sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Siilin iltaretki


Jos harhautan sitä, ja tepsuttelen vaan nopeasti tänne puskaan.. Se luulee, että illan vierailu on jo ohi.


Ja sitten pyörin vähän aikaa metsässä ja kierrän herukkapensaiden välistä...


Oh no, busted..!!


Ei se kovin vaaralliselta näytä, jatkan matkaa.


No nyt loppui uskallus, ei kun takaisin! Ei vaan..


...kyllähän sinne puskien alle on päästävä! Vähän taitaa tuulla.


No mitäs asiaa siullakin nyt on? 


Tarviiko sitä nyt ihan piikit vasten piikkejä olla..?!


Ihme tyyppi tuokin, vaikka samalta se näyttää, kai.


No jos nyt saisin olla rauhassa.


Olipahan taas jännitystä kerrakseen...


torstai 27. kesäkuuta 2019

Juhannus Rääkkylässä








Paksuniemi





Kivisalmen lavalla

Kivisalmen lava


Lähdimme viiden hengen voimin juhannuksen viettoon Rääkkylään mökille. Hassua mutta totta, siitä on varmasti melkein 20 vuotta, kun perheen kesken olemme siellä kaikki yhtä aikaa olleet (jos viime syksyn päiväpyrähdystä ei lasketa mukaan). Meinasi pikkumökki käydä välillä vähän ahtaaksi kuvainnollisesti ja konkreettisesti, mutta ihan hauska reissu kuitenkin.

Aatto oli todella lämmin, ja niin oli vesikin. Oli mukavaa lillua vedessä ja katsella pilviä, ja etsiä samalla pohjasta kauniita kiviä. Uimisesta en niin välitä, sen sijaan voisin kyllä vaan oleilla vedessä. Kovin kauan en tosin viitsinyt järvessä olla, kiitos miljoonien paarmojen, jotka eivät ymmärrä yksityisyyden rajoja. Ihme kyllä ne eivät minua purreet, sen sijaan lähdin sunnuntaina kohti Kymenlaaksoa yli 30 hyttysenpistoa kauniimpana ja harvinaisen univelkaisena (ne hyttyset). Ai niin, ja niskat pyörryttävän jumissa, en ole tottunut sahaamaan. Olisi varmaan pitänyt vähän verrytellä paikkoja.

Tuo yksi kuva on Paksuniemen Satamaravintolasta. Siellä oli esillä kaunis Riina Pippurin Luonnon Lumossa -valokuvanäyttely, kannattaa käydä katsomassa! Kuvat olivat aikalailla sellaisia, jollaisia itsekin tykkään ottaa. Näyttely on avoinna 29.8 asti. Aattona jono tiskille oli ulos asti, luulimme jo, ettemme mahdu koko paikkaan sisään. Mutta kaikki olivatkin linnoittautuneet ulos, saimme vapaasti valita paikan sisältä. Kuka sinne paahteiselle terassille nyt menisikään! Tämä ei ollut muuten sarkasmia.

Ei syttynyt kokko tänäkään vuonna Kivisalmen lavalla. Vuosi sitten tuuli liikaa, nyt oli liian kuivaa. Ehkä kolmas kerta toden sanoo? Edelleenkään en osaa paritansseja, vaikka haluaisin. Oli vain tyydyttävä katselemaan, kuinka sutjakkaasti itseäni kymmeniä vuosiakin vanhemmat ihmiset lavalla pyörähtelivät. Luojan kiitos kukaan ei edes yrittänyt hakea! Tosin minä hain, äitiä. Valssia sentään vähän osaan... Väliaikainen, Heili Karjalasta, Satumaa ja mitä kaikkea muuta kivaa siellä nyt sattui soimaankaan, oli jätettävä väliin. Ei taivu tango, jenkasta puhumattakaan.

Lavalla on ihan omanlaisensa tunnelma, ja siellä saattoi hetken kuvitella olevansa osa jotain kesäistä suomalaista elokuvaa. Ei ihme, sillä Kivisalmen lava esiintyy ainakin parissa Markku Pölösen elokuvassa (Onnenmaa ja Oma maa, suosittelen etenkin jälkimmäistä, se on todella hyvä!)

Juhannus ilman somea, tikkaa heitellen, aaltoja kuunnellen ja hämärässä pelottavan kuuloista kahinaa pitävää sammakkoystävää väistellen. Kannatti taas lähteä Pohjois-Karjalaan.

Viime vuoden mökkeilystä voi lukea täältä:

Pala sydämestäni jäi Pohjois-Karjalaan
Mitä tehdä mökillä – Niittykukkia edition
Rääkkylän kaunis puukirkko ja ystävälliset ihmiset



tiistai 25. kesäkuuta 2019

Someloma virkistää

Kesäkuun puolivälissä alkoi loma. Aikamoinen vuosi takana, etten paremmin sanoisi. Mietin, miten pääsisin mahdollisimman hyvin ja helposti lomatunnelmaan, sellaiseen, missä olisi mahdollisimman vähän kuormitusta.

Ensimmäisenä lomaviikonloppuna olin Kotka soi -kaupunkifestareilla kahtena iltana. Jotain taikaa siinä on, livemusiikissa ja sen synnyttämässä tunnelmassa. Keikoilla on sellainen vaikutus minuun, tuntuu, että elää täysin siinä hetkessä. Eikä ole väliä, vaikkei nyt ihan suosikkiartistejakaan kaikki olisi (vaikka tällä kertaa kaikki olivatkin aika hyviä). Siellä sitä jorattiin Antti Ketosen, Lauri Tähkän, Laura Voutilaisen, Antti Railion ja Kaija Koon tahtiin. Ja Dannyn! En odottanut Dannylta paljonkaan, mutta kylläpä on mies kovassa vedossa ainakin äänellisesti, vaikka 80 vuotta jo alkaa lähestyä. Oli hieno tunnelma, ja itseäni ainakin tanssitutti kovasti.



Kahden festari-illan jälkeen olin aika poikki. Väsyneenä sitä ottaa jostain syystä helposti puhelimen käteen. Messengeriin tuli työhön liittyviä viestejä, instan selailu vei aikaa sen oman laskurin mukaan yllättävän paljon. Vähän kuormittavaa, eikä niin vähääkään. Ajattelin, että jotain täytyisi nyt tehdä.

Olin miettinyt sometaukoa jo aiemmin, mutta päädyin ajoittamaan sen juhannusviikolle muutamastakin syystä. Ensiksi halusin kunnon irtioton työpaikan asioista, jotta saisin aivot ohjelmoitua lomaa varten. Toiseksi halusin kokeilla, pystyisinkö olemaan käyttämättä somea keskikesän juhlan aikaan, jolloin muutoin tulisi ehkä jaettua ja katseltua muiden tunnelmakuvia enemmänkin. Ja kolmanneksi juuri siitä syystä, etten roikkuisi puhelimella juhannuksena, kun parempaakin tekemistä olisi tiedossa.

Niinpä sunnuntai-iltana kirjauduin ulos instagram-tileiltäni ja facebookista. Messengeriä en osannut edes sulkea, mutta laitoin ilmoitukset pois asetuksista. Ei muuten kuulkaa tykännyt puhelin ollenkaan someloma-ajatuksesta, vaan yrittäessäni kirjautua ulos facesta se pimeni hetkeksi ihan kokonaan. Taisi olla sille vähän liian vaativa tehtävä kirjata itsensä ulos, ei liene tottunut sellaiseen.

Pikkuveljeni sanoi, etten onnistuisi tavoitteessani olla viikkoa ilman somea. Mielestäni siinä oli jo tarpeeksi syytä pysyä päätöksessä. Pakko lainata tähän katkelma Lauri Tähkän Äärille-kirjasta, jonka luin viime viikon aikana:

"On niin ähkyssä, addiktoituneena, Instaan, Faceen, tulvivaan someryöppyyn, pääknuppi on monesti jumissa. Siihenkö minäkin olen luisumassa, tolkun minä? Montako kertaa palokärki pystyy hakkaamaan päätänsä puuhun yhdellä lyönnillä – sehän minua pitäisi kiinnostaa. Minut on saatu koukkuun. Perkele."

Aika moni tolkun ihminen on puhelimeensa jumiutunut, niin minäkin monesti. En halua olla.




Yllätyin siitä, miten helppoa noiden mainitsemieni sovellusten sulkeminen lopulta oli. Ensimmäisenä päivänä saatoin vanhasta tottumuksesta painaa jokusen kerran kuvakkeita, mutten enää sen jälkeen. Oli vapaa olo, ei ollut tarvetta kertoa mitään tai nähdä mitään. Ehdin jo vähän tottua siihen tuon viikonkin aikana. Milloin siitä tuli enemmän sääntö kuin poikkeus, että täytyy jatkuvasti kertoa tekemisistään ja tietää, missä muut kulkevat?

Ja olipa outoa, ettei puhelintakaan tarvinnut ladata joka ilta!


Välillä kävi toki mielessä, että jäänkö jostain paitsi. Minulle selveni viimeistään nyt, että mieluiten katson instassa lähimpien ihmisten arkisia kuulumisia. Ja päättelin, että jos jotain tärkeää on tapahtunut, kuulen siitä kyllä muutenkin. Tai ainakin toivo(i)n niin.

Toiseksi eniten käytän instagramia inspiroitumiseen. Totesin, että vaikka muiden juttuja on kiva seurata, välillä on sen sijaan kivempi itse tehdä. Ja se tekeminen jää vähemmälle, jos vain tuijottaa luuria, vaikka kuvista kuinka inspiroituisikin. Päätinkin kokeilla esimerkiksi jo kauan suunnitelmissa olleen unisiepparin tekoa, ja sainkin sen jo melkein valmiiksi. Ei siitä nyt ihan priimaa tullut, mutta ensimmäiseksi yritykseksi aika kiva kuitenkin. Sen lisäksi sain luettua loppuun kaksi kirjaa, tuon jo mainitsemani Äärille-kirjan lisäksi.

Facebook sen sijaan on nykyään vähän tylsä paikka, ei siellä oikein mitään tapahdu. Tauko siitä ei siis tuntunut haastavalta alkuunkaan. Silti sitäkin tulee vähän selattua päivittäin. Se on ihan kätevä tiettyihin asioihin, kuten kahviloiden ynnä muiden aukioloaikojen tarkistamiseen ja tapahtumien tiedonhakuun, blogipostausten jakoa unohtamatta. Mutta muuten, mitä ihmettä oikein selailen siellä?? Senkin ajan voisi käyttää paremmin. Huomasin, että viikon aikana fb olikin sitten lähetellyt sähköpostiin asioita, mitä "olin missannut", oli oikein koonti ja kaikki. Mitään ei kuitenkaan lopulta olisi nähnyt avaamatta sovellusta. Hohhoijaa..

Eihän viikossa paljon viisaammaksi ehdi tulla, mutta toivon, että vähän kuitenkin. Tästä eteenpäin pyrin rajoittamaan puhelimen näppäilyä ihan arjessa, että pysyy joku roti tässä touhussa.

Elämä on kuitenkin täällä ruudun toisella puolella.

Kuvat minusta otti pikkuveljeni Mikko. Laitan aina pahaa aavistamattomat kuvaushommiin. 

torstai 6. kesäkuuta 2019

Alla omenapuun ja muutama sana vaatteista









"Voodoomuijamekko", niin kuin Pete tätä vaatekappaletta kutsui, tuli vastaan Maailma kylässä –tapahtumassa pari viikkoa sitten. Yhdellä tutulla on tällainen mekko, ja olin ihaillut sitä jo useamman vuoden, joten päädyin sen ostamaan. Ja sanoipa yksi tuntematon nainen samalla kojulla ollessamme, että se sopisi minulle hyvin. Kerrankin vaate, jonka kanssa tuo tiikerinsilmäkaulakoru sopii! En ole nimittäin osannut käyttää sitä oikein minkään kanssa, vaikka korusta paljon pidänkin.

Joskus oli aika, jolloin en suunnilleen voinut sietää vaatteissa mitään kuoseja. Nykyään vaatekaappini on niin kirjava, etten olisi sitä joitakin vuosia sitten mitenkään uskonut. Voodoomuijamekon lisäksi sieltä löytyy kuulemma gypsyhame, mummonverhopaita ja hippihousuja, noin muutamia mainitakseni. Ehkä se vaan on niin, että niin sanotut klassiset vaatteet eivät ole juttuni. En taida omistaa tällä hetkellä edes yhtään kauluspaitaa. Kauniskuosiset ja värikkäät vaatteet spark joy eli tuottavat minulle iloa, niin kuin Marie Kondo asian ilmaisisi.

Minulla on hyvin vähän varsinaisia juhlavaatteita, vaan käytän aikalailla samoja vaatteita niin arkena kuin juhlissa. Juhlia on lopulta niin vähän, että ihan turhaa olisi säästää kivoimpia mekkoja vain niitä varten. Töissä käytännöllisyys menee toki tyylin edelle, ja sinne laitankin useimmiten housut.

Olen miettinyt tätä tavaroiden panttaamista juhlatilaisuuksia varten muutenkin. Toki esimerkiksi astiat tuntuvat erityisiltä, kun ne ottaa esiin vain juhlia varten, mutta jos niitä käyttää ehkä kerran vuodessa, onko siinäkään hirveästi järkeä. Ottamalla kauneimmat astiat säännölliseen käyttöön, arkikin voi olla juhlaa myös sitä kautta.

Mitä mieltä sinä olet?