Tarinat, joita kerromme

En ole lukenut nyt kesällä kovinkaan montaa kirjaa, mutta toissapäivänä huomasin, että eräs lainaamistani kirjoista on varattu ja minun pitäisi palauttaa ​se maanantaina. Vajaat kolmesataa sivua, näinköhän ehdin, ajattelin. Päätin kuitenkin yrittää. Ja nyt kirja on luettu.

Kyseessä on Ilkka ja Harri Virolaisen kirjoittama Mielen voima – mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Olen lukenut aiheesta erinäisiä kirjoja aiemminkin, joten mietin, mitä uutta kirja voisi antaa. Yksi ero siinä kuitenkin on moniin muihin teoksiin, nimittäin suuri osa kirjasta koostuu eri tutkimustulosten referoinnista. Kyseessä ei siis ole niin sanotulla mutu-tuntumalla kirjoitettu self help -opus (älkää käsittäkö väärin, monet niistäkin ovat mielestäni hyviä!), vaan teksti perustuu tieteellisiin tutkimuksiin ja ihmisten kokemuksiin. Ja sitähän me nykyihmiset haluamme ja välillä jopa vaadimme, että asioista on oltava mustaa valkoisella. Kirjassa on myös kattava lähdeluettelo, jonka avulla jokainen voi halutessaan tarkastaa asioita. Itse en siihen lähtenyt, sillä lähteitä on ihan hurja määrä, ja odotan, että lukuisia maisterintutkintoja ja myös tohtorin tutkinnot suorittaneet ihmiset eivät valitse ihan mitä tahansa lähteiksi.

"Ajatukset ja tunteet vaikuttavat kehon hormoneihin, immuniteettiin ja aina solu- ja DNA-tasolle asti. Kun mielen esteet ovat poissa, ihminen kykenee mitä ihmeellisimpiin suorituksiin..."

Kirjassa puhutaan muu muassa optimistisesta elämänasenteesta, placebosta ja nocebosta, mielikuvaharjoittelusta, meditaatiosta, tunteista ja keho-mieli –yhteydestä. Mielestäni jo heti alkumetreillä todetaan kuitenkin hyvin, ettei positiivinen ajattelu ole mitään kukkaismaailmassa elämistä, jossa vastoinkäymisiä ei koskaan ole (tästähän positiivista ajattelua monesti kritisoidaan..). Optimisti kuitenkin näkee tilanteeseen ratkaisuja tai lähtee etsimään niitä, kun pessimisti taas valittaa etsien syyllistä. Haluaisin itse kuvitella olevani nykyisin optimisti, mutta vanha pessimisti minussa nousee aika ajoin pintaan. Itselläni se liittyy enemmänkin yksittäisiin asioihin, mutta silti työtä on vielä tehtävänä, jotta optimistilla olisi vielä enemmän sijaa ajatuksissani.

Kaikkihan me tiedämme, että esimerkiksi stressi on pitään jatkuessaan mm. kehon immuunipuolustusta heikentävä tekijä. Kirjan mukaan myös opittu avuttomuus on terveydelle hyvin haitallista. Kun henkilö on luovuttanut ja ajattelee, ettei voi parantua sairaudesta tai tehdä itse mitään parantuakseen, se ei  paranemista ainakaan edistä. Mutta jos suhtautuu sairauteensa myönteisesti ja kokee voivansa vaikuttaa siihen, paraneminen on todennäköisempää. Oleellista on myös se, kuinka puhuu itselleen ja identifioituuko sairauteen. Siinä on nimittäin merkittävä ero, ajatteleeko olevansa vaikka masentunut vai henkilö, jolla on masennus-niminen sairaus. Tämä jäi itselleni mieleen jo opiskeluajoilta erään opettajan luennolta.

Tästä pääsenkin postauksen otsikkoon. Vaikkemme osaisi kirjoittaa tarinoita, olemme kuitenkin kaikki oman elämämme ja itsemme tarinankertojia. Se, millaista tarinaa kerromme itsestämme, muokkautuu usein todellisuudeksi ja alamme uskoa siihen. Uskomukset ja niihin liittyvät tunteet voivat todella olla ilon ja onnen tiellä. Joskus jopa pidämme kiinni haitallisista uskomuksista, sillä on helpompaa pitäytyä vanhassa ja tutussa kuin tavoitella jotain uutta. Kuulostaako aika hölmöltä? Niin minustakin, mutta silti huomaan itsekin tekeväni välillä niin. Silloin olisi hyvä kysyä itseltään, että mitä hyötyä uskomuksen pitämisestä on, käsitellä siihen liittyvät tunteet ja lopulta laskea irti. Joku esimerkiksi voi kokea sairaana ollessaan saavansa enemmän huomiota ja olevansa rakastetumpi kuin normaalisti, jolloin ei tavallaan edes halua heti parantua.

Monet kirjan esimerkeistä saattavat kuulostaa suoranaisilta ihmeiltä, mutta ihmeistä ei kuitenkaan ole kysymys. Kyse ei ole myöskään siitä, että olisi pidättäydyttävä länsimaisesta hoidosta ja vain alettava hymyilemään ja miettimään kissanpentuja. Kyse on kokonaisuudesta ja siitä, miten ihminen suhtautuu itseensä, maailmaan ja omiin mahdollisuuksiinsa. Negatiivisia tunteita ja ajatuksia tulee eikä niitä tarvitse kieltää, kunhan vain osaa myös päästää niistä irti. Elämänilo, hymy, nauru ja läheiset ovat kuitenkin merkittävässä roolissa tukemassa henkilön hyvinvointia. Optimistisuus ja tunteiden ja uskomusten käsittely näyttäisi auttavan hyvin vakavista ja pitkäänkin jatkuneista vaivoista paranemista. Ainakaan niistä ei voi olla mitään haittaa.

Mielestäni kirjan teksti oli helppolukuista ja ymmärrettävää. Luin kirjan kuitenkin varmasti siksi niin nopeasti, että halusin lukea aina vain lisää juurikin niistä eri tutkimuksista ja kokemuksista, joiden tulokset olivat hyvin inspiroivia.  Siellä täällä on myös harjoituksia, joita voi kokeilla hyödyntää arjessaan. Suosittelen lukemaan, jos aihe kiinnostaa.