Ihana herkkyys – Suvi Bowellan

Jos pitäisi valita kaunein erityisherkkyydestä kirjoitettu kirja, se olisi todennäköisesti tämä Suvi Bowellanin uutuus Ihana herkkyys. Kirjahan on kuin karkki ja visuaalisesti itseäni hyvin miellyttävä, mikä on hyvin tyypillistä kaikille Hidasta elämää -sarjan kirjoille. Olen lukenut vain muutaman sarjan kirjoista, mutta selaillut monia pelkästään niiden kauneuden vuoksi. 

Kuten olen jo aiemmin kertonut Heli Heiskasen Herkkyyden voima -kirjaa käsittelevässä postauksessani, olen lukenut tästä aiheesta jo muutamankin kirjan. Sinänsä tämä kirja ei itselleni tuonutkaan uutta tietoa, mutta pidin silti sen lukemisesta. Kirja keskittyy paljon kirjailijan omiin kokemuksiin ja hyviksi havaitsemiin hyvinvointivinkkeihin sekä siihen, miten herkkyyden voi nähdä voimavarana. Mielestäni tämä on hyvä näkökulma, sillä kirja voi tavallaan toimia vertaistukenakin heille, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet herkkyytensä hyviä puolia tai keskittyvät liikaa haasteisiin. Monille tällaiseen kauniiseen ja kevyen oloiseen kirjaan tarttuminen on myös varmasti helpompaa kuin paljon tutkimustietoa sisältävään teokseen.

Jos kuitenkin kaipaat tieteellisempää opusta, lue mielummin Elaine Aronin HSP – Erityisherkkä ihminen. Tai jos jotain siltä väliltä, niin vaikka tuo mainitsemani Heiskasen kirja.

Haluan tähän loppuun nostaa esille yhden hyvän pointin, joka erityisesti jäi mieleen ja joka joskus tuppaa unohtumaan. Herkillähän on välillä taipumusta elää liikaa oman päänsä sisällä, uppoutuen ajatuksiin, päiväuniin, murehtimiseen – toisin sanoen omaan kuplaansa. Sen vastapainoksi olisi hyvä muistaa olla läsnä omassa kehossaan ja huolehtia siitä. Tuohon liittyvät muun muassa kaikkien tietämät uni, ravinto ja liikunta, mutta myös maadoittuminen eli maayhteyden luominen. Voi vaikka halata puuta, kävellä paljain jaloin luonnossa tai miksei vaikka työntää sormet multaan omassa puutarhassa. Mikä olisikaan parempi tapa tuoda itsensä ajatuksistaan tähän hetkeen, kuin tuollainen juureva tekeminen! ♥

Herkkyyden haasteita: ylivirittyneisyys

Niin kuin ehkä tiedätkin, koen itseni aika herkäksi ihmiseksi. Tunnen vahvasti suuntaan jos toiseenkin, vaikkei se aina päällepäin näkyisikään. Herkkyydessä on paljon hyvää, koen sen voimavarakseni enkä olisi minä ilman tätä synnynnäistä piirrettä.

Yhdestä herkkyyden mukanaan tuomasta asiasta voisin kuitenkin mielihyvin luopua, ja se on ylivirittyneisyys. Erilaiset asiat ja tilanteet kuormittavat herkkiä helpommin ja nopeammin kuin ei-herkkiä. Esimerkkejä voisivat olla vaikka jatkuvat kovat äänet, tilanteet, joissa on paljon (uusia) ihmisiä ja ärsykkeitä, uudet tilanteet, nälän tunne, kofeiini, huomion keskipisteeksi tahtomattaan joutuminen, liian vähäiset yöunet jne. Tänään taas totesin tuon kofeiinin vaikutuksen. Otin kahvilassa cappuccinon ja sen lisäksi vielä kahvijäätelöä, ja kyllähän se ihan fyysisinä reaktioina hetken päästä tuntui, sanoisin olleeni jonkinlaisissa kofeiinihuuruissa. Voin juoda yhden pienehkön kupin kahvia päivän aikana, ja siinä menee aikalailla sietokykyni raja. Harmi sinänsä, sillä olen muutamien vuosien aikana oppinut pitämään kahvista. No, onneksi on lempeämpiä vaihtoehtoja, kuten vihreää, valkoista ja yrttiteetä.

Miltä ylivirittyneisyys sitten tuntuu? Riippuu vähän tilanteesta ja voin kertoa vain omista kokemuksistani, sillä kaikki ovat yksilöitä. Ensimmäisenä huomaan fyysiset oireet, sydän saattaa alkaa lyömään nopeammin, kädet täristä tai sitten alan hikoilla kuin pieni sika tai ylihengittää. Keskittymiskyky herpaantuu, ja haluaisin vain päästä pois tilanteesta tai vähintäänkin istumaan, jos alkaa ihan pyörryttää. On sellainen olo, ettei olisi ihan täysin läsnä tilanteessa ja itsessään. 

Yksi tietynlaista ylivirittyneisyyttä ja kuormittumista aiheuttava asia on myös se, että herkillä on tapana nähdä ja tiedostaa ympärillä olevien henkilöiden mielentilat vähän liiankin tarkasti. Ei siinä vielä mitään, mutta sitten kun täytyy sienen lailla imeä nämä tunnetilat itseensä, niin se on monesti liikaa erityisesti negatiivisten tunteiden kanssa. Jos joku on vihainen, kärttyisä tai korottaa ääntään, se vaikuttaa omaan olooni huomattavasti, vaikka olenkin yrittänyt kehittää omaa sisäistä, muista riippumatonta rauhaani. Pystyn näissä tilanteissa jo paremmin menemään niin sanotusti oman turvallisen kuplani sisälle, mutta vielä on treenattavaa sen suhteen.

Olen vuosien varrella ehtinyt tottua siihen, että autonominen hermostoni reagoi herkästi. Tärkeintä onkin ollut oppia hyväksymään tämä asia, vaikkei se aina mukavaa olekaan. Omat selviytymiskeinoni ylivirittyneisyyteen ovat muun muassa seuraavat:

1. Odotan, että tunne menee ohi. Koska se menee.
2. Etsin rauhallisen paikan, jossa hengähtää, jos en jostain syystä voi tai halua lähteä tilanteesta pois.
3. Syön! Koska joskus muuksi virittyneisyyksi luulemani tila onkin puhdasta nälkää, eikä nälkä sovi minulle. Kokeilemalla se selviää.
4. Teen jotain, jonka tiedän rauhoittavan ja joka vie huomioni pois omista tuntemuksista. Esimerkiksi kamerani on pelastanut minut monesti.
5. Teen syvähengityksiä eli kiinnitän huomiota siihen, että hengitän alas palleaan asti rauhallisessa tahdissa. 

Kohtalotovereita? Ilmianna omat keinosi, niistä voi olla hyötyä niin minulle kuin muillekin ihmisille liiallisen virittyneisyyden kesyttämiseksi. :)

Herkkyyden voima (ja haasteet)

Varmasti harva on välttynyt kuulemasta tai lukemasta psykologi ja tutkija Elaine Aronin termistä highly sensitive person, (suomeksi erityisherkkä ihminen). Suomessa aiheeseen on perehtynyt erityisesti psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen, jolta ilmestyi viime vuonna aihetta käsittelevä kirja Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään. Heiskanen suosittelee teosta kaikille herkille itsetuntemuksen lisäämiseksi, ja sen lisäksi myös heidän läheisilleen sekä terveys-, sosiaali-, opetus-, ja kasvatusalojen ammattilaisille ja eri alojen esimiehille. Tutkimusten mukaan noin 20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä, joten aihe koskettaa monia meistä joko itsemme tai läheistemme kautta.

Monille erityisen herkille ihmisille termin ja selityksen löytäminen omille kokemuksille on ollut helpotus. Olen aina tuntenut olevani herkkä, joten muutama vuosi sitten aiheesta ensi kertaa kuullessani ja jonkin testinkin tehdessäni tulos ei ollut yllätys. Sain melkein täydet pisteet. Sen sijaan se oli uutta, että erityisherkkyys nähdään synnynnäisenä temperamenttipiirteenä, joka perustuu tavallista herkemmin aistivaan ja reagoivaan hermojärjestelmään. Sillä on siis biologinen perusta. Ilmiö voidaan tunnistaa myös eläinmaailmassa.

Olin siis lukenut aiheesta jonkin verran jo aiemmin, ja siksi mietinkin, voisiko tämä teos tarjota mitään uutta. Paljon siellä olikin tuttua asiaa, mutta silti luin mielenkiinnolla eteenpäin. Mielestäni kirjan parasta antia olivat luvut suojakuorista ja kuormituksesta. Herkille on ominaista suojata usein omaa itseään erilaisilla rooleilla ja käyttäytymismalleilla eri tavoin kuormittavissa tilanteissa. Tällaisia kuoria ovat esimerkiksi suorittaminen, selviytyminen, mukautuminen, huumori, analysointi, leimautuminen, vältteleminen ja vetäytyminen. Suojakuoret voivat olla hyödyllisiä, mutta pidemmän päälle ne voivat alkaa rajoittaa omana itsenä olemista, minuutta. Jos jokin kuori rajoittaa liikaa omaa elämää, sitä kannattaa lähteä purkamaan. Heiskanen antaa kirjassa ajatuksia ja vinkkejä siihen, kuinka suojakuoren voi muuttaa vahvuudeksi. Kyseessä on hidas prosessi, ja monesti suojakuoria aletaan purkaa vasta sitten, kun tulee jokin kriisi tai tilanne alkaa muuten tuntua sietämättömältä – tähän pystyn hyvin samaistumaan.

Kuormituksen tasapaino -luku käsittelee yli- ja alikuormitusta ja niiden välistä löytyvää tasapainoa kuormituksen ja levon välillä. Monet herkät haalivat itselleen liikaa ja liian pitkäkestoista tekemistä, joka voi ylikuormittaa. Samaan voi johtaa myös se, että ajattelee tai tuntee paljon, eli tekemisen ei edes tarvitse olla konkreettista. Toisaalta ihminen on voinut oppia myös alikuormitusmallin, jolloin elää passiivisemmin kuin haluaisi tai jaksaisi. Taustalta voi löytyä erilaisia pelkoja esimerkiksi epäonnistumisesta, häpeästä tai muutoksesta. Jos ylikuormitusta on kestänyt pitkään, tarvitaan sen jälkeen monesti myös pitkä alikuormitusjakso. On myös syytä muistaa, että yksi kaipaa elämäänsä enemmän kuormitusta tai lepoa kuin toinen, eli jokaisen on itse löydettävä sopiva tasapaino.

Itsestäni tuntuu, että olen elämäni aikana ehtinyt kokea nämä kaikki kuormitusmallit. Välillä olen kuormittanut itseäni liikaa ja välillä liian vähän, ja kai sitä tasapainoakin on joskus ollut. Tämän hetkisestä tilanteesta en ole edes oikein varma, ehkä se on jossain tasapainon ja lievän alikuormituksen välillä.

Kirjan viimeinen luku käsittelee herkkyyden lahjoja. Niitä on lueteltu paljon, mutta pääotsikkoina erilaisille lahjoille ovat esimerkiksi nauttimisen kyky, empatia, oikeudentaju, mielikuvitus, intuitio ja syvällisyys. Jälleen kerran pystyin samaistumaan hyvin moneen. Herkkyys todella on voimaa, ja ehkä sitä aletaan pikkuhiljaa myös laajemmassa mittakaavassa ymmärtää.

Heiskanen käsittelee teemaa helposti lähestyttävästi ja kattavasti, ja voisinkin kuvitella, että jos aihe ei ole vähääkään tuttu (tai vaikka olisikin, aina voi oppia jotain uutta), tästä kirjasta on hyvä lähteä liikkeelle. Se ei ole pelkkää herkkyyden suitsutusta vaan ottaa huomioon myös temperamenttipiirteelle ominaiset haasteet. Suosittelen!