Kesäkuun puolivälissä alkoi loma. Aikamoinen vuosi takana, etten paremmin sanoisi. Mietin, miten pääsisin mahdollisimman hyvin ja helposti lomatunnelmaan, sellaiseen, missä olisi mahdollisimman vähän kuormitusta.
Ensimmäisenä lomaviikonloppuna olin Kotka soi -kaupunkifestareilla kahtena iltana. Jotain taikaa siinä on, livemusiikissa ja sen synnyttämässä tunnelmassa. Keikoilla on sellainen vaikutus minuun, tuntuu, että elää täysin siinä hetkessä. Eikä ole väliä, vaikkei nyt ihan suosikkiartistejakaan kaikki olisi (vaikka tällä kertaa kaikki olivatkin aika hyviä). Siellä sitä jorattiin Antti Ketosen, Lauri Tähkän, Laura Voutilaisen, Antti Railion ja Kaija Koon tahtiin. Ja Dannyn! En odottanut Dannylta paljonkaan, mutta kylläpä on mies kovassa vedossa ainakin äänellisesti, vaikka 80 vuotta jo alkaa lähestyä. Oli hieno tunnelma, ja itseäni ainakin tanssitutti kovasti.
Kahden festari-illan jälkeen olin aika poikki. Väsyneenä sitä ottaa jostain syystä helposti puhelimen käteen. Messengeriin tuli työhön liittyviä viestejä, instan selailu vei aikaa sen oman laskurin mukaan yllättävän paljon. Vähän kuormittavaa, eikä niin vähääkään. Ajattelin, että jotain täytyisi nyt tehdä.
Olin miettinyt sometaukoa jo aiemmin, mutta päädyin ajoittamaan sen juhannusviikolle muutamastakin syystä. Ensiksi halusin kunnon irtioton työpaikan asioista, jotta saisin aivot ohjelmoitua lomaa varten. Toiseksi halusin kokeilla, pystyisinkö olemaan käyttämättä somea keskikesän juhlan aikaan, jolloin muutoin tulisi ehkä jaettua ja katseltua muiden tunnelmakuvia enemmänkin. Ja kolmanneksi juuri siitä syystä, etten roikkuisi puhelimella juhannuksena, kun parempaakin tekemistä olisi tiedossa.
Niinpä sunnuntai-iltana kirjauduin ulos instagram-tileiltäni ja facebookista. Messengeriä en osannut edes sulkea, mutta laitoin ilmoitukset pois asetuksista. Ei muuten kuulkaa tykännyt puhelin ollenkaan someloma-ajatuksesta, vaan yrittäessäni kirjautua ulos facesta se pimeni hetkeksi ihan kokonaan. Taisi olla sille vähän liian vaativa tehtävä kirjata itsensä ulos, ei liene tottunut sellaiseen.
Pikkuveljeni sanoi, etten onnistuisi tavoitteessani olla viikkoa ilman somea. Mielestäni siinä oli jo tarpeeksi syytä pysyä päätöksessä. Pakko lainata tähän katkelma Lauri Tähkän Äärille-kirjasta, jonka luin viime viikon aikana:
"On niin ähkyssä, addiktoituneena, Instaan, Faceen, tulvivaan someryöppyyn, pääknuppi on monesti jumissa. Siihenkö minäkin olen luisumassa, tolkun minä? Montako kertaa palokärki pystyy hakkaamaan päätänsä puuhun yhdellä lyönnillä – sehän minua pitäisi kiinnostaa. Minut on saatu koukkuun. Perkele."
Aika moni tolkun ihminen on puhelimeensa jumiutunut, niin minäkin monesti. En halua olla.
Yllätyin siitä, miten helppoa noiden mainitsemieni sovellusten sulkeminen lopulta oli. Ensimmäisenä päivänä saatoin vanhasta tottumuksesta painaa jokusen kerran kuvakkeita, mutten enää sen jälkeen. Oli vapaa olo, ei ollut tarvetta kertoa mitään tai nähdä mitään. Ehdin jo vähän tottua siihen tuon viikonkin aikana. Milloin siitä tuli enemmän sääntö kuin poikkeus, että täytyy jatkuvasti kertoa tekemisistään ja tietää, missä muut kulkevat?
Ja olipa outoa, ettei puhelintakaan tarvinnut ladata joka ilta!
Välillä kävi toki mielessä, että jäänkö jostain paitsi. Minulle selveni viimeistään nyt, että mieluiten katson instassa lähimpien ihmisten arkisia kuulumisia. Ja päättelin, että jos jotain tärkeää on tapahtunut, kuulen siitä kyllä muutenkin. Tai ainakin toivo(i)n niin.
Toiseksi eniten käytän instagramia inspiroitumiseen. Totesin, että vaikka muiden juttuja on kiva seurata, välillä on sen sijaan kivempi itse tehdä. Ja se tekeminen jää vähemmälle, jos vain tuijottaa luuria, vaikka kuvista kuinka inspiroituisikin. Päätinkin kokeilla esimerkiksi jo kauan suunnitelmissa olleen unisiepparin tekoa, ja sainkin sen jo melkein valmiiksi. Ei siitä nyt ihan priimaa tullut, mutta ensimmäiseksi yritykseksi aika kiva kuitenkin. Sen lisäksi sain luettua loppuun kaksi kirjaa, tuon jo mainitsemani Äärille-kirjan lisäksi.
Facebook sen sijaan on nykyään vähän tylsä paikka, ei siellä oikein mitään tapahdu. Tauko siitä ei siis tuntunut haastavalta alkuunkaan. Silti sitäkin tulee vähän selattua päivittäin. Se on ihan kätevä tiettyihin asioihin, kuten kahviloiden ynnä muiden aukioloaikojen tarkistamiseen ja tapahtumien tiedonhakuun, blogipostausten jakoa unohtamatta. Mutta muuten, mitä ihmettä oikein selailen siellä?? Senkin ajan voisi käyttää paremmin. Huomasin, että viikon aikana fb olikin sitten lähetellyt sähköpostiin asioita, mitä "olin missannut", oli oikein koonti ja kaikki. Mitään ei kuitenkaan lopulta olisi nähnyt avaamatta sovellusta. Hohhoijaa..
Eihän viikossa paljon viisaammaksi ehdi tulla, mutta toivon, että vähän kuitenkin. Tästä eteenpäin pyrin rajoittamaan puhelimen näppäilyä ihan arjessa, että pysyy joku roti tässä touhussa.
Elämä on kuitenkin täällä ruudun toisella puolella.
Kuvat minusta otti pikkuveljeni Mikko. Laitan aina pahaa aavistamattomat kuvaushommiin.