Peura ajovaloissa. Vähän sellainen tunnelma tulee tuosta ylimmästä kuvasta, jonka otin joitakin vuosia sitten. Se olen minä, ja sitten taas en. Sanotaan, että kuvat valehtelevat, että ne kertovat siitä, mitä haluamme muille näyttää. Joskus kai voi olla niinkin, mutta itselleen ei voi valehdella. Vaikka hymyilisit kuvassa, muistat, oliko se hymy aito vai tehty. Muistat, mitä ajattelit, tai millainen tilanne oli, kun kuva otettiin, riippumatta siitä, miltä kuva näyttää muille. Itsellesi kuva ei valehtele koskaan.
Tuossa kuvassa olin minä. Silloin kun olin vähän hukassa, tai aika paljonkin. Niin kuin ajovaloihin pysähtynyt peura, en tiennyt mitä tekisin. Siinä on muuten tasan kaksi vaihtoehtoa: pysähtyä ja jäädä alle, tai loikata sivuun ja sitten pysähtyä, kunnes voi jatkaa matkaa.
Selasin kovalevyiltä vanhoja kuvia, ja niistä nämä ajatukset lähtivät. On monta sellaista kuvaa, joissa en näytä itseltäni. Tulin vähän surulliseksi. Parin viime vuoden kuvissa voi kuitenkin huomata muutoksen. Olen enemmän läsnä itsessäni, tunnen itseni paremmin. Silmätkin hymyilevät, ja siitä tunnistaa aidon hymyn. Vaikka sieluni tuppaakin olemaan välillä vähän levoton, näen kuvissa rauhaa, iloa ja rakkautta. Koen, että nuo asiat kuuluvat ydinolemukseeni. Olen iloinen siitä, että ne ovat palanneet.
Koen, että vanhojen kuvien selailu on paitsi mielenkiintoista, myös terapeuttista oman historian kannalta. Niiden avulla voi huomata oman kehityksensä, tai toisen kautta saada myös lohtua ja toivoa. Jos nyt olisi vaikka vaikeaa, voisi kuvista ainakin nähdä, että joskus on mennyt hyvinkin, ja se hyvä voi yhtä hyvin tulla takaisin. Elämä tuntuu kulkevan vähän syklittäin.
Minusta olisi kiinnostavaa tietää, miksi jotkut ihmiset eivät halua itseään kuvattavan. Eivätkö he halua kohdata itseään, vai mistä on kyse. En itsekään teininä tykännyt olla kuvissa, sillä olin mielestäni niin ruma, ettei siitä tarvitsisi jäädä minkäänlaista todistusaineistoa.. :D No, se kai on nuorelle ihmiselle vähän ikään kuuluvaa ajattelua. Mutta mietinkin tässä nyt ihan aikuisia ihmisiä. Tekisipä joku aiheesta tutkimuksen!
En ehkä ole aina nytkään ihan noin zen kuin tuossa viimeisessä kuvassa, mutta ainakin enemmän kuin joskus aiemmin! Ja se on hyvä se.
Ihanaa viikonloppua, ystäväiset! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti