torstai 22. joulukuuta 2016

Secret Santa ja yksi aineeton joululahjavinkki

Pari vuotta sitten kun pidin vielä blogia toisaalla, pääsin osallistumaan bloggaajien yhteiseen Secret Santa -tempaukseen. Ilokseni tänä vuonna täällä Starboxissa Olennaisuuksia-blogin Milka kysyi, olisiko muilla kiinnostusta toimia salaisina joulupukkeina ja lähettää pieni lahja jollekin toiselle starboxilaiselle. Kiinnostusta löytyi, ja Milka hoiti käytännön asiat eli jakoi kaikille osoitteet.
Vaihdoin itse lahjat Milkan kanssa, joten salaisuudeksi lähettäjä ei meidän kohdalla jäänyt missään vaiheessa. Tein ilmeisesti hyvää taustatyötä ennen lahjan valintaa, sillä ainakin Milkan postauksen perusteella lahja oli oikein onnistunut. Ja samaa täytyy sanoa omasta yllätyslahjastani, hyvää taustatyötä teit! Olin aiemmin kirjoittanut siitä, miten nättiä kirjepaperia on vaikea löytää ja kuinka postimerkit kallistuvat joka vuosi, ja mitäpä muuta lahjasta eilen paljastuikaan kuin näitä edellä mainittuja asioita! Täydellinen lahja, joka ei todellakaan jää nurkkiin pyörimään. Kirjepaperisetti on vielä ihan miun tyylinenkin. Ja ihailen aina Anna-Mari Westin kortteja, joten joulukorttikin oli osuvasti valittu. Kiitos Milka! <3

Tällaiset yllätyslahjat piristävät niin antajan kuin vastaanottajankin päivää. Lahjan ei edes tarvitse olla mikään suuri tai arvokas, vaan pienemmilläkin asioilla voi piristää toista. Vaikka lahjat osaltaan kuuluvatkin jouluun, niin silti joulusta on tullut mielestäni ihan liian materialistinen juhla. Yksi lapsi sanoi eilen, että "joulussa ei oo parasta se, että saa lahjoja, vaan että voi viettää aikaa yhessä.. vaikka on niitä lahjojakin kiva saada". Aika hyvin sanottu kuusivuotiaalta. 
Lahjojen keksiminen on välillä kieltämättä myös hankalaa. Pitääkö vastaanottaja lahjasta vai ei, joutuuko hän säilyttämään sitä kaapin perukoilla velvollisuudesta vai katoaako lahja mystisesti esimerkiksi muutossa (=kirpparipöydällä) jne. Omasta puolestani voin sanoa, että jos antamani lahja ei miellytä, voi sen huoletta lahjoittaa eteenpäin jollekin, joka sitä enemmän tarvitsee.
Lahjanhan ei tarvitse olla välttämättä mitään konkreettista tavaraa. Lahjaksi voi antaa palveluita, itse tehtyjä lahjakortteja, jotain syötävää tms. Tai, jos lahjansaaja sellaista arvostaa, rahat voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen. Olen huomannut monien lahjoittavan joulukorttirahat erilaisille avustusjärjestöille, mikä onkin tosi hyvä idea. Tiedän, että kaikki eivät usko ja luota siihen, että rahat menisivät oikeasti siihen mihin ne on tarkoitettu vaan niin sanotusti herrojen taskuun. Ehkä tällaisia rahoja väärinkäyttäviä järjestöjäkin on olemassa, mutta mitä siitä nyt tulisi, jos ei voisi mihinkään luottaa? Varminta onkin varmasti lahjoittaa tunnetuille järjestöille, joiden toiminta on läpinäkyvää. Itse olen jo useampana vuonna tehnyt näin joulun alla pienen lahjoituksen Suomen Luonnonsuojeluliitolle, sillä myös luonto ansaitsee oman lahjansa. Joululahjan luonnolle pääset antamaan tämän linkin kautta.
Ps. Enää kaksi yötä jouluun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti