Kun esittelin opistolla keväällä portfolioni, opiskelukaverini Karo antoi yhden parhaimmista palautteista, jonka olen kuvistani kuullut. Eli sen, kuinka saan kauniita kuvia aikaan sellaisista asioista, joista joku toinen ajattelisi, että eihän tuossa ole mitään kuvattavaa. On joku muukin tainnut sen aiemmin sanoa, mutta oli silti ihanaa kuulla, että yksi kuvieni taustalla vaikuttavista ajatuksista on todella nähtävissä myös itse kuvissa. Siis se, että mitä tavanomaisin ja pieninkin asia voi näyttäytyä ihan eri tavalla, kauniina ja kiinnostavana riippuen siitä, millä tavalla sitä katsoo.
Yksityiskohdat ovat aina kiehtoneet minua, mutta kun aloin kuljettaa kameraa mukana, aloin myös näkemään paremmin. Jos en kuvaisi, en välttämättä huomaisi kuinka kauniisti, mutta lyhyen ajan vaahterat kukkivat keväällä. En näkisi, kuinka kuusen neulasesta roikkuvasta pienestä pisarasta heijastuu koko ympärillä oleva maailma. En talviöisin ehkä muistaisi kiinnittää huomiota taivaalla lipuviin pilven näköisiin hahtuviin, jotka kamera paljastaa haaleiksi revontuliksi. Yleisesti ottaen en ehkä edes ymmärtäisi, kuinka kiinnostavia asioita kotinurkilta löytyy. Toki nykyään huomaan näitä asioita jo ilmankin, että kamera olisi mukana, mutta ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan -valokuvaamisella on ollut asiaan suuri vaikutus.
Nykyäänhän arvostellaan sitä, kun ihmiset jatkuvasti kuvaavat kaikkialla ja kaikkea. Olen itsekin sitä mieltä, että rajansa kaikella, mutta en näe sitä kovin huonona asiana, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ympäristöönsä ja löytävät mieluisaa kuvattavaa arkisista asioista. Kuvaamisen syyksi ei enää välttämättä tarvita juhlia tai muuta erikoista tapahtumaa. Juhlakuvat ovat ihania muistoja, mutta samoin ovat arkisetkin otokset. Kuulin jokin aika sitten tarinan, joka pysähdytti. Eräästä ihmisestä tarvittiin muistotilaisuuteen kuva, joten hänen henkilökortistaan teetettiin suurennos. Hänestä ei ollut olemassa mitään muuta kuvaa, mikä kuulostaa mielestäni aika surulliselta.
Valokuvalla on suuri voima, niin hyvässä kuin pahassa. Itse haluan keskittyä luomaan sen avulla jotain hyvää ja kaunista.
Yksityiskohdat ovat aina kiehtoneet minua, mutta kun aloin kuljettaa kameraa mukana, aloin myös näkemään paremmin. Jos en kuvaisi, en välttämättä huomaisi kuinka kauniisti, mutta lyhyen ajan vaahterat kukkivat keväällä. En näkisi, kuinka kuusen neulasesta roikkuvasta pienestä pisarasta heijastuu koko ympärillä oleva maailma. En talviöisin ehkä muistaisi kiinnittää huomiota taivaalla lipuviin pilven näköisiin hahtuviin, jotka kamera paljastaa haaleiksi revontuliksi. Yleisesti ottaen en ehkä edes ymmärtäisi, kuinka kiinnostavia asioita kotinurkilta löytyy. Toki nykyään huomaan näitä asioita jo ilmankin, että kamera olisi mukana, mutta ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan -valokuvaamisella on ollut asiaan suuri vaikutus.
Nykyäänhän arvostellaan sitä, kun ihmiset jatkuvasti kuvaavat kaikkialla ja kaikkea. Olen itsekin sitä mieltä, että rajansa kaikella, mutta en näe sitä kovin huonona asiana, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ympäristöönsä ja löytävät mieluisaa kuvattavaa arkisista asioista. Kuvaamisen syyksi ei enää välttämättä tarvita juhlia tai muuta erikoista tapahtumaa. Juhlakuvat ovat ihania muistoja, mutta samoin ovat arkisetkin otokset. Kuulin jokin aika sitten tarinan, joka pysähdytti. Eräästä ihmisestä tarvittiin muistotilaisuuteen kuva, joten hänen henkilökortistaan teetettiin suurennos. Hänestä ei ollut olemassa mitään muuta kuvaa, mikä kuulostaa mielestäni aika surulliselta.
Valokuvalla on suuri voima, niin hyvässä kuin pahassa. Itse haluan keskittyä luomaan sen avulla jotain hyvää ja kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti