Kartanon neitona kerran

Yhteistyössä Tertin kartano

Jos viettäisin aikaa vanhassa 1800-luvun vaaleanpunaisessa kartanossa, pukisin päälleni kukkamekon ja vaaleanpunaisen hatun. Kiertelisin auringon paistaessa pitkin pihapiiriä seuranani mukavia ihmisiä. Päätyisin ehkä puutarhuriin törmätessämme istuttamaan puun kartanon yksityiseen arboretumiin yhdessä muiden kanssa. Sitten menisin illalliselle, joka on valmistettu pitkälti paikallisista ja kartanon oman puutarhan ja luomumetsän antimista... 

Hetkinen, eihän se ollutkaan uni tai haave, sehän oli viime perjantai, kun tapasimme Starboxin porukalla jälleen Mikkelissä Tertin kartanossa. Mukaan oli uskaltautunut myös yksi blogiportaali Pontin jäsen, pisteet Jukalle siitä! Kerran aiemminkin olemme Tertissä käyneet (syksyllä 2016), ja siksi mietinkin etukäteen, mitä uutta paikka voisi vielä tarjota. Mutta koska nyt oli kevät, tunnelma oli ihan erilainen ja pääsimmekin näkemään kaikkea sellaista, mihin viime kerralla ei ollut mahdollisuutta.

 Kuvat yllä minusta otti TiiPiin Emmi-Riika.

Iltaamme kuljetti eteenpäin Tertin operatiivinen johtaja Heli Pöyry, joka on muuten aivan valloittavan aurinkoinen persoona. Hän selvästi suhtautuu työhönsä suurella rakkaudella ja onkin ollut mukana toiminnassa jo vuosikausia. Hän saa vieraat tuntemaan olonsa erityisen tervetulleiksi!

Pienen esittelyn jälkeen oli illan ohjelmanumeron vuoro. Lähdimme kulkemaan hiekkatietä pitkin kartanon yksityistä arboretumia eli puulajipuistoa kohti. Emme tienneet ohjelmaa etukäteen, joten kenkävalinnat olivat osuneet enemmän ja vähemmän nappiin. Kiitu päätti suosiolla lainata saappaita, mutta Katariina osoitti, että kyllä se metsään meno onnistuu punaisilla korkkareillakin. Selvästi ammattilainen! Siitä, miten hyvin se onnistui, voit lukea hänen blogistaan. Suosittelen blogia muutenkin, Katariinan tyyli kirjoittaa on nimittäin todella hulvaton, hän osaa nauraa itselleen!

Ikioma puu

Arboretumissa meitä odotti kuohuviini ja mehu – ja lapio. Tertissä ilmeisesti tykätään meistä, sillä ohjelmana oli istuttaa metsään Starboxin ja Pontin oma puu, metsälehmus! Ihan löytyy kyltti päivämäärineen ja kaikki, ehkä ihan vähän herkistyin koko ajatuksesta. Ja lapiointihommiksihan se meni, onneksi olin valinnut juuri siihen hommaan tarkoituksenomaiset vaatteet.

No oli minulla onneksi istutuskavereita. Jukalla ei ollut Pontin ainoana edustajana muuta vaihtoehtoa kuin osallistua, ja Anni, joka juuri oli ilmoittanut, ettei omista viherpeukaloa, oli heti valmiina koitokseen.  Siinä me kolme sitten puutarhurin arvioiv...valvovien silmien alla laitoimme puun maahan. Toivokaamme sille pitkää ja hyvää elämää.

Kuvat istutuksesta yllä: Emmi Savonen

Puodista kellariin

Matkamme jatkui takaisin kartanolle. Meille kerrottiin heräilevästä kasvimaasta ja siitä, kuinka kesä on ravintolalle hyvin omavaraista aikaa. Yrttejä ja kasviksia saadaan omalta kasvimaalta ja muun muassa ruusua puutarhasta. Mikä unelma! Tässä vaiheessa alkoi tuo yksikin lasillinen kuohujuomaa vaikuttaa sillä tavalla, että melkein haksahdin ostamaan kahvila-puodista jo viime kerralla ihailemani ihanan lasikarahvin, jonka koristelumahdollisuudet olisivat rajattomat. En tiedä, olenko nähnyt koskaan niin kaunista ja kekseliästä karahvia. Hetki täytyi itselleen perustella, miksei nyt ole ehkä hyvä aika tehdä kyseistä hankintaa. Mutta se on edelleen materialistisella haavelistallani.

Valoisasta puodista siirryimme tutustumaan myöskin pihapiirissä sijaitsevaan kellariin, ja sinne oli kyllä säilötty jos jonkinlaista tuotekehittelyn tulosta. Oli kukkaisöljyjä, vesipuolukkaa, mesiangervo- ja kuusenkerkkäsiirappia ja vaikka mitä muuta. Kellareissa on aina oma viehättävä tunnelmansa. Tosin myönnettäköön, etten yksin viihdy kellareissa kovin kauaa, ties millaisia mörköjä nurkista löytyisi. Tai jos ei nyt oikeita mörköjä, niin ainakin oma mielikuvitukseni saattaisi lähteä vähän laukalle.

Kohti päärakennusta

Kellarista olikin aivan luonnollista ottaa suunta kohti itse kartanoa. Matkan varrelta löytyi näin idyllinen maisema. En tiedä mikä pitsiliinoissa ja verhoissa on, mutta ne saavat oloni aina tosi romanttiseksi ja haaveilevaksi. Tämän pöydän ympärille kuvittelisin ystäväporukan viettämään rentoa kesäiltaa. Kuka on mukana?? Tuolta alempaa pellon reunasta löytyvät myös pilvienkatselutuolit, sinne voisin mennä ihan itsekseni päiväunelmoimaan.  

Ja ei muuta kuin sisälle, ovi on auki! Antaa kuvien puhua puolestaan, sillä kuten ehkä jo huomasit, jälleen kerran minulla oli pienehköjä hankaluuksia karsia niitä.

Kuva: Emmi-Riika/TiiPii

Totuuden nimissä yksi huone on sellainen, jossa en ehkä mielelläni viettäisi aikaa, ja se on tuo yllä oleva. Siellä on paljon kiinnostavia yksityiskohtia, mutta myöskin paljon täytettyjä (riista)eläimiä. Niistä en ole koskaan pitänyt, mutta ymmärrän, että ne ovat osa kartanon historiaa.

 Kirjastohuoneen tapetit herättivät ihastusta meissä muutamissa vaaleanpunaisen ystävissä.

Menu rakkaudelle

Pitopöytään oli katettu rakkausteemainen menu, ja se ei varmastikaan jättänyt ketään nälkäiseksi. Itsellenihän kävi perinteiset, ja olin jo alkupalojen jälkeen aivan täynnä. Toisaalta mikäs siinä, sillä alkuruokapöydän antimet olivatkin suosikkejani. Oli muun muassa orvokkeja salaatissa, kuusenkerkkämajoneesia ja mansikka-vaahteranmahlajuomaa.

Ennen kahvia, tai omalla kohdallani ruusuteetä, ja kakkua meillä oli Starboxin puolelta pienimuotoinen koulutus kokoushuoneessa, joka on ennen toiminut niin sanottuna istuntohuoneena (voit mielessäsi kuvitella, millaista istuntoa tarkoitan..). Pieni tauko syömisestä tekikin ihan hyvää, muuten en olisi enää kakkua jaksanutkaan. 

Ilta alkoi olla lopuillaan, ja lähtijäislahjaksi saimme pienet kuusen taimet. Kuinka herttainen kotiinvieminen! Istutin sen tänään vanhempieni pihalle, sillä vaikka kuinka haluaisin, tänne kerrostaloon tuskin voisi omaa metsää kasvattaa. Toivon tuollekin puuvauvalle pitkää ja tuuheaa elämää. Kunpa se lähtisi kasvamaan.

Koko perjantai-ilta ja blogikollegojen tapaaminen tuli erittäin tarpeeseen, sillä koin saavani taas ihan uutta inspiraatiota omaan tekemiseen. Toivotaan, että tämä flow jatkuu pitkään! 

Mietin, että olisipa ihana palata Terttiin uudestaan kesällä, kun ruusut kukkivat, ja tutkia pihaa ja puutarhaa oikein ajan kanssa. Ehkäpä siellä voisi joskus käydä kahvilla, yöpymiseen illallisineen ja aamiaisineen tarvittaisiin hieman paksumpi lompakon sisältö kuin mitä itselläni tällä hetkellä on. Mutta vielä joskus tulee senkin aika, sillä sen verran jäi kiinnostamaan salaisen puutarhan sisältö, jonne avaimen saavat ilmeisesti vain yöpyjät... Ja metsälehmustamme täytyy tietysti käydä välillä katsomassa. Eli vieläkin olisi nähtävää jäljellä! Tertti, me tapaamme vielä tavalla tai toisella, lupaan sen.

Kiitos.♥