Kielo – Suomen kansalliskukka

Kuulin aamulla, että Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta. Sen kunniaksi julkaisen nyt eilen ottamiani kuvia kielosta, Suomen kansalliskukasta. Kielon tuoksu on yksi ikuisista lempituoksuistani. ♥

Elämän ei pitäisi olla ostoslista

"Everyone you meet always asks if you have a career, are married, or own a house as if life was some kind of grocery list. But no one ever asks you if you are happy." Heath Ledger

Voi Heath, kunpa hän eläisi vielä! Saisimme nauttia upeiden elokuvien lisäksi varmasti myös monista viisaista ajatuksista, sillä niitä hänellä riitti jo lyhyen elämänsä aikana runsaasti. Olen nähnyt lempinäyttelijästäni vuosien varrella dokumentteja ja lukenut juttuja, ja niiden perusteella uskallan sanoa, että siinäpä vasta oli kaunis sielu, joka eli täyttä, luovaa elämää. Sellaista omannäköistä. Tiesitkö, että myös hän valokuvasi paljon? Ehkä meissä huhtikuun neljäntenä syntyneissä on jotain samaa. 

Tuo yllä oleva lainaus on pyörinyt mielessäni siitä asti, kun näin sen kirjeystäväni instagramissa. Voin samaistua Ledgerin ajatukseen siitä, että jos yhtäkkiä rikastuisin huimasti, tekisin silti pitkälti samoja asioita kuin nytkin (en juuri nyt löytänyt lukemaani lähdettä tähän). En tarvitse miljoonia mennäkseni metsään, valokuvatakseni tai nähdäkseni läheisiä ihmisiä.

Koen uusiin ihmisiin tutustumisen välillä haastavaksi, sillä ensimmäiset kysymykset ovat juuri kuin ostoslistalta. Onko ura, talo, avioliitto, lapset ja koira? Vastaat viisi kertaa ei, ja se keskustelu oli sitten siinä. Vaikka sinulla olisi juuri  nyt mukava työpaikka, mutta et tiedä mitä teet reilun vuoden päästä. Vaikka olisi katto pään päällä ja joku olisi asunut sen alla kanssasi vuosia. Entä jos kysyisikin, että mitä kuuluu, tai mistä asioista pidät, mikä tekee sinut iloiseksi, mistä haaveilet. En tiedä kannattaako ihan ensimmäisenä uudelta tuttavuudelta kysyä, oletko onnellinen nyt, mutta ehkä niinkin voi tehdä jossain vaiheessa. Tai ainakin sitten, kun olette jo hetken tunteneet.

Etenkin näin kolmenkympin lähestyessä mieleen hiipii välillä yhteiskunnalta tuleva painostava ajatus siitä, että pitäisi jo olla ja omistaa jotain, tai vähintään suunnitella miten aikoo tulla joksikin tai saada jotain. Vaikka todellisuudessa emme ole toinen toistamme kummempia, oli elämäntilanteemme millainen tahansa, omistimme mitä tahansa. 

Lopulta niin vähän riittää onneen. Joskus ajattelen, että olisi todella opettavaista ja virkistävää asua jonkin aikaa jossakin todella askeettisissa olosuhteissa, missä ei olisi mitään ylimääräistä. Huomaisin ehkä, että kaikki ympärilleni kerryttämä materia on täysin turhaa. Tai kyllähän minä nytkin tiedän, että vaikka tulipalon sattuessa materiasta yrittäisin pelastaa kameran, ulkoiset kovalevyt ja valokuva-albumit, joihin olen koonnut tärkeitä kuvia vuosien varrelta. Luin juuri jostakin blogista naisesta, joka oli saanut koko omaisuutensa maailmalle lähtiessään mahtumaan 45 litran reppuun. Ihan tuollaiseen suoritukseen en ehkä kykenisi, mutta se antaa vähän perspektiiviä ja ajatusta siitä, miten eri tavoin täällä on mahdollista elää.

Jokaista meitä muistutetaan aina silloin tällöin siitä, että elämä on hetkellistä. Laajemmassa mittakaavassa se on vain pienen pieni hetki. Lisäksi mitä vain voi käydä koska vaan. Miksi siis pitäisi stressata turhista tai miettiä sitä, miltä oma elämä ulospäin näyttää. En tarkoita tällä piittaamattomuutta tai sitä, että pitäisi elää välittämättä mistään, kun sillä ei kokonaiskuvassa ole suurtakaan merkitystä. Tottakai sillä on. Merkitys on kuitenkin avainsana. Itse ajattelen, että on merkityksellistä tunnistaa omat onnen lähteensä.

Olen kuunnellut viime aikoina Johanna Iivanaista. Pieni hiljainen onni kappale sopii aika hyvin tähän teemaan, vai mitä?

Tämä pieni hiljainen onni
asuu tyhjissä käsissä vain
ja kun kerroin muillekin siitä
yhä enemmän onnea sain 

***
Kuvat otti ystäväni Satu. ♥

Haavekirje kesälle

Oletko pysähtynyt katsomaan, kuinka upealta omenapuunkukat näyttävät tänä vuonna? Tai huomannut tuomen kukkien varisevan maahan, haistanut tuulen mukanaan tuoman syreenien tuoksun? Tuntuu, että silmäni ja sieluni ihan pakahtuvat kaikesta tästä kauneudesta (ja se kieltämättä kompensoi allergiaoireita, jotka tekevät ulkona liikkumisesta muuten ikävää). Enkä ole ainut, tänäänkin kuulin useamman sanovan samaa. Ehkä me ihmisetkin heräämme pikkuisen enemmän eloon luonnon myötä, sehän on oikeastaan vain luonnollista.

Nämä säät vievät mieleni jo kesään. Luin juuri bloggaajakollegani Suvin Kesän bucket list -postauksen, ja ajattelin hetken pyhittää tulevan, tai jo alkaneen, kesän pohtimiselle. En ole sellainen, että haluaisin täyttää kalenterini täyteen ohjelmaa ja tapaamisia, joten niistä en tiedä vielä mitään. Haluan olla avoin spontaanimmille ehdotuksille, jättää aikaa jouten ololle.

Muutamia ajatuksia minulla kuitenkin on siitä, mitä haluaisin tehdä. Ensinnäkin haluaisin pitkästä aikaa taas käydä Pohjois-Karjalassa mökillä. Edellisestä kerrasta on kaksi vuotta aikaa, sitä edellisestä noin viisitoista. Kai se jossakin tuntuu, että osa juurista löytyy sieltä, sen verran kotoisa olo siellä tulee pitkistä tauoista huolimatta. Rääkkylä, toivottavasti tapaamme tänä vuonna!

Tahtoisin myös löytää itseni yöllä teltasta nukkumasta, päivän vaelluksesta uupuneena. Nousisin ylös yhdessä auringon kanssa ja kuuntelisin lintujen laulua, kameran etsimen yrittäessä tarkentaa heräävään aamuun. Auringonnousuja uusissa paikoissa, se kuulostaa suunnitelmalta.

Toivoisin kokevani jonkin verran lähi- ja kotimaanmatkailua erilaisten päiväretkien merkeissä. Kohteet voisivat liittyä niin luontoon, kulttuuriin kuin muuten vaan kivoihin kaupunkeihin tai paikkoihin. Suomesta löytyy vaikka mitä nähtävää. Ehkä Emmi-Riikan TiiPiistä löytyy kohta vinkkejä ihan tähän lähiseudulle, onhan hän yksi lähimatkailulähettiläistä. Lisäksi voisin elvyttää unohtuneen geokätköilyharrastukseni, sen myötä löysi aina sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten olisi tullut koskaan mentyä.

Haluaisin myös kadottaa ajantajuni pitkän romaanin sivuille unohtaen ympäröivän maailman, niin kuin aina ennen, kun luin enemmän kaunokirjallisuutta. Voisin myös ottaa esille jonkin värityskirjoistani ja muistella, kuinka ne värikynät taas toimivatkaan. Ja lukea ostamani lehdet loppuun. 

Tietysti haluan myös nähdä ystäviäni ja kummipoikaani (joka kasvaa aivan huimaa vauhtia!), mutta kuten sanottua, en ole vielä suunnitellut mitään. Enkä halua ottaa stressiä noista edellä mainitsemistanikaan asioista. Olen edelleen sitä mieltä, ettei elämä ole suorittamista varten, edes niiden kivojen asioiden. Antaa tuulen kuljettaa.

Millaisia kesähaaveita sinulla on? Kuulisin niistä mielelläni! 

Ps. Elokuun alussa on taas täällä Kouvolassa Wiipurintien markkinat, ja The Sandsacks tulee sinne jälleen esiintymään..! Olen nähnyt aiemmin heidän esiintyvän kahdesti, ja molemmilla kerroilla tulin todella hyvälle tuulelle. Viime vuonna ei pieni sadekaan menoa haitannut. Siinäpä jo tarpeeksi syytä ottaa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna suunta kohti Kasarminmäkeä ja historiallisia tunnelmia. Kenties nähdään siellä?

(Mielenkiinnolla odotan jo, millaista historiafestivaalia Haminaan suunnitellaanensi vuodeksi... Tiedän siis jo, mitä teen ensi kesänä.)

***

Kuvat otti ystäväni Satu, kiitos. ♥