Kuvankaunis Sapokka

Tiistai oli hyvä päivä. Kymmenen päivää kestävä lääkekuurini oli juuri loppunut, ja ajattelin, että tästä se kesän vietto terveenä voi alkaa! Olimme sopineet ystäväni Karoliinan kanssa tapaavamme Kotkassa, ja oikuttelevaa säätä uhmaten otimme kameratkin mukaan. Minulla oli nimittäin pienenä toiveena käydä katsastamassa Sapokan vesipuiston kukkatilanne, sen verran hienoja kuvia olin sieltä viime aikoina nähnyt.

Onneksi Karoliinakin on kuvaajaihmisiä, joten ei tarvinnut vain pikaisesti ottaa paria kuvaa, vaan saimme puistossa kulumaan aikaa ihan mukavasti. Tosin melkein heti kun olimme saaneet kamerat esille, tuli aivan käsittämätön rankkasadekuuro, ja kastuimme läpimäriksi juostessamme Tulikukkoon "sadetta suojaan" kahville. Sen vuoksi unohdin itse ottaa kuvan myös yhdestä tosi kivasta kiviportaikosta, mutta Katalogin Katariina on ikuistanut senkin omalla reissullaan Sapokassa. Käykäähän katsomassa upeita kuvia sieltäkin!

Sateen tauottua ja vaatteidemme jo hivenen kuivuttua lähdimme yrittämään uudestaan, ja sillä kertaa saimmekin kuvata ihan rauhassa. Tiedä sitten, oliko se niin hyvä juttu, sillä tässäkin postauksessa on 29 kuvaa... Ja paljon kivoja otoksia jäi vielä ulkopuolelle. Niin, olen vähän huono karsimaan. Ajattelin vain varoittaa jo valmiiksi – tästä voi seurata pieni kukkaähky, ja sen vuoksi jätän kuivat selitykset  nyt tähän, ettei nyt liian tuskall... pitkäksi menisi tämä postaus.

Sapokassa olen käynyt aiemmin vain pari kertaa, mutta en laittaisi ollenkaan pahakseni, jos retkestä sinne alppiruusujen ja atsaleojen aikaan tulisi vaikka perinne. Oli nimittäin sen verran upean näköistä! Toivottavasti pystyin edes vähän välittämään tunnelmaa näiden kuvien kautta. Mutta jos en, niin menkäähän itse vielä kokemaan tuo kauneus, jos vain suinkin ehditte! Todella satumaista. Kotkassa kyllä osataan tuo puistojen suunnittelu.

Ja niin, mitä tulee siihen terveenä kesän viettämiseen... Eipä vienyt ensimmäinen kuuri bakteeria pois, vaan tänään alkoi toinen kymmenen päivän lääkitys. Täytyy sanoa, että jokseenkin harmittaa tämä jatkuva sairastelu, etenkin kun viikonloppuna olisi ollut Ylämaan Jalokivimessut, joille pääsemisestä olen jo vuosia haaveillut. Jospa viimein ensi vuonna?! No, onneksi sain edes viettää tuon kauniin päivän Sapokassa, eilen en olisi kyennyt siihenkään. Kerrankin oli ajoitus kohdillaan.

Syreenien seassa

Kirjoitin vähän aikaa sitten instagramiini, että kipeänä on vaikea pysyä positiivisena, mutta kukkaterapia auttaa. Tässä kuussa ei ole tainnut olla kovin montaa päivää, jolloin olisin tuntenut itseni täysin terveeksi. Viime torstaina kamelin selkä sitten katkesi oikein kunnolla, kun puolitoista tuntia töissä vietettyäni alkoi olo olla sen verran hutera, että katsoin parhaaksi lähteä kotiin. Illalla kuumemittari lähentelikin jo 39:ää, ja pari seuraavaa päivää nielu oli niin kipeä, että melkein itkua piti vääntää ja irvistää, että jotain sai myös syödyksi. Aiheuttajaksi paljastui bakteerin aiheuttama tulehdus, sen verran ärhäkkä, että lääkäri katsoi aiheelliseksi kirjoittaa vähän pidemmän sairasloman. Se siis niistä kesätöistä, jotka olisivat kestäneet juhannukseen asti. Tänään olen jopa jaksanut nousta Täydellisten naisten parista sohvalta tähän koneen ääreen, vaikka pää onkin juuri nyt ihan jumissa – fyysisesti ja varmasti vähän henkisestikin, sillä kyllä tällainen sisällä jatkuvasti oleminen puuduttaa.

Nämä kuvat ovat reilun viikon takaa pyöräretkeltämme, jolloin laitoin Peten myös kuvaushommiin. Sen verran harvoin saan itsestäni mitään kuvia. Kovin montaa minuuttia emme näihin käyttäneet ja muutama kiva ruutu löytyikin. Joskus aina toivon, että miulla olisi täällä lähellä sellainen kuvauskaveri, jonka kanssa voisimme lähteä silloin tällöin kuvaamaan vaikka toisiamme. Kameraseurallamme toki on aina välillä kaikenlaisia pop uppeja, mutta koen, että isommalla porukalla oma luovuuteni jotenkin vähän katoaa. Ehkä se liittyy siihen, että tällaisena herkkänä ihmisenä osa huomiokyvystä menee alitajuntaisestikin jo muiden tekemisten ja tuntemusten havainnointiin, vaikkei niin haluaisikaan.

Palatakseni vielä kukkiin, tuli jotenkin kivempi olo jo näiden kuvien käsittelystä. Vaikken syreenien tai muidenkaan kukkien tuoksua ole moneen päivään haistanutkaan, ainakin voin katsella kuvia. Niin, minä olen juuri se ihme hiippari, joka tunkee nenänsä kirjaimellisesti kukkien sekaan julkisilla paikoilla toivoen, ettei vastaan tule ihanan tuoksun lisäksi myös ampiaisia. Silloin muuten löytyvät jalat ja äkkiä.

Pikaista paranemista itselleni toivotellen taidan siirtyä takaisin sinne sohvalle. Johan siellä esimerkiksi Susan ja Mike odottavat! ;)

Hyvän mielen tuojat

Kaunis Elämä -blogin Aino-Kaisa haastoi kaikki mukaan positiivisuushaasteeseen. Tarkoituksena on kirjata ylös niitä pieniä iloja, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, ellei varta vasten ala niitä miettimään. En ole nyt mitenkään valmistautunut tähän, mutta katsotaan, mitä tulee mieleen! 

Tällä hetkellä minua ilahduttaa:

• -Luonnonkukat. Ihan kuin joka päivä nousisi esiin uusia lajeja.
• -Kukkivat puut tuoksuineen. Syreenin ohi mennessä ei voi olla pysähtymättä haistelemaan.

• -Yhtenä päivänä istuin töissä aurinkovarjon alla, kun tuomen kukkia satoi maahan kuin lunta ja ilmassa leijailevat siemenet näyttivät pumpulilta. Työkaverin sanoin: se oli ihan kuin elokuvasta.
• -Lahjaksi saatu mustaherukkatee, joka maistuu ihanalta. 

• -Viime viikonlopun mökkireissu kavereiden kanssa ja lähdevedellä täytetty palju.
• -Uusi puolalainen kirjeystävä, joka tuntuu tutulta jo yhden kirjeen jälkeen. Ja se, että uskalsin kysyä, vaikka olimme olleet yhteydessä vain satunnaisin kommentein ja sydämin instagramissa. 
• -Niittykukkia-blogini täytti toukokuun lopulla jo yhden vuoden!

• -Lintujen laulu aamuisin.
• -Kirpparilta löytämäni 80-luvun värikasvio. (Jos joltakulta löytyy vielä vanhempi, otan mielelläni vastaan!)
• -Hellalla odottava raparperikiisseli, johon sain taas ainekset isovanhemmilta. 

Mikä sinut saa hymyilemään juuri nyt?

Siellä missä keijut asuvat

Jos jossain asuu keijuja, niin takuuvarmasti täällä.♥