keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Keskiviikon kirjavinkki: Islantilainen voittaa aina

En ole varsinaisesti koskaan potenut erityistä matkakuumetta, sillä matkustamiset ovat omalla kohdallani jääneet hyvin vähiin – ja sitä mitä ei ole kokenut, ei osaa kaivatakaan. Äskettäin luin kuitenkin kirjan, joka sai kyseisen mittarin värähtämään oikein toden teolla! Monet varmasti tietävätkin jo, että Islantiin matkustaminen on haavelistallani aika korkealla. Eikä se ainakaan alemmaksi pudonnut luettuani Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina – Elämää hurmaavien harhojen maassa.
Muun muassa Salamatkustaja-blogistaan tuttu Rämö on asunut Islannissa jo vuosia, ja viime vuonna hänen kokemuksensa ja ajatuksensa maasta painettiin myös kansien väliin. Jostain syystä törmäsin tähän kirjaan vasta hetki sitten, ja onneksi törmäsin. Kirja on nimittäin loistava! Harvoin käy niin, että kirjaa lukiessa täytyy nauraa melkeinpä ääneen, mutta näiden sivujen aikana niin kävi useastikin. Varmasti yhtä usein mietin lukemaani huuli pyöreänä, että voiko tuo pitää paikkaansa kun kuulostaa niin hassulta. Islantilaiset todella ovat erikoinen kansa, vaikka niinhän kaikki kansat taitavat olla riippuen siitä, keneltä kysyy.
Kirjan teksti on keskustelunomaista, aivan kuin istuisi kahvilassa kuuntelemassa kaverin tarinoita. Mieleeni jäi erityisesti muutama juttu, kuten se, että jouluna ei todellakaan käytetä mitään "suomikalsareita" vaan pukeudutaan hienosti, ja että Björkiä ei kannata lähestyä baarissa. Voi nimittäin saada laukusta päähän. Mielenkiintoista oli toisaalta myös lukea siitä, miten elämä asettuu tulivuorenpurkauksen ja pankkikriisin jälkeen.

Kirjassa kuvataan paljon karun kaunista luontoa ja sitä, kuinka islantilaiset uskovat itseensä joka tilanteessa. Jos töitä ei omalta alalta löydy, opiskellaan heti toinen jne. Mielenkiintoisinta olikin päästä kurkistamaan islantilaiseen mielenmaisemaan ja siihen, kuinka Rämö suomalaisena on sopeutunut maahan ja sen kulttuuriin.
Jos etsiskelet vaikkapa jouluksi nopealukuista ja viihdyttävää kirjaa, suosittelen tätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti