suoritus, ainakin rinkan kanssa. Ja sittenhän vielä kävi niin, että toinen polveni tuli kipeäksi (mitä ei ole tapahtunut ehkä koskaan), ja se tuntui keljulta etenkin alamäissä.

3. Etenkin ensimmäisenä päivänä Suomen kesä antoi parastaan tuulella, tihkusateella ja reilulla kymmenen asteen lämpötilalla. 

4. Leiriydyimme noin kymmenen kilometrin päähän lähtöpisteestä Ylä-Murhin telttailualueelle, sillä oli jo ilta, emmekä olisi jaksaneet kävellä enää yhtään enempää. Onneksi kohta saisi ruokaa!

5. Kävipä sitten niinkin, että  ostamamme ylikallis retkiruoka ei soveltunutkaan minulle, vaan alahuuleni turposi tyylikkääseen botoxgonewrong-tyyliin. Olimme keskellä ei mitään, ja paniikki alkoi nostaa päätään. Entä jos reaktiosta tuleekin vakavampi? Sanoinko jo, ettei tuollaistakaan ollut ikinä ennen käynyt? Minulla on joitakin ristikkäisallergioita, mutten ole koskaan saanut reaktiota kypsästä ruoasta. Botox-efekti onneksi laski noin puolessa tunnissa, ja tavasin pussin kyljestä ainesosaluetteloa. Tulin siihen tulokseen, ettei reaktiota voinut aiheuttaa mikään muu, kuin tuotteessa käytetty soijaisolaatti-proteiini. En ole kuitenkaan allerginen kaikelle soijalle, joten tämä on osittain mysteeri. 

6. Onneksi meillä oli vähän jotain muutakin ruokaa mukana. Todellisuuskatsaus muun ruoan määrään ja polveni tilanteeseen pakotti kuitenkin myöntämään, että aamulla alkaisi paluumatka samaa reittiä pitkin, mitä olimme Ylä-Murhiin tulleetkin. Pakko myöntää, että harmitti. 

7. Toisena päivänä saimme kävellä ensimmäiset kilometrit lähes ylhäisessä yksinäisyydessämme, ja aurinkokin alkoi pikkuhiljaa näkyä pilvien takaa. Mitä lähemmäs alkupistettä tulimme, sitä enemmän ihmisiä alkoi näkyä, Ukko-Kolilla ihan ruuhkaksi asti. Mielestäni on ihanaa, että ihmiset ovat löytäneet luontoretkeilyn pariin, mutta itse suosin mielelläni sellaisia aikoja ja paikkoja, jotka eivät ole ihmismassan täyttämiä. 

8. Kotimatkalla pistäytyessämme huoltoasemalla ja Parikkalan patsaspuistossa, en kirjaimellisesti meinannut päästä autosta ulos, sillä jalkani olivat aivan poikki. 

9. Kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta, haluan palata Kolille vielä uudestaan, sillä luonto on siellä upea. Ja sattuneista syistä, paljon jäi vielä näkemättä! Me siis näemme vielä.