perjantai 30. joulukuuta 2016

2016 – kuinka vuosi kului

Vuosi lähenee jälleen loppuaan, ja ajattelin koota vähän itselleni ylös, mitä tähän vuoteen oikeastaan kuuluikaan. Jos bloggailuni jatkuu vielä pitkään, on myöhemmin sitten kiva vertailla eri vuosia.
Tammikuusta muistan sen, että oli tosi kovia pakkasia ja kameranulkoilutusinto vain kasvoi sitä mukaa kun pakkanen kiristyi. Vastavaloon kauniisti höyryävä Kymijoki, auringon haloilmiöt ja -25 asteessa kuvatut revontulet jäivät mieleen. Tammikuussa myös yksi haaveistani kävi toteen, kun aloitin kevätlukukauden kestävät opiskelut Kymenlaakson opiston valokuvauslinjalla.

Helmikuu menikin sitten koulutehtäviä pähkäillessä ja kuvatessa. Valokuvauksen lisäksi pääsin myös piirtämään, ja ylläolevaan piirustukseen yritin hahmotella omaa mielenmaisemaani. Lisäksi tässä kuussa ystäväni sai vauvan! <3

Maaliskuussa pääsin kokemaan talvisen Repoveden lyhyellä päiväreissulla. Koulua varten tein kuvareportaasia äitini viikonlopusta (kukaan muu ei olisi tähän varmaan edes suostunut.. :D) ja suunnittelin tulevan roolikuvaustehtävän tyyliä. Sain myös kunniatehtävän kuvata ystäväni vauvan ristiäiset. Aluksi mietin, että mitenköhän siitä suoriudun, mutta aika hyvin se lopulta meni kun valoakin riitti mukavasti. Tässä kuussa myös toinen ystäväni sai vauvan.
Huhtikuussa täytin 26 vuotta. Päivät koulussa kuluivat hujauksessa, ja olikin jo aika pystyttää kaikkien linjojen yhteinen näyttely Kouvolan kirjastoon. Olin kuvannut paljon kukkia, ja niiden kuvien joukosta löytyi myös oma näyttelytyöni. Valinta oli lopulta aika selkeä, vaikka yleensä tyylini ei ole noin dramaattinen. Kuva ei ole studiossa otettu, vaan kotona luonnonvalossa ikkunaa vasten. Huhtikuu toi mukanaan myös jo tovin odotetun luennon ja workshopin, jonka vetäjänä oli Konsta Punkka. Vaikka huippuotoksia ei päivän aikana syntynytkään, oli kiva käydä yhdessä Kotkassa kuvailemassa Kaakon kajauttajat -ryhmämme ja Konstan kanssa.

Toukokuu ja viimeiset viikot koulun penkillä, mihin kevät oikein katosi?! Teimme vielä retket Anjalaan Junkkarinvuorelle ja Kotkaan. Kävin myös yhtenä aamuna ihan yksin pimiössä kehittämässä kuvaamani filmin, ja se vieläpä onnistui! Filmikuvaaminen ja pimiötyöskentely oli ihanaa vastapainoa nykyajan nopealle digikuvaamiselle. Pidimme vielä porukalla pihamajabileet ihanan kurssikaverimme Leenan luona ja kevätjuhlan jälkeen kajautimme ilmoille yhteislaulun Inkeroisten ainoan(?) kuppilan terassilla. Jostain syystä en saa nyt päähäni yhtään, että mikä se laulu oli, mutta olipa siinä viattomilla ulkopuolisilla korvissa pitelemistä..! Peten kanssa kävimme meille uudessa luontokohteessa, eli Heisanharjun luontopolulla hyttysten syötävänä. Ja viimeisenä muttei ollenkaan vähäisimpänä, aloitin blogini pitämisen täällä Starboxin puolella.

Parin viikon starboxilaisuuden jälkeen olikin jo vuorossa ensimmäinen bloggaajatapaaminen, joka pidettiin Lappeenrannassa. Silloin minulla vahvistui viimeistään mielipide siitä, että olin tehnyt oikean päätöksen siirtäessäni blogini tänne. Juhannusta vietin kotona yksin, mutta Peten kanssa ehdimme käymään niin Mustila Arboretumissa kuin Porvoossakin.

Heinäkuussa olen nähtävästi kuvannut paljon - taas. Repovedellä tuli käytyä melkoisen kuumana päivänä, ja yhtään ei helpottanut se, että ampiaisia sai juosta karkuun vähän väliä. Noin viidentoista vuoden tauon jälkeen pääsin käymään myös Pohjois-Karjalassa mökillä, ja samalla reissulla pääsin myös Anssi Kelan keikalle Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaaleilla. Yhden ystäväni kanssa teimme geokätköilyroadtripin, ja pikkuveljeni kanssa lähdimme ex tempore Hamina Bastioniin Robinin keikalle. En ole Robinia oikeastaan kuunnellut, mutta keikka oli hyvä!

Elokuussa tein yksinkertaiset jonkkapussit ja kävin kuuntelemassa Tarja Turusen ja Kymi Sinfonietan ilmaiskonsertin Manskilla. Sää suosi ja konsertti oli todella hieno ja vieläpä ilmainen. Tästä kuusta en muista oikeastaan mitään muuta sen kummempaa.

Syyskuussa oli yhdet kivat häät, Valojen yö Haminassa, ystävien tapaamista pitkästä aikaa ja uusi työmahdollisuus. Todella kaunis ruska jäi myös mieleen.

Lokakuussa alkoi yhteensä muutaman päivän mittainen kansalaisopiston valokuvauskurssi Pitkät valotukset. Kävimme Peten kanssa Helsingissä viettämässä 7-vuotispäivää, ja lisäksi inspiroiduin halloween-teemasta.

Marraskuussa innostuin leipomisesta, askartelusta ja käsityöjutuista. Tein ainakin suklaatuorejuustokakkua, karjalanpiirakoita mummin kanssa, joulukortteja ja unisiepparin. Valomaalailin myös kotona jonkun verran, ja tapasin lisää starboxilaisia tällä kertaa Mikkelissä. En ole varmaankaan moniin vuosiin tehnyt kunnollista uudenvuodenlupausta, mutta nyt keksin jo yhden. Marraskuussa bloggailuinto oli korkealla ja se olikin myös lukijamääriltään tähän mennessä paras kuukausi koko blogitaipaleeni historiassa.

Joulun tunnelmaan virittäydyin tekemällä joulutorttuja ja -pipareita, kuuntelemalla jouluradiota ja käymällä kauneimmissa joululauluissa. Ainoat pikkujouluni vietin vanhalla viiden tähden opiskelijaporukalla, jonka olimme saaneet kokonaisuudessaan kasaan viimeksi noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Kieltämättä aluksi vähän mietin, että minkähänlainen ilta siitä tulee näin pitkän ajan jälkeen, mutta hyvä tuli! Joidenkin elämässä on ollut enemmän muutoksia kuin toisten, mutta meininki oli ihan yhtä hulvatonta kuin ennenkin ja tuntui, ettei viime näkemästä olisi juurikaan aikaa. Tanssimaankin pääsin, mikä olikin varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta tänä vuonna.
Olen myös koittanut harjoitella kitaransoittoa, vaikka mitään todellista ymmärrystä minulla ei lajista vielä olekaan. Siihen nähden Sydämeeni joulun teen sujuu jo ihan hyvin, mutta konserttia ei ole kuitenkaan lähiaikoina valitettavasti tiedossa. Onneksi pääsin itse oikeaan joulukonserttiin, kun suosikkilaulajani Johanna Kurkela konsertoi Myllykosken kirkossa. Joulu meni perinteisesti ja löysin itseni joulupäivän aamuna seitsemältä myös joulukirkosta. Joulun jälkeen ehdimme vielä vierailemaan ystävien luona pitkästä aikaa, ja kiitos Satun opin taittelemaan todella hienon tähtiorigamin!
Vuosi 2016 oli pitkästä aikaa sellainen mukava vuosi, ilman mitään suurempia vastoinkäymisiä. Monen haasteellisen vuoden jälkeen siis oikein tervetullutta aikaa, jota voi muistella hyvillä mielin.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle ja vastaus haasteeseen

Sain TiiPii-blogin Emmi-Riikalta haasteen, jonka ideana on vähän valottaa sitä, kuinka oma blogi on saanut alkunsa, ja antaa neuvoja heille, joiden blogitaival on vielä ihan alussa. Lopuksi vielä haastetaan mukaan uusia bloggaajia mielellään kymmenen kappaletta. Tämä haaste on kiertänyt jo niin monella bloggaajalla, etten ole varma, onko minulla juurikaan lisättävää muiden postauksiin. Voisin esimerkiksi antaa täysin samat vinkit kuin TiiPiissä annettiin, mutta koitan nyt unohtaa ne ja kirjoittaa siitä, mitä itselleni tulee erityisesti mieleen.

Ensimmäisen blogini aloitin muistaakseni elokuussa 2012, eli melkein neljä ja puoli vuotta on tämä harrastus pysynyt matkassa mukana. Olin oikeastaan vastikään vasta alkanut lukemaan blogeja enemmän, ja oma blogi syntyi vähän vahingossa luotuani tunnukset kommentoimista varten erääseen blogiportaaliin. En ollut sitä erityisesti suunnitellut, mutta sitten keksin, että blogihan voisi olla kiva tapa saada ottamiani luontokuvia esille muuallekin kuin facebookiin. Ja se voisi samalla toimia myös kuvapäiväkirjana. Pikkuhiljaa aiheet laajenivat ja aloin myös kirjoittaa vähän enemmän, sillä siitäkin olen aina pitänyt paljon. Muutamaan vuoteen en kuitenkaan kertonut blogista kuin muutamalle kaverille, sillä halusin sen pysyvän ihan omana juttunani.
Olin periaatteessa ollut ihan tyytyväinen blogini vanhaan portaaliin, mutta pikkuhiljaa tietyt asiat siellä alkoivat niin sanotusti hieman tökkimään. Koin, että blogini ei enää sopinut sinne, ja sitten näinkin jossain ilmoituksen Starboxista. Hain tänne ja hakemukseni hyväksyttiin. Päätin vaihtaa blogin nimeä ja aloittaa ihan alusta puhtaalta pöydältä. Päätin myös, etten enää piilottelisi blogia vaan olisin siitä ylpeä – onhan se oma pieni luomukseni, joten miksen olisi?




Mutta nyt niihin vinkkeihin! 
1. Aloita. Jotkut miettivät blogin aloittamista vuosia, mutta se on aivan turhaa, sillä ilman aloittamista ei voi tietää, tykkääkö tästä vai ei.
2. Keksi blogillesi osuva nimi, mutta muista tarkistaa googlen avulla, ettei kenelläkään ole saman nimistä blogia.
3. Kaiken ei tarvitse olla heti täydellistä. Voit muokata ulkoasua ja esittelytekstejä mielin määrin myöhemminkin. Jonkinlainen esittely sekä kirjoittajasta että aihepiireistä olisi kuitenkin hyvä löytyä jo alussa.
4. Mieti, miksi kirjoitat siitä, mistä kirjoitat. Kaiken tulisi mielestäni lähteä itsestä ja siitä, että on aito. Jos tämän hetken trendijutut eivät oikeasti kiinnosta sinua, älä kirjoita niistä vain saadaksesi lukijoita ja klikkauksia. Silloin postaukselta putoaa pohja, ja usein lukijatkin huomaavat sen.
5. Blogi on monesti mielenkiintoisempi, kun kerrot myös itsestäsi ja ajatuksistasi jotain. Kannattaa kuitenkin harkita, kuinka paljon kannattaa kertoa. Mieti kirjoittaessasi, haluaisitko esimerkiksi sukulaisesi/työnantajasi/asiakkaasi tietävän sinusta tämän asian? Jos työskentelet alalla, jolla yksityisyyden säilyttäminen on tärkeää, mieti ainakin kahdesti, mitä julkaiset.

6. Muista kunnioittaa myös muiden yksityisyyttä ja toiveita blogissa näkymisestä/näkymättömyydestä. 
7. Pyri kuvittamaan tekstit jotenkin. Blogimaailma on hyvin visuaalinen, ja monet mielenkiintoiset blogit saattavat jäädä vähälle huomiolle ilman kuvia. Parasta on, jos kuva(t) jollain tapaa tukee tekstiä tai sen tunnelmaa. Sinun ei tarvitse olla kamerataituri, puhelimellakin saa hyviä kuvia. Ja valokuvauksessakin kehittyy vain harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Mutta toisaalta, jos kuvat eivät ole sinun juttusi ollenkaan, ei niitä kannata väkisin laittaa. Sama juttu tekstin kanssa; jos valokuvat ovat pääasia eikä tekstiä synny, pakolla ei kannata yrittää.
8. Jos käytät muiden ottamia kuvia, kysy lupa ja merkitse lähteet. Esimerkiksi Pinterest ja Googlen kuvahaku sellaisenaan eivät ole lähteitä, sillä jostain ne kuvat niihinkin tulevat. On olemassa myös sivustoja, joista voi vapaasti lainata kuvia, joten niihin kannattaa tutustua.
9. Jos olet niin onnekas, että saat kommentteja, vastaa niihin. Lukijoiden huomioiminen on tärkeää oli heitä sitten yksi tai satatuhatta. Ajattele, että joku on käyttänyt aikaansa postauksesi lukemiseen ja vieläpä kommentoi sitä! Se on ainakin itselleni paras palkinto, jonka bloggaamisesta voi saada. Lukijana minua harmittaa, jos kommenttiini ei vastata. Saatan kommentoida vielä joskus uudelleen toiseen postaukseen, mutta jos en saa vastausta, kommentointi-intoni loppuu monesti siihen. Eri asia on, jos kommentteja tulee kymmenittäin ja aika ei vain riitä, mutta tämä taitaa olla aika pienen prosentin ongelma.
10. Ole ylpeä tuotoksestasi. Itse piilottelin blogia kauan epävarmuuttani, kunnes ymmärsin, että jos olen tähän itse tyytyväinen, se riittää. Aina tulee olemaan joku, joka ei pidä tai jota ei kiinnosta, mutta sille ei vain voi mitään. Mutta ihan yhtä varmasti on aina joku, jota kiinnostaa.

Ja nyt olisi viimeisen osion, eli haasteen eteenpäin lähettämisen vuoro. Haastan mukaan seuraavat ihanat blogit:
Sammalsydän, Valkoinen paletti, Ella Elers, Anna mun treenaa!, In the middle, Dear Moments & Me, Take a Breath, Harharetkeilyä, Anna Vihervaarasta ja Tyhjä ajatus. Vastatkaa haasteeseen, jos tuntuu siltä ja ette ole sitä vielä tehneet.
Tässä ohjeet lyhyesti:
1. Kirjoita postaus tunnustuksesta ja mainitse ja linkitä blogi, joka nimesi sinut.
2. Kerro, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna 10 ohjetta aloitteleville bloggaajille.
4. Nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajiksi.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Rauhallista joulua!

KIRSIkan kukkia -blogissa kyseltiin, miten ihmiset liittävät yhteen joulun ja sosiaalisen median, vai liittävätkö. Oma suhtautumiseni on ollut se, että puhelinta näprään mahdollisimman vähän. Toki katson viestit ja vastaan mahdollisiin joulutoivotuksiin, mutta blogien lukemiset, instagramin ja facebookin selailut ynnä muut jääköön hetkeksi minimiin. Aamun voi sen sijaan aloittaa vaikka perinteisesti Joulupukin kuumalinja -ohjelmalla. ;) Tai laittamalla soimaan oman jouluisen Spotify-listan.
Oikein ihanaa joulua kaikille! Toivottavasti tämä pieni maapallomme saa rauhallisen joulun.

torstai 22. joulukuuta 2016

Secret Santa ja yksi aineeton joululahjavinkki

Pari vuotta sitten kun pidin vielä blogia toisaalla, pääsin osallistumaan bloggaajien yhteiseen Secret Santa -tempaukseen. Ilokseni tänä vuonna täällä Starboxissa Olennaisuuksia-blogin Milka kysyi, olisiko muilla kiinnostusta toimia salaisina joulupukkeina ja lähettää pieni lahja jollekin toiselle starboxilaiselle. Kiinnostusta löytyi, ja Milka hoiti käytännön asiat eli jakoi kaikille osoitteet.
Vaihdoin itse lahjat Milkan kanssa, joten salaisuudeksi lähettäjä ei meidän kohdalla jäänyt missään vaiheessa. Tein ilmeisesti hyvää taustatyötä ennen lahjan valintaa, sillä ainakin Milkan postauksen perusteella lahja oli oikein onnistunut. Ja samaa täytyy sanoa omasta yllätyslahjastani, hyvää taustatyötä teit! Olin aiemmin kirjoittanut siitä, miten nättiä kirjepaperia on vaikea löytää ja kuinka postimerkit kallistuvat joka vuosi, ja mitäpä muuta lahjasta eilen paljastuikaan kuin näitä edellä mainittuja asioita! Täydellinen lahja, joka ei todellakaan jää nurkkiin pyörimään. Kirjepaperisetti on vielä ihan miun tyylinenkin. Ja ihailen aina Anna-Mari Westin kortteja, joten joulukorttikin oli osuvasti valittu. Kiitos Milka! <3

Tällaiset yllätyslahjat piristävät niin antajan kuin vastaanottajankin päivää. Lahjan ei edes tarvitse olla mikään suuri tai arvokas, vaan pienemmilläkin asioilla voi piristää toista. Vaikka lahjat osaltaan kuuluvatkin jouluun, niin silti joulusta on tullut mielestäni ihan liian materialistinen juhla. Yksi lapsi sanoi eilen, että "joulussa ei oo parasta se, että saa lahjoja, vaan että voi viettää aikaa yhessä.. vaikka on niitä lahjojakin kiva saada". Aika hyvin sanottu kuusivuotiaalta. 
Lahjojen keksiminen on välillä kieltämättä myös hankalaa. Pitääkö vastaanottaja lahjasta vai ei, joutuuko hän säilyttämään sitä kaapin perukoilla velvollisuudesta vai katoaako lahja mystisesti esimerkiksi muutossa (=kirpparipöydällä) jne. Omasta puolestani voin sanoa, että jos antamani lahja ei miellytä, voi sen huoletta lahjoittaa eteenpäin jollekin, joka sitä enemmän tarvitsee.
Lahjanhan ei tarvitse olla välttämättä mitään konkreettista tavaraa. Lahjaksi voi antaa palveluita, itse tehtyjä lahjakortteja, jotain syötävää tms. Tai, jos lahjansaaja sellaista arvostaa, rahat voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen. Olen huomannut monien lahjoittavan joulukorttirahat erilaisille avustusjärjestöille, mikä onkin tosi hyvä idea. Tiedän, että kaikki eivät usko ja luota siihen, että rahat menisivät oikeasti siihen mihin ne on tarkoitettu vaan niin sanotusti herrojen taskuun. Ehkä tällaisia rahoja väärinkäyttäviä järjestöjäkin on olemassa, mutta mitä siitä nyt tulisi, jos ei voisi mihinkään luottaa? Varminta onkin varmasti lahjoittaa tunnetuille järjestöille, joiden toiminta on läpinäkyvää. Itse olen jo useampana vuonna tehnyt näin joulun alla pienen lahjoituksen Suomen Luonnonsuojeluliitolle, sillä myös luonto ansaitsee oman lahjansa. Joululahjan luonnolle pääset antamaan tämän linkin kautta.
Ps. Enää kaksi yötä jouluun!

maanantai 19. joulukuuta 2016

Ihana Johanna Kurkelan joulukonsertti

On sunnuntai-ilta ja kello näyttää puolta seitsemää, kun saavumme Myllykosken kirkon pihalle. Ovella on varmasti sata metriä pitkä jono ja näen jo mielessäni, miten joudumme ehkä takariviin istumaan. Pääsimme kuitenkin noin puolivälin paikkeille ja ajattelin, että no tästä varmasti näkee ihan hyvin. Olin kuitenkin juuri sellaisessa kohdassa, että en nähnyt illan päätähdestä Johanna Kurkelasta oikeastaan mitään ja aluksi se vähän harmitti. Sitten ajattelin, että no musiikkiahan tänne on tultu kuuntelemaan, ja se onneksi kuuluikin todella hyvin. Kirkkojen akustiikka on ihan omaa luokkaansa. Pari kuvaa sain muistoksi nostamalla kameran tarpeeksi ylös ja katsomalla ruudusta, että kuva osuu suunnilleen sinnepäin. Kirkko on kuitenkin sellainen paikka, että siellä en edes kehtaa monia kuvia ottaa, ja tunnelmakin oli niin harras, etten halunnut häiritä muita ihmisiä.
Vaikka jouduimme istumaan kuin sillit suolassa, joulukonsertti oli upea elämys. Monet Johannan kappaleista ovat aika surumielisiä, mutta melankoliahan tavallaan kuuluu suomalaiseen jouluun ainakin laulujen muodossa, joten konserttiin valitut kappaleet sopivat hyvin tunnelmaan. Olin kuulevinani, että joululevyltä löytyvä Prinsessalle sai useamman kaivamaan nenäliinan esille. Se on kieltämättä koskettava laulu. Mukana oli myös sanomaltaan iloisempia kappaleita, kuten monien ikisuosikki Ainutlaatuinen. 



Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi kävin ostamassa lipun ajoissa ja pääsin kokemaan tämän hienon konsertin. Upea ääni, taitava bändi ja valoilla kirkkoon luotu tunnelma saivat aikaan kauniin esityksen. Olin odottanut jo pari vuotta tilaisuutta päästä Kurkelan joulukonserttiin ja nyt haaveeni vihdoin toteutui. ♥

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Keskiviikon kirjavinkki: Islantilainen voittaa aina

En ole varsinaisesti koskaan potenut erityistä matkakuumetta, sillä matkustamiset ovat omalla kohdallani jääneet hyvin vähiin – ja sitä mitä ei ole kokenut, ei osaa kaivatakaan. Äskettäin luin kuitenkin kirjan, joka sai kyseisen mittarin värähtämään oikein toden teolla! Monet varmasti tietävätkin jo, että Islantiin matkustaminen on haavelistallani aika korkealla. Eikä se ainakaan alemmaksi pudonnut luettuani Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina – Elämää hurmaavien harhojen maassa.
Muun muassa Salamatkustaja-blogistaan tuttu Rämö on asunut Islannissa jo vuosia, ja viime vuonna hänen kokemuksensa ja ajatuksensa maasta painettiin myös kansien väliin. Jostain syystä törmäsin tähän kirjaan vasta hetki sitten, ja onneksi törmäsin. Kirja on nimittäin loistava! Harvoin käy niin, että kirjaa lukiessa täytyy nauraa melkeinpä ääneen, mutta näiden sivujen aikana niin kävi useastikin. Varmasti yhtä usein mietin lukemaani huuli pyöreänä, että voiko tuo pitää paikkaansa kun kuulostaa niin hassulta. Islantilaiset todella ovat erikoinen kansa, vaikka niinhän kaikki kansat taitavat olla riippuen siitä, keneltä kysyy.
Kirjan teksti on keskustelunomaista, aivan kuin istuisi kahvilassa kuuntelemassa kaverin tarinoita. Mieleeni jäi erityisesti muutama juttu, kuten se, että jouluna ei todellakaan käytetä mitään "suomikalsareita" vaan pukeudutaan hienosti, ja että Björkiä ei kannata lähestyä baarissa. Voi nimittäin saada laukusta päähän. Mielenkiintoista oli toisaalta myös lukea siitä, miten elämä asettuu tulivuorenpurkauksen ja pankkikriisin jälkeen.

Kirjassa kuvataan paljon karun kaunista luontoa ja sitä, kuinka islantilaiset uskovat itseensä joka tilanteessa. Jos töitä ei omalta alalta löydy, opiskellaan heti toinen jne. Mielenkiintoisinta olikin päästä kurkistamaan islantilaiseen mielenmaisemaan ja siihen, kuinka Rämö suomalaisena on sopeutunut maahan ja sen kulttuuriin.
Jos etsiskelet vaikkapa jouluksi nopealukuista ja viihdyttävää kirjaa, suosittelen tätä.

torstai 8. joulukuuta 2016

Persoonallinen seinäkoriste

Viime aikoina on tehnyt mieli kokeilla uusia diy-juttuja. Olen jo pitkään sunnitellut kokeilevani taikataikinan tekemistä, mutta sitten törmäsin soodataikinan ohjeeseen Ruususuu & Huvikumpu -blogissa, ja päätinkin kokeilla sitä. Joulukuusta meillä ei ole vielä koskaan ollut täällä, joten en vielä edes tiennyt, mitä koristeilla tekisin. Sitten muistin hattuhyllyn päällä säilömäni oksan, ja idea alkoi hahmottua: seinällä roikkuva koriste voisi olla aika kiva! Mutta mitä muuta siihen laittaisin?
Päätin virkata muutaman lumihiutaleen ohuehkosta puuvillalangasta (käytin nro 2 koukkua) ja kokeilla myöskin ensimmäistä kertaa kovettaa niitä. Liotin lämpimään veteen sokeria suhteessa 1:1, liotin hiutaleita seoksessa jonkin aikaa ja puristin ylimääräisen sokeritärkin varovasti pois. Asettelin hiutaleet nuppineulojen avulla muotoonsa muovitetun pahvin päälle. Niiden kuivumiseen meni aika kauan, reilusti yli vuorokausi, eli ehkä minun olisi pitänyt vielä paremmin poistaa liika tärkki jo alkuvaiheessa. No, kokeilemallahan sitä vaan oppii.

Tänään sain koristeen viimein kokonaisuudessaan valmiiksi. Lisäsin pari isoa käpyä tuomaan vähän "väriä" muuten aika vaaleaan kokonaisuuteen.


Mielestäni siitä tuli aika kiva, ja onpahan nyt edes jotain joulukoristetta laitettu kahden pikkutontun lisäksi. Tai no ehkei tämän käyttöä tarvitse rajoittaa jouluun, hyvin menee koko talvenkin!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Miksi etsiä kirjeystävä?

Joku saattaa vielä muistaa lehtien ja teksti-tv:n kirjeenvaihtoilmoitukset ja kauniit kirjeenvaihtosetit, joita sai melkein kaupasta kuin kaupasta – ja vielä aika edullisesti. Toista se on nykyään, kun papereita saa etsiä pitkin kaupunkia tai nettiä, jos haluaa jotain muutakin kuin pinkan valkoista A4:sta tai lasten papereita, joissa kirjoitustilaa on postimerkin verran. Olen kirjoittanut kirjeenvaihdosta varmasti jo aiempaan blogiin, mutta koska en tuonut sieltä sisältöä mukanani tänne, ajattelin vielä täälläkin kirjoittaa aiheesta.
Ensimmäiset kirjekaverini löysin 9-vuotiaana teksti-tv:n ja Lemmikki-lehden kautta. Myöhemmin ala-asteella opettajan välityksellä sain ensikosketuksen myös englanninkieliseen kirjeenvaihtoon muutaman kirjeen verran, kunnes kirjeitä ei enää ulkomailta kuulunut. 10 vuoden jälkeen löysin facebookin yksityisviesteistä viestin henkilöltä, jonka nimi kuulosti tutulta. Italialainen nuori mies oli siivonnut huonettaan, löytänyt kirjeeni ja päättänyt yrittää löytää minut facen välityksellä. Oli mukava kuulla, ettei yhteydenpidon loppumisen syynä ollut tylsät kirjeeni, vaan hänen kielitaitonsa puute.
Myös swappailun kautta löysin uusia kirjekavereita. Muistaako kukaan enää swappailua? Se tarkoittaa erilaisten kiertovihkojen lähettelyä ja täyttämistä. En tiedä yhtään, harrastaako sitä vielä joku. Hauskaa se oli kuitenkin. Joskus yläasteella swappailukaverit alkoivat vähetä, ja samoin kirjekaverit, kunnes lopulta jäljelle jäi vain pari. Ja näiden kahden kanssa olen edelleenkin jossakin muodossa tekemisissä.

Kului vuosia siten, että postiluukusta kolahti lähinnä laskuja ja mainoksia, satunnaisia postcrossing-kortteja lukuunottamatta. Kunnes kolmisen vuotta sitten päädyin selailemaan Postcrossingin foorumin kirjekaveri-ilmoituksia. Ajattelin ensin, ettei englantini ole täydellistä joten en viitsi kenenkään ilmoitukseen vastata. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton epävarmuudesta ja hyvä niin, sillä en ollut muistanutkaan, kuinka kivaa tämä "harrastus" olikaan.
Tämän ehkä hieman pitkäksi venähtäneen alustuksen myötä itse aiheeseen, eli siihen, miksi kirjeystävän (niin ulkomaalaisen kuin suomalaisenkin) hankkiminen kannattaa:
  1. -Jos kirjoitat englanniksi (tai jollakin muulla kielellä), kielitaitosi paranee huomaamatta.
  2. -Itsekriittisyys oman kielitaidon riittävyydestä vähenee.
  3. -Et odota postin tuloa laskujen pelossa, vaan ilolla ja jännityksellä.
  4. -Pääset tutustumaan uusiin kulttuureihin.
  5. -Pääset käyttämään luovuuttasi, jos haluat koristella kirjeitä tai kuoria.
  6. -Lyhyiden ja nopeiden viestien aikakautena on kiva lukea välillä jotain ajatuksella kirjoitettua ja istahtaa itsekin alas kirjoittamaan.
  7. -Jos olet samanlainen kuin minä eli kirjoitat paremmin kuin puhut, kirjekaveruus voi olla hyvin antoisaa.
  8. -Ennen kaikkea pääset rakentamaan ystävyyssuhteita, jotka voivat kestää vuosia tai läpi elämän.
  9. -Viestit katoavat uusien tieltä, mutta kirjeen voi aina lukea uudestaan.
  10. -No onhan siinä nyt vaan ihanaa nostalgiaa!
Siinä tulikin aika kattavasti hyviä puolia esille, mutta rehellisyyden nimissä ajattelin listata vielä vähän huonojakin puolia. Ensinnäkin, postimerkkien hinnat tuntuvat nousevan joka vuosi, eli kirjeen lähettäminen alkaa olla jo aika arvokasta. Eli kovin montaa kirjettä vuodessa tai ainakaan kuukaudessa ei yhdelle henkilölle viitsi lähettää, jolloin vastaaminen kestää. Lisäksi välillä mietin, olisiko ekologisesti kestävämpää kirjoitella vain netin välityksellä, kun paperia ei tarvitsisi "tuhlata" ja kirjeitä kuljettaa maailman ääriin. Kolmanneksi, niinkuin muissakin ihmissuhteissa välillä käy, joskus tiet erkanevat joko pikkuhiljaa tai yhtäkkiä, tai sitten jutut eivät vaan muuten käy hyvin yksiin.

Tärkeitä asioita nuokin, mutta onneksi hyviä puolia on kuitenkin enemmän. Jos kiinnostuit ja haluaisit kokeilla kuinka kynä pysyy kädessä, suosittelen lämpimästi tuonne mainitsemalleni foorumille kirjautumista. Ainakin oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat siellä oikealla asialla, eikä niin sanottuja häirikköviestejä tule, toisin kuin monilla muilla sivustoilla. Olen myös nähnyt siellä ilmoituksia ihan kaiken ikäisiltä, eli niitä hetken seuraamalla ja selaamalla saatat hyvinkin löytää itsellesi sopivan ystävän.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Hauras







Parin viime päivän ajan päässäni on soinut Stingin kappale Fragile. Kuuntelin sitä joskus enemmänkin, mutten ole kuullut sitä nyt pitkään aikaan. Nämä joitakin päiviä sitten otetut jääkuvat ja viime aikojen ikävät tapahtumat lähikaupungeissa varmasti toivat sen nyt mieleeni.

Kuinka haurasta kaikki lopulta onkaan.

torstai 1. joulukuuta 2016

Lumi






Ja niin alkoi taas vuoden viimeinen kuukausi, ja kuinka ihanassa säässä! Tänään oli myös kaunis vaaleanpunainen auringonlasku pitkästä aikaa. Olisipa lunta koko kuukauden, tai itseasiassa koko talven ajan. ♥