maanantai 27. kesäkuuta 2016

Mustila Arboretumissa

Kouvolan Elimäellä sijaitseva Mustila Arboretum on käymisen arvoinen  kohde muulloinkin kuin alppiruusujen ja atsaleojen kukinta-aikaan. Itse asiassa kun kukat eivät ole viemässä kaikkea huomiota, kiinnittää automaattisesti enemmän huomiota puulajipuiston puihin ja vehreyteen. Yllättäen en osannut taaskaan päättää mitä kuvia julkaisisin, joten näitä on nyt taas aika paljon. Siksipä jätänkin nyt tekstit vähemmälle, ettei tästä tule kilometrin pituista romaania.


























Ihana metsä (ja ihanan iso douglaskuusi)! Vaikka totuuden nimissä täytyy sanoa, että ei siellä kävely pelkkää nautintoa ollut. Meitä nimittäin lähenteli muutama erittäin ärhäkkä paarma, jotka eivät ottaneet eitä todesta ja seurasivat pitkän matkaa​. Hyttysetkin jäivät niille toiseksi ärsyttävyystilastoissa. Sen sijaan, huolimatta lämpimästä sunnuntaipäivästä, ihmisiä ei juurikaan ollut, joten aika rauhassa sai olla. Hyvä niin!

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Vähän erilainen juhannus

Tämä taisi olla ensimmäinen juhannus, jonka vietin pääasiassa kotona. Tänä aamuna heräsin jostain syystä seitsemältä ja katsoin ulos ikkunasta. Näytti sumuiselta. Sain idean lähteä aamupyöräilyllä, joten puuronkeiton jälkeen kaivoin pyörävanhuksen varastosta ja lähdin polkemaan. Ja tältä näytti juhannusaamu täällä lähistöllä. Vastaan tuli vain muutama koiranulkoiluttaja ja auto, ihmiset lienevät olleen vielä mökeillään. Ilma oli kostea, muttei enää ihan niin sumuinen kuin olin toivonut. Vähän kuitenkin. Nämä kuvat otin matkan varrelta.










Nähtävästi juhannuksenkin pystyy viettämään kerrostalokaksiossa, vaikka sitä joskus epäilinkin. Aina ei ole pakko tehdä jotain. Voi vain olla.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesäiset luonnonkosmetiikkasuosikit

Kuten blogin esittelytekstistäkin voi lukea, luonnonkosmetiikka on erittäin lähellä sydäntä, ollut jo kuutisen vuotta. Näiden vuosien aikana luonnonkosmetiikkatuotteet ovat parantuneet tosi paljon ja eron huomaa monissa tuoteryhmissä. Vielä pari vuotta sitten en ollut onnistunut löytämään tarpeeksi hyvää aurinkosuojaa, mutta viime vuonna sen viimeinkin löysin! Ranskalainen Algamaris spf 30 aurinkosuojaspray levittyy hyvin, ei jätä muumi-ihomaista vaikutelmaa ja imeytyy tarpeeksi hyvin. Tuote tuoksuu kevyesti kookokselle eikä sisällä nanopartikkeleita. Viime kesänä vietimme päivän Porvoossa ja minulla oli päällä ohutolkaiminen mekko ja ajattelin, että olenkohan seuraavana päivänä  enemmän paloauton värinen kuin paloauto itse. Mutta en palanut ollenkaan! Silloin sain varmistuksen sille, että tuote myös toimii.
Minulla on siis vaalea iho, joka palaa helposti. Aurinkosuojaa on siten vähän pakko käyttää. En kuitenkaan hirveästi ole koskaan pitänyt sen käytöstä nihkeän nahkean tuntuman, odottelun ja tunkkaisen tuoksun takia, mutta tätä tuotetta käytän kyllä mielelläni. Ja mikä parasta, luonnonkosmetiikan ollessa kyseessä käytössä on fysikaalinen suoja, jonka vaikutuksen alkamista ei tarvitse odottaa. Eikä myöskään tarvitse olla huolissaan mahdollisista hormonihäiritsijöistä ja ympäristöllisistä vaikutuksista, jokainen voi halutessaan googlata aiheesta lisää. Etenkin lapsille suositellaan käytettäväksi fysikaalista suojaa kemiallisen sijaan.

Keväällä voitin Kouvolan Luontaistuotteen arvonnasta pienen kassillisen Frantsilan Midsummer Rose -tuotesarjan kosmetiikkaa. Joitakin Frantsilan tuotteita olen käyttänyt aiemminkin ja pidän kotimaisuuden lisäksi heidän ideologiastaan ja pakkausdesignistaan. Ei sinänsä yllättävää, että tuollainen hempeä kukkainen kuvitus iskee minuun!  Erityisesti olen pitänyt naamiosta sekä tästä ruusuisesta kasvovedestä, jossa on hyödynnetty runsaasti erilaisia kasveja. Suihkutettavat kasvovedet ovat suosikkejani muutenkin, tosin tämän pullon suihkemekanismi on aika jäykkä ja lopulta kun painaa kovemmin, tuote tulee vähän liiankin vauhdikkaasti. Mutta sitä lukuunottamatta olen tykännyt, tuote tuntuu oikeasti kosteuttavan ihoa. Sitä ei kuitenkaan suositella käytettäväksi juuri ennen auringonottoa tai solariumia. Uskon sen johtuvan tuotteen sisältämästä limetin eteerisestä öljystä, sillä sitrusöljyjä ei saisi käyttää auringossa niiden fotosensitiivisyyden eli valoherkkyyden vuoksi.

Ja sitten viimeisenä tuote, jota olen jo useamman kuukauden käyttänyt kasvojen kosteutukseen. Ihoni on valitettavasti aika rasvoittuva ja epäpuhdas, ja välillä on haastavaa löytää tuote, joka imeytyisi täydellisesti. Vastaus löytyy jälleen Ranskasta: Cattier Parisin puhdistava kasvogeeli imeytyy hetkessä. Tuote sisältää muun muassa aloe veraa, appelsiininkukkavettä ja piparminttu-uutetta. Tuntuma on kevyt ja ehkä enemmänkin seerumimainen. Talvella ihon pintakuivuuden lisääntyessä tämä saattaa olla vähän turhankin kevyt, mutta näin kesällä toimii ainakin hyvin. Ja on muuten todella riittoisaa.

Olisi kiva kuulla myös muiden luonnonkosmetiikkasuosikkeja, jos sellaisia löytyy!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Herkät vanamot ja mietteitä valokuvauksesta

Kun esittelin opistolla keväällä portfolioni, opiskelukaverini Karo antoi yhden parhaimmista palautteista, jonka olen kuvistani kuullut. Eli sen, kuinka saan kauniita kuvia aikaan sellaisista asioista, joista joku toinen ajattelisi, että eihän tuossa ole mitään kuvattavaa. On joku muukin tainnut sen aiemmin sanoa, mutta oli silti ihanaa kuulla, että yksi kuvieni taustalla vaikuttavista ajatuksista on todella nähtävissä myös itse kuvissa. Siis se, että mitä tavanomaisin ja pieninkin asia voi näyttäytyä ihan eri tavalla, kauniina ja kiinnostavana riippuen siitä, millä tavalla sitä katsoo.


Yksityiskohdat ovat aina kiehtoneet minua, mutta kun aloin kuljettaa kameraa mukana, aloin myös näkemään paremmin. Jos en kuvaisi, en välttämättä huomaisi kuinka kauniisti, mutta lyhyen ajan vaahterat kukkivat keväällä. En näkisi, kuinka kuusen neulasesta roikkuvasta pienestä pisarasta  heijastuu koko ympärillä oleva maailma. En talviöisin ehkä muistaisi kiinnittää huomiota taivaalla lipuviin pilven näköisiin hahtuviin, jotka kamera paljastaa haaleiksi revontuliksi. Yleisesti ottaen en ehkä edes ymmärtäisi, kuinka kiinnostavia asioita kotinurkilta löytyy. Toki nykyään huomaan näitä asioita jo ilmankin, että kamera olisi mukana, mutta ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan -valokuvaamisella on ollut asiaan suuri vaikutus.

Nykyäänhän arvostellaan sitä, kun ihmiset jatkuvasti kuvaavat kaikkialla ja kaikkea. Olen itsekin sitä mieltä, että rajansa kaikella, mutta en näe sitä kovin huonona asiana, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ympäristöönsä ja löytävät mieluisaa kuvattavaa arkisista asioista. Kuvaamisen syyksi ei enää välttämättä tarvita juhlia tai muuta erikoista tapahtumaa. Juhlakuvat ovat ihania muistoja, mutta samoin ovat arkisetkin otokset.  Kuulin jokin aika sitten tarinan, joka pysähdytti. Eräästä ihmisestä tarvittiin muistotilaisuuteen kuva, joten hänen henkilökortistaan teetettiin suurennos. Hänestä ei ollut olemassa mitään muuta kuvaa, mikä kuulostaa mielestäni aika surulliselta.

Valokuvalla on suuri voima, niin hyvässä kuin pahassa. Itse haluan keskittyä luomaan sen avulla jotain hyvää ja kaunista.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Starboxilaiset Lappeenrannassa

Olen blogannut Starboxissa nyt huikean pitkän ajan, peräti kaksi viikkoa. Vielä aika alussa siis ollaan, mutta hyvällä fiiliksellä on menty ja tämä tunne vain vahvistui eilen, kun olin meidän bloggaajien ensimmäisessä virallisessa tapaamisessa Lappeenrannassa. Yksi syy Starboxiin siirtymiselle olikin se, että kaipasin jonkinlaista yhteisöllisyyttä bloggaamiseen -ja tähän toiveeseen on jo tässäkin ajassa vastattu hyvin.

Kokoonnuimme kauppakeskus IsoKristiinassa neljän maissa, ja siirryimme Marks&Spenceriin kuulemaan kesän trendeistä. Kukkamekot ja pitsi pitävät pintansa edelleen (sopii minulle!), ja kuulemma myös pellavaa on nyt tullut paljon. Uskokaa tai älkää, silti eniten ihastusta taisivat herättää sukkahousut, joihin ei tule silmäpakoja! Kävin nyt ensimmäistä kertaa kyseisessä liikkeessä, ja mielikuvani siitä muuttui sen verran, että olisi kiva käydä joskus ajan kanssa katselemassa tarjontaa. 
Seuraavaksi vuorossa oli pikainen tutustuminen viereiseen Emotioniin. Muistan kun nuorempana tykkäsin viettää aikaa paikallisessa Emotionissa ja tutkiskella valikoimaa, mutta nykyisin käyn liikkeessä aika harvoin. Syynä on se, että luonnonkosmetiikkavalikoimat ovat edelleen todella pienet, tosin yksi hyllyllinen taisi Lapeenrannastakin kuitenkin löytyä. Mutta monille Emotion on varmasti kuin karkkikauppa, kuten Katariinakin kirjoitti.

Seuraavaksi Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka jakoi vinkkejä ja ajatuksia kirjoittamisesta pitkän uran tuomalla kokemuksella. Vaikka blogini onkin pitkälti kuvapainotteinen, olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja haluaisin siinä kehittyä. Siksi kaikki neuvot ovat tarpeen ja tervetulleita. Yksi hyvä vinkki oli se, että jos kirjoittaminen ei suju, kannattaa vaikka nukkua yön yli ja kokeilla uudestaan, kun fiilis on oikea. Ja eihän väkisin väännettyä tekstiä jaksa kukaan edes lukea, eikä blogeissa sellaiseen ole yleensä edes tarvetta. Oli myös kiva kuulla hyvää palautetta starboxilaisten kirjoituksista ja kuvista!

Pekan jälkeen Sokos Hotel Lappeen (jonka kokoustiloissa jo olimme) hotellipäällikkö Katja Pellinen kertoi meille hotellista ja esitteli muutaman huoneen. Suuntavaistoni on sen verran heikko tällaisissa paikoissa, että tuskin olisin itse löytänyt hotellista ulos, sen verran paljon sieltä löytyi huoneita ja käytäviä. Hotelli on kuitenkin ihan keskustassa ja juurikin IsoKristiinan yhteydessä, joten palvelut ovat lähellä.
Palveluista puheenollen, ilta oli jo sen verran pitkällä, että oli aika siirtyä kauppakeskuksessa sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan Trattoria Casaan. Meille oli tilattu yhteisesti jaettavaksi La Tavola Italiana, jonka herkuista jokainen sai koostaa omat annoksensa. Vastapaistettu valkosipulileipä lisukkeineen taisi olla valehtelematta kaikkien suosikki! Maistoin myös pienen palan mustekalaa, ei se ollutkaan niin kamalaa kuin olin ajatellut.



Vasta ravintolaan päästessäni tajusin, että minullahan ei ollut vielä yhtään kuvaa itsestäni koko päivältä. Pyysin Katariinaa näppäämään yhden, kiitos siis kuvasta! Oma kuvaamiseni loppui näihin alkuruokiin, kun piti keskittyä syömiseen, sillä edellisestä ruokailusta oli jo aikaa. Minä ja nälkä olemme kirjaimellisesti aika pyörryttävä yhdistelmä.

Vähän harmittaa, että viimeinen juna Kouvolaan lähti jo 20:43, jälkiruoalle ei siis ollut aikaa. Mutta siitä huolimatta päivä oli oikein onnistunut! Kaikista ihaninta oli nimenomaan saada tutustua muihin ja kuulla hauskoja tarinoita, muun muassa nenäsuihketta ja lampunvarjostimia syövästä koirasta. Mielestäni on hienoa, että joukossamme on niin monen ikäisiä ja muutenkin omanlaisia ihmisiä. Ja hienoa on sekin, kuinka sydämellä "Starboxin äidit" Emmi ja Krisse tätä kaikkea hoitavat. Olisipa ollut vielä vähän enemmän aikaa yleiseen tutustumiseen kaikkien kanssa, pitkässä ruokapöydässä on vähän vaikea huudella toiseen päähän. Vaikka tapasimme vasta ensimmäistä kertaa, tuntui siltä, kuin olisimme tavanneet jo aiemminkin.

Syksyä siis odotellessa! Saa nähdä mitä silloin keksitään.