Aito ystävyys kestää erilaisuuden

Olen ajatellut olevani ihminen, jonka kanssa on ainakin periaatteessa helppo tulla toimeen. Olen oppinut mukautumaan ja ottamaan toisen huomioon ja yleensä tiedän, jos jotakin aihetta tulee välttää konfliktien välttämiseksi. 

Voisin sanoa olevani luonteeltani kiltti, ja että se on mielestäni hyvä asia. Jos ihmiset olisivat kiltimpiä toisilleen ja ympäristölleen, maailma olisi paljon parempi paikka. Uskon tähän vakaasti. 

Iän myötä olen kuitenkin ymmärtänyt myös sen, että liika mukautuvaisuus ja kiltteys voivat kääntyä itseään vastaan. Jos en koskaan ota puheeksi vaikeita aiheita tai kerro, miltä itsestäni oikeasti tuntuu, teen hallaa niin itselleni kuin muille. Silloin en anna itselleni tarpeeksi arvoa, vaan teen näkemykseni näkymättömiksi. 

Olen kenties viimeisten vuosien aikana parantanut taitoani ilmaista omia mielipiteitäni ja tuntemuksiani, vaikka aina se ei ole helppoa. Muutama vuosi sitten otin puheeksi erään kaverini kanssa ystävyytemme tilan, ja seurauksena se ihmissuhde päättyi. Tämä tapaus muistui mieleeni, kun vähän aikaa sitten kerroin eräälle kirjekaverilleni, mitä mieltä olen eräästä asiasta, vaikka tiesin hänen ajattelevan toisin. Kyseessä ei ollut mitenkään ystävyyteemme liittyvä asia, vaan mielipide yhteiskunnallisesta aiheesta. Uskoin useamman vuoden tiheähkön yhteydenpidon seurauksena muodostuneen ystävyyden kestävän erilaiset näkemykset, mutta väärässä olin. Hän katkaisi välit kanssani täysin. Olin sanonut, etten oleta hänen muuttavan mielipidettään, vaan ainoastaan hyväksymään sen, että näen asiat eri tavalla. Minun olisi kuulemma vain pitänyt pysyä hiljaa ja antaa asian olla. 

Mielestäni ystävyydessä tärkeintä on se, että kumpikin voi olla oma itsensä. Jos sanomisiaan on jo lähtökohtaisesti rajoitettava ilman rakentavan keskustelun mahdollisuutta, ollaan aika hataralla pohjalla. Myönnettäköön, etten itsekään hyväksynyt kirjeystäväni mielestäni suvaitsemattomia ajatuksia, mutta olin valmis hyväksymään sen, että ajattelemme eri tavoin. 

Hetken jo käväisi mielessä, että kannattiko uhrata muuten mukava kirjekaveruus asian vuoksi. Tiesin kuitenkin tehneeni oikein kun tunsin, että minusta olisi ollut epämukavaa olla ottamatta asiaa puheeksi. Minun täytyi saada tietää, voinko olla täysin avoin. 

Edellä mainitusta tapauksesta opin myös sen, että myös minulla on rajani sille, millaisia mielipiteitä siedän. Jos toinen toivoo pahaa tietyille ihmisille tai ihmisryhmälle, siinä näyttää menevän raja. Kaikkia ihmissuhteita ei ole tehty kestämään. Osa tulee elämäämme hetkeksi ja osa jäädäkseen. Uskon kuitenkin siihen, että jokainen kohtaamamme ihminen opettaa meille jotain. Tästä opin taas ainakin sen, että tahdon seistä omien arvojeni takana. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät hyväksy toista sellaisena kuin hän on. Aito ystävyys kuitenkin kestää näkemyserot, elleivät ne ole täysin perustavanlaatuisia. 

Elämän varrella oppii onneksi tunnistamaan ne oikeat ystävät.

2 kesän kauneinta auringonlaskua, 4 eräkerttua ja 9 koiraa mökkeilemässä

Vaikea uskoa, että näiden kuvien tunnelmista on vasta kolmisen viikkoa aikaa. Oli hurja helleviikonloppu, kun piiitkästä aikaa tapasimme opiskelukaveriporukkamme, eli eräkerttujen kanssa mökillä, kauniin Saimaan rannalla. Älä kysy mistä nimi eräkertut juontaa juurensa, en ehkä halua kertoa..! Paljastettakoon sen verran, ettei sillä ole mitään tekemistä opiskelujemme kanssa, mutta tämän kyseisen mökin kanssa saattaa ollakin... ;)

Eräkertut on siitä jännä porukka, että tapaamme noin kerran vuodessa yhdessä, jos niinkään usein. Silti meininki on rentoa ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. Vaikka ensin on vähän muisteltava, että mihins se nyt jäikään. Tänä vuonna ajattelimme ryhtyä hurjiksi, ja miettiä jopa pikkujouluja, mikä tietäisi ennenkuulumatonta toista tapaamiskertaa saman vuoden sisään. Toisaalta, yksi kertuista puuttui tältä kesäretkeltä, joten suotakoon hänelle toinen mahdollisuus. Vaikka onhan se ymmärrettävää, että jos ei ole koiraihminen, yhdeksän hauvelia mökkiseurana (meistä muista siihen päälle nyt puhumattakaan) voi olla vähän liikaa. Ei sen puoleen, hyvin mahduimme ja koiratkin katosivat hyvin pöytien ja jalkojen alle lepäilemään. Uskokaa tai älkää, koirien ryhmäkuvan lisäksi saimme myös otettua otoksen, jossa olimme itse mukana! Olimme söpösti kuin luokkakuvassa konsanaan. Se jääköön kuitenkin kotialbumeihin.

Tämä kyseinen viikonloppu oli kesälomani viimeinen, ja olen iloinen, että se järjestyi. Oli ihanaa olla hetki ihan toisissa tunnelmissa ennen töihinpaluuta. Pelasimme mölkkyä ja Bohnanzaa (korttipeliä, jossa kasvatetaan papuja), saunoimme ja paljuilimme, väittelimme siitä onko vesi kylmää vai ei kun se oli +25 yölläkin, katselimme pimenevässä illassa himmeästi erottuvia tähtiä ja olimme vaan. 

Sanoisin, että 5/5. Tai 4/4, kun yksi kerttu tosiaan puuttui.

Kiitos tästä.♥

Miksi etsiä kirjeystävä?

Joku saattaa vielä muistaa lehtien ja teksti-tv:n kirjeenvaihtoilmoitukset ja kauniit kirjeenvaihtosetit, joita sai melkein kaupasta kuin kaupasta – ja vielä aika edullisesti. Toista se on nykyään, kun papereita saa etsiä pitkin kaupunkia tai nettiä, jos haluaa jotain muutakin kuin pinkan valkoista A4:sta tai lasten papereita, joissa kirjoitustilaa on postimerkin verran. Olen kirjoittanut kirjeenvaihdosta varmasti jo aiempaan blogiin, mutta koska en tuonut sieltä sisältöä mukanani tänne, ajattelin vielä täälläkin kirjoittaa aiheesta.

Ensimmäiset kirjekaverini löysin 9-vuotiaana teksti-tv:n ja Lemmikki-lehden kautta. Myöhemmin ala-asteella opettajan välityksellä sain ensikosketuksen myös englanninkieliseen kirjeenvaihtoon muutaman kirjeen verran, kunnes kirjeitä ei enää ulkomailta kuulunut. 10 vuoden jälkeen löysin facebookin yksityisviesteistä viestin henkilöltä, jonka nimi kuulosti tutulta. Italialainen nuori mies oli siivonnut huonettaan, löytänyt kirjeeni ja päättänyt yrittää löytää minut facen välityksellä. Oli mukava kuulla, ettei yhteydenpidon loppumisen syynä ollut tylsät kirjeeni, vaan hänen kielitaitonsa puute.

Myös swappailun kautta löysin uusia kirjekavereita. Muistaako kukaan enää swappailua? Se tarkoittaa erilaisten kiertovihkojen lähettelyä ja täyttämistä. En tiedä yhtään, harrastaako sitä vielä joku. Hauskaa se oli kuitenkin. Joskus yläasteella swappailukaverit alkoivat vähetä, ja samoin kirjekaverit, kunnes lopulta jäljelle jäi vain pari. Ja näiden kahden kanssa olen edelleenkin jossakin muodossa tekemisissä.

Kului vuosia siten, että postiluukusta kolahti lähinnä laskuja ja mainoksia, satunnaisia postcrossing-kortteja lukuunottamatta. Kunnes kolmisen vuotta sitten päädyin selailemaan Postcrossingin foorumin kirjekaveri-ilmoituksia. Ajattelin ensin, ettei englantini ole täydellistä joten en viitsi kenenkään ilmoitukseen vastata. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton epävarmuudesta ja hyvä niin, sillä en ollut muistanutkaan, kuinka kivaa tämä "harrastus" olikaan.

Tämän ehkä hieman pitkäksi venähtäneen alustuksen myötä itse aiheeseen, eli siihen, miksi kirjeystävän (niin ulkomaalaisen kuin suomalaisenkin) hankkiminen kannattaa:

1. -Jos kirjoitat englanniksi (tai jollakin muulla kielellä), kielitaitosi paranee huomaamatta.
2. -Itsekriittisyys oman kielitaidon riittävyydestä vähenee.
3. -Et odota postin tuloa laskujen pelossa, vaan ilolla ja jännityksellä.
4. -Pääset tutustumaan uusiin kulttuureihin.
5. -Pääset käyttämään luovuuttasi, jos haluat koristella kirjeitä tai kuoria.
6. -Lyhyiden ja nopeiden viestien aikakautena on kiva lukea välillä jotain ajatuksella kirjoitettua ja istahtaa itsekin alas kirjoittamaan.
7. -Jos olet samanlainen kuin minä eli kirjoitat paremmin kuin puhut, kirjekaveruus voi olla hyvin antoisaa.
8. -Ennen kaikkea pääset rakentamaan ystävyyssuhteita, jotka voivat kestää vuosia tai läpi elämän.
9. -Viestit katoavat uusien tieltä, mutta kirjeen voi aina lukea uudestaan.
10. -No onhan siinä nyt vaan ihanaa nostalgiaa!

Siinä tulikin aika kattavasti hyviä puolia esille, mutta rehellisyyden nimissä ajattelin listata vielä vähän huonojakin puolia. Ensinnäkin, postimerkkien hinnat tuntuvat nousevan joka vuosi, eli kirjeen lähettäminen alkaa olla jo aika arvokasta. Eli kovin montaa kirjettä vuodessa tai ainakaan kuukaudessa ei yhdelle henkilölle viitsi lähettää, jolloin vastaaminen kestää. Lisäksi välillä mietin, olisiko ekologisesti kestävämpää kirjoitella vain netin välityksellä, kun paperia ei tarvitsisi "tuhlata" ja kirjeitä kuljettaa maailman ääriin. Kolmanneksi, niinkuin muissakin ihmissuhteissa välillä käy, joskus tiet erkanevat joko pikkuhiljaa tai yhtäkkiä, tai sitten jutut eivät vaan muuten käy hyvin yksiin.

Tärkeitä asioita nuokin, mutta onneksi hyviä puolia on kuitenkin enemmän. Jos kiinnostuit ja haluaisit kokeilla kuinka kynä pysyy kädessä, suosittelen lämpimästi tuonne mainitsemalleni foorumille kirjautumista. Ainakin oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat siellä oikealla asialla, eikä niin sanottuja häirikköviestejä tule, toisin kuin monilla muilla sivustoilla. Olen myös nähnyt siellä ilmoituksia ihan kaiken ikäisiltä, eli niitä hetken seuraamalla ja selaamalla saatat hyvinkin löytää itsellesi sopivan ystävän.