sunnuntai 28. elokuuta 2016

Nopea omenapiimäpiirakka

Omenapiirakka menee vähän samaan sarjaan kuin mansikkakakku, sillä ainakin kerran vuodessa sellainen täytyy tehdä! Siis vähintään. Tästä nimittäin tuli sen verran hyvää, että tuskin jää ihan ainoaksi tänä syksynä. Pidän sellaisesta vähän kosteasta piirakkapohjasta, jollainen tässäkin on. Piimäpiirakka harvemmin epäonnistuu täysin! Pidemmittä puheitta siirrytäänpä reseptiin:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
(hieman kaurahiutaleita)
ripaus vaniljaa ja kardemummaa
2 dl piimää
3/4 dl sulatettua voita tai muuta juoksevaa rasvaa
1 muna

Päälle:
n. 3 omenaa
sokeria ja kanelia maun mukaan

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää piimä, muna ja sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi.
3. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lisää päälle omenaviipaleet, kaneli ja sokeri.
4. Paista 200°C:ssa uunin keskitasolla 25–30 minuuttia.

Ja siinä kaikki! Piirakka on hyvää ihan sellaisenaankin, mutta vaniljakastike kruunaa kokonaisuuden. Tein piirakan itse eilen, ja no, ei siitä enää kovin paljon jäljellä ole. Hups.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti