Treffeillä itseni kanssa

Puolitoista viikkoa töitä takana. Vaikka alku on ollutkin kevyempi, ottaa se aina loman jälkeen aikansa, ennen kuin arki lähtee taas rullaamaan. Olin ensimmäisen viikon perjantaina niin väsynyt, että mietin, miten jaksan lauantaina lähteä "kylille" moniksi tunneiksi, vaikka kyseistä päivää olinkin jo kauan odottanut. Kalenteriin oli nimittäin merkitty niin Wiipurintien markkinat kuin Kouvolan Iskelmä Kesäkin.

Mutta kas kummaa, jaksoin hyvin ja paremminkin, vaikka lähdin kymmenen jälkeen aamupäivällä markkinoille, ja ennen Iskelmään lähtöä ehdin olla kotona noin pari tuntia. Vähän harmitti, etten ehtinyt olla markkinoilla pidempään, sillä en kerinnyt näkemään kaikkia esityksiä. Mutta  päätavoite täyttyi, ja sain kuunnella jo neljättä kertaa ihanien saksalaisten, The Sandsacks-yhtyeen, musiikkia! Tulen heidän rennosta esiintymisestään jostain syystä aina todella iloiseksi. Lisäksi löysin markkinoilta sellaisen maailmanpuu-korun, jollaisen olin halunnutkin. Sen latvoissa on pikkukiviä seitsemässä (chakrojen) eri värissä, vähän kuin sateenkaaressa.

Pienen huilin jälkeen olikin jo vuorossa kaupunkifestarit. Kouvolan Kirkkopuistossa nähtiin lauantaina Lauri Tähkä, Maija Vilkkumaa, Anssi Kela ja Laura Voutilainen. Myönnän, olisin ostanut lipun jo ihan vaan Tähkänkin takia, mutta ei muissakaan artisteissa valittamista ollut – Kelan ja Voutilaisen olin nähnyt pari kertaa ennenkin. Seuraa en keksinyt, joten päätin lähteä yksin. En ainakaan tiennyt tuntevani ketään, joka olisi paikalla jo heti porttien auetessa tuntia ennen, ihan vaan jotta eturiviin Lauria kuuntelemaan pääsisi. Ja kannatti olla, sillä jonoa oli jo paljon! Tosin instagramista selvisi, että olisi kannattanut olla aiemmin, sillä Late oli soundcheckissä laulanut monta biisiä, myös yhden suosikkini, joka on vielä livenä kuulematta. No, jääpähän jotain ensi kertaankin (siihen neljänteen), milloin se sitten onkaan.

Soundcheckin jälkeen Tähkä tuli jonon ensimmäisille juttelemaan (kuka  artisti tekee noin? Tai ehkä monikin, käyn keikoilla liian vähän..?), mutta eipä sieltä jonon perältä mitään kuullut, ja sitten hän jo lähti pois. Paitsi ettei lähtenytkään, vaan jäi vähän kauemmas alueelle hengailemaan, jolloin oli mahdollisuus käydä yhteiskuva nappaamassa. Mietin ensin, että kehtaanko, mutta sitten ajattelin, no hitto miksei. Itsehän en tajunnut laittaa valmiiksi puhelimen selfiemoodia päälle, mutta onneksi tuo on Latelle tuttua puuhaa, niin hän sai kameran käännettyä ja kuvan napattua.. tähän sitten joku sellainen emoji, jossa lyön itseäni otsaan, tai se silmänsä peittävä apina... Tällaiset yllättävät tilanteet ei selkeästikään ole vahvin lajini. No, kuvasta tuli ihan kelpo, krediitit tietenkin kuvaajalle.. ;)

Tuli ehkä vähän pitkä alustus sille ajatukselle, mistä alunperin oli tarkoitukseni kirjoittaa. Eli siitä, kuinka on hyvä joskus käydä treffeillä ihan itsensä kanssa. Teen paljon asioita yksinkin, mutta festareilla en ollut koskaan ollut keskenäni. Eikä edes ollut yhtään outoa! Portit aukesivat viideltä, ja kotiin lähdin puolen yön aikaan. Aika meni nopeasti, ja sain olla juuri siellä missä halusin, välillä lavan edessä, välillä kauempana. Ja tanssiakin sai koko illan, eikä tarvinnut miettiä, jaksaako seura enää vai ei, jolloin omakin into väistämättä vähän hiipuu.

Jos toinen suosikkini Johanna Kurkela laulaa suoraan sieluun, Tähkä laulaa luihin ja ytimiin. Olihan se taas mahtava..! Anssi Kelan välispiikki ennen Musta tuntuu multa -biisiä puhutteli erityisesti, niin kuin itse laulukin. Vilkkumaan biiseistä tuli nostalginen olo, vaikken hänen musiikkiaan ole koskaan sillä tavalla kuunnellut. Ja Voutilaisella on niin upea energia, että se leviää kauas. Lienee sanomattakin selvää, että olo oli päivän ja illan jälkeen jotenkin todella onnellinen, ja se olo jatkui ihan pari päivää. Osaisinpa pullottaa tuota eliksiiriä... Musiikki voimaannuttaa, niin kuin sekin, että saa tehdä asioita, joista nauttii. Tuntuu, että viime viikonlopun myötä heinäkuun harmaampi olotila väistyi oikein kunnolla takavasemmalle, ja sydänkin hymyilee taas.