Juhannus Rääkkylässä

Lähdimme viiden hengen voimin juhannuksen viettoon Rääkkylään mökille. Hassua mutta totta, siitä on varmasti melkein 20 vuotta, kun perheen kesken olemme siellä kaikki yhtä aikaa olleet (jos viime syksyn päiväpyrähdystä ei lasketa mukaan). Meinasi pikkumökki käydä välillä vähän ahtaaksi kuvainnollisesti ja konkreettisesti, mutta ihan hauska reissu kuitenkin.

Aatto oli todella lämmin, ja niin oli vesikin. Oli mukavaa lillua vedessä ja katsella pilviä, ja etsiä samalla pohjasta kauniita kiviä. Uimisesta en niin välitä, sen sijaan voisin kyllä vaan oleilla vedessä. Kovin kauan en tosin viitsinyt järvessä olla, kiitos miljoonien paarmojen, jotka eivät ymmärrä yksityisyyden rajoja. Ihme kyllä ne eivät minua purreet, sen sijaan lähdin sunnuntaina kohti Kymenlaaksoa yli 30 hyttysenpistoa kauniimpana ja harvinaisen univelkaisena (ne hyttyset). Ai niin, ja niskat pyörryttävän jumissa, en ole tottunut sahaamaan. Olisi varmaan pitänyt vähän verrytellä paikkoja.

Tuo yksi kuva on Paksuniemen Satamaravintolasta. Siellä oli esillä kaunis Riina Pippurin Luonnon Lumossa -valokuvanäyttely, kannattaa käydä katsomassa! Kuvat olivat aikalailla sellaisia, jollaisia itsekin tykkään ottaa. Näyttely on avoinna 29.8 asti. Aattona jono tiskille oli ulos asti, luulimme jo, ettemme mahdu koko paikkaan sisään. Mutta kaikki olivatkin linnoittautuneet ulos, saimme vapaasti valita paikan sisältä. Kuka sinne paahteiselle terassille nyt menisikään! Tämä ei ollut muuten sarkasmia.

Ei syttynyt kokko tänäkään vuonna Kivisalmen lavalla. Vuosi sitten tuuli liikaa, nyt oli liian kuivaa. Ehkä kolmas kerta toden sanoo? Edelleenkään en osaa paritansseja, vaikka haluaisin. Oli vain tyydyttävä katselemaan, kuinka sutjakkaasti itseäni kymmeniä vuosiakin vanhemmat ihmiset lavalla pyörähtelivät. Luojan kiitos kukaan ei edes yrittänyt hakea! Tosin minä hain, äitiä. Valssia sentään vähän osaan... Väliaikainen, Heili Karjalasta, Satumaa ja mitä kaikkea muuta kivaa siellä nyt sattui soimaankaan, oli jätettävä väliin. Ei taivu tango, jenkasta puhumattakaan.

Lavalla on ihan omanlaisensa tunnelma, ja siellä saattoi hetken kuvitella olevansa osa jotain kesäistä suomalaista elokuvaa. Ei ihme, sillä Kivisalmen lava esiintyy ainakin parissa Markku Pölösen elokuvassa (Onnenmaa ja Oma maa, suosittelen etenkin jälkimmäistä, se on todella hyvä!)

Juhannus ilman somea, tikkaa heitellen, aaltoja kuunnellen ja hämärässä pelottavan kuuloista kahinaa pitävää sammakkoystävää väistellen. Kannatti taas lähteä Pohjois-Karjalaan.

Viime vuoden mökkeilystä voi lukea täältä:

Pala sydämestäni jäi Pohjois-Karjalaan
Mitä tehdä mökillä – Niittykukkia edition
Rääkkylän kaunis puukirkko ja ystävälliset ihmiset