maanantai 29. lokakuuta 2018

Lokakuun helmiä

Lokakuussa tulin iloiseksi siitä, kun
  • -näin vihreitä revontulia parvekkeeltamme käsin kajastavan mäen ja puiden takana. 
  • -on ollut tähtikirkkaita öitä, ja olen voinut ennen nukkumaanmenoa käydä ihailemassa tähtitaivasta ja Otavaa kirpeässä syysilmassa. (Note to self: opettele tunnistamaan joku muukin tähtikuvio tänä talvena!)
  • -maisema yhtenä aamuna muuttui kauttaaltaan vaaleanpunaiseksi.
  • -pääsin keräämään suppilovahveroita Haminan metsiin. 
  • -teimme Peten kanssa retken Repovedelle, eikä ollut kiire minnekään.
  • -oli niin kaunis aurinkoinen sunnuntaipäivä, että koko ympäristö tuntui kimaltavan kultaisena.
  • -olen taas aloittanut aamut kynttilän valossa – aikaisin ja ajoissa heräämisen hyviä puolia.
  • -näin ystävääni ja kummipoikaani. ♥
  • -pääsin yhtenä päivänä käymään mökillä Rääkkylässä. 
  • -sain haravoida lehtiä niin töissä kuin mökillä.


  • -sain pitää kaksi päivää syyslomaa.
  • -kävin yhden ystävän kanssa kahvilla, ja useampi tunti vain vierähti huomaamatta. 
  • -tein tämän hienon soittolistan, jonka myötä muistin kaikki vanhat (lapsuudenkin oudot) suosikit.


  • -voitin yhdestä arvonnasta mielenkiintoisen kirjan ja labradoriittikorvakorut (mikä muistutti siitä, että korvien noin 15 vuotta sitten umpeutuneet reiät ovat edelleen uusimatta..).
  • -varasin bussilippuja ystävien luokse ensi kuulle. Toista heistä en ole nähnyt varmaan yli vuoteen! 
  • -varasin itselleni lipun Johanna Kurkelan ja Johanna Iivanaisen yhteisen Gemini-kiertueen keikalle Porvooseen! Odotan taianomaista tunnelmaa..♥
  • Paljon mukavia asioita on siis ollut ja odotettavissa. Kun keskittyy hyvään, on haastavat ja väsyttävät hetket paremmin kestettävissä. Valoa on juuri niin paljon, kuin sitä haluaa nähdä...

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Sumuinen Pohjois-Karjala













En olisi osannut kuvitella kauniimpaa päivää viimeviikkoiselle päiväreissulle Rääkkylän mökille. Rakastan sumua! Kun saavuimme, pian lensi korppi yli, ihan kuin toivottaen tervetulleeksi. Paljon muita ääniä ei sitten kuulunutkaan (paitsi kun siskoni laittoi radion päälle mölyämään – meillä on selkeästi erilainen näkemys mökkielämästä). Eivätkä aallotkaan lyöneet rantaan niin kuin kesällä, vaan Orivesi oli tyynen rauhallinen. Ja vesi oli muutenkin kovin matalalla! 
Olen tainnut käydä mökillä aiemmin vain kesällä, sillä talviaikaan siellä ei oikein voi ollakaan. Mutta kiva oli nähdä, miltä siellä näyttää vähän eri vuodenaikaan. Lehtiä ja neulasia saimme haravoida ihan urakalla. Tosin tykkään haravoimisesta, ainakin silloin, kun alla on kovempaa maata, eikä sekaan tule kiloittain hiekkaa ja soraa. Haravoiminen on oikeastaan aika rauhoittavaa puuhaa. 
Ensi kesää odotellen, josko silloin taas pääsisin viettämään enemmän aikaa sielunmaisemissani. ♥

maanantai 22. lokakuuta 2018

60 suosikkia vuosien varrelta – eli aivan järjetön soittolista

Mitä yhteistä on Eppu Normaalilla, Celine Dionilla ja Paul Ankalla Johanna Kurkelan kanssa? Paljastus, ei yhtikäs mitään, paitsi se, että heidän kaikkien kappaleitaan löytyy miun tänään väsäämältä kaikkien aikojen suosikit -soittolistalta. Lista käsittää 60 kappaletta, joihin olen vuosien varrella jostain syystä tykästynyt, ja jotka sattuivat tänään tulemaan mieleen. Ja kuten voinet huomata, genrellä ei ole minulle väliä. Enemmän kiinnitän huomiota joko sanoihin tai laulujen yleiseen tunnelmaan. Joskus on vaikea sanoa, mikä jossain tietyssä biisissä vetoaa, ja ehkei selitystä aina tarvitakaan.

Tein listan Spotifyihin, ja näköjään noita ei pysty tuosta yltä suoraan kuuntelemaan kuin pikkupätkät, mutta jos sinulla on tunnukset, niin sitten varmasti onnistuu helpommin. Varoituksena voin sanoa, että kyseessä ei varsinaisesti ole mikään trendilista. Toisaalta mitä voi odottaa ihmiseltä, joka ehkä noin 10-vuotiaana ajatteli Baddingin Paratiisin olevan yksi parhaista lauluista.. :D Pakkohan se oli siis tuollekin listalle laittaa. Taidan olla menetetty tapaus, mutta ei voi minkään!




Ajatus tähän listaan ja postaukseen lähti siitä, kun yksi ystävä kysyi, millaisesta musiikista pidän. Minun on helpompi ajatella, mistä lauluista pidän, ja tästä saa nyt vähän osviittaa. Ehkä...
Ps. Jätin tarkoituksella pois kaikki ns. bilebiisit, jotka saavat jalat käymään kohti tanssilattiaa (silloin harvoin, kun tanssimaan kavereiden kanssa pääsee..). Muuten olisi listasta tullut liian pitkä, kun olisin liittänyt kaikki ysäri- ja muut nuoruusvuosien hitit joukon jatkoksi. ;)

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Kullankeltainen syyshetki









Tämä syksy on ollut kaunis. Vaahterat ovat olleet upeita, mutta yhtään eivät koivut ja hevoskastanjat niille kalpene, haavanlehtien väriloistosta puhumattakaan.
Viime sunnuntaina tämäkin kylä tuntui kylpevän kultaisessa valossa.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Näytän taas itseltäni

Peura ajovaloissa. Vähän sellainen tunnelma tulee tuosta ylimmästä kuvasta, jonka otin joitakin vuosia sitten. Se olen minä, ja sitten taas en. Sanotaan, että kuvat valehtelevat, että ne kertovat siitä, mitä haluamme muille näyttää. Joskus kai voi olla niinkin, mutta itselleen ei voi valehdella. Vaikka hymyilisit kuvassa, muistat, oliko se hymy aito vai tehty. Muistat, mitä ajattelit, tai millainen tilanne oli, kun kuva otettiin, riippumatta siitä, miltä kuva näyttää muille. Itsellesi kuva ei valehtele koskaan.
Tuossa kuvassa olin minä. Silloin kun olin vähän hukassa, tai aika paljonkin. Niin kuin ajovaloihin pysähtynyt peura, en tiennyt mitä tekisin. Siinä on muuten tasan kaksi vaihtoehtoa: pysähtyä ja jäädä alle, tai loikata sivuun ja sitten pysähtyä, kunnes voi jatkaa matkaa. 
Selasin kovalevyiltä vanhoja kuvia, ja niistä nämä ajatukset lähtivät. On monta sellaista kuvaa, joissa en näytä itseltäni. Tulin vähän surulliseksi. Parin viime vuoden kuvissa voi kuitenkin huomata muutoksen. Olen enemmän läsnä itsessäni, tunnen itseni paremmin. Silmätkin hymyilevät, ja siitä tunnistaa aidon hymyn. Vaikka sieluni tuppaakin olemaan välillä vähän levoton, näen kuvissa rauhaa, iloa ja rakkautta. Koen, että nuo asiat kuuluvat ydinolemukseeni. Olen iloinen siitä, että ne ovat palanneet.


Koen, että vanhojen kuvien selailu on paitsi mielenkiintoista, myös terapeuttista oman historian kannalta. Niiden avulla voi huomata oman kehityksensä, tai toisen kautta saada myös lohtua ja toivoa. Jos nyt olisi vaikka vaikeaa, voisi kuvista ainakin nähdä, että joskus on mennyt hyvinkin, ja se hyvä voi yhtä hyvin tulla takaisin. Elämä tuntuu kulkevan vähän syklittäin.
Minusta olisi kiinnostavaa tietää, miksi jotkut ihmiset eivät halua itseään kuvattavan. Eivätkö he halua kohdata itseään, vai mistä on kyse. En itsekään teininä tykännyt olla kuvissa, sillä olin mielestäni niin ruma, ettei siitä tarvitsisi jäädä minkäänlaista todistusaineistoa.. :D No, se kai on nuorelle ihmiselle vähän ikään kuuluvaa ajattelua. Mutta mietinkin tässä nyt ihan aikuisia ihmisiä. Tekisipä joku aiheesta tutkimuksen!


En ehkä ole aina nytkään ihan noin zen kuin tuossa viimeisessä kuvassa, mutta ainakin enemmän kuin joskus aiemmin! Ja se on hyvä se. 
Ihanaa viikonloppua, ystäväiset! ♥