Tyttö ja teeseremonia – Noriko Morishita

Luin tämän kuun alkupuolella ihastuttavan kirjan. Kyseessä on Tyttö ja teeseremonia, joka kertoo japanilaisen Noriko Morishitan omakohtaisista kokemuksista ja oivalluksista, joita hän on saanut opiskellessaan teeseremoniaa 25 vuoden aikana. Alkuperäinen teos on kirjoitettu vuonna 2002, suomenkielinen laitos ilmestyi tänä vuonna.

Aloittaessaan teeseremonian opiskelun senseinsä Takedan johdolla Noriko oli parikymppinen, eikä hän silloin tiennyt tai ymmärtänyt teestä yhtään mitään. Hänen mielestään se oli vain "ummehtunut japanilainen perinnetaito". Ajatuksistaan huolimatta hän alkoi käydä harjoituksissa joka lauantai. Kaikenlaiset erilaiset, vuodenaikojen mukaan vaihtuvat välineet ja käyttäytymissäännöt saivat pään pyörälle. Pikkuhiljaa vuosien varrella teetä opiskellessaan asiat alkoivat avautua hänelle, ja hän saattoi yhtäkkiä ymmärtää jotain, mitä ei ollut tajunnut aikaisemmin.

"Joka päivä on hyvä päivä. Tuo kirjoituskäärö oli ollut edessäni kaiken aikaa, ja silti vasta nyt näin sen kunnolla. Sen viesti välittyi minulle voimakkaasti ja kouraisi sydäntäni."

Kirja on jaettu viiteentoista oivallukseen. Yhden kappaleen otsikko kuuluu näin: Kuuntele sadepäivinä sadetta. Ajatuksena on, että millainen päivä tahansa voi olla hyvä, "ja ihmiset elävät keskellä täydellisten tilaisuuksien ketjua sen huomaamiselle". Ei ole olemassa huonoa säätä. Kun päivän kokee koko sydämellään, ihminen voi iloita olosuhteistaan jopa tilanteessa, jota voisi ahdingoksikin kutsua. 

Yksi kirjan tärkeistä teemoista on nykyhetkeen keskittyminen ja läsnä oleminen tässä ja nyt. Teeseremoniaa ei voi tehdä kunnolla, jos mieli vaeltaa jossain muualla. Meille nykyajan ihmisille läsnäolo on monesti todella vaikeaa. Huomaan itsekin harmikseni, ettei keskittymiskykyni ole enää samanlainen, kuin joskus nuorempana. Ennen saatoin tuntikausiksi syventyä tekemään jotain asiaa ilman tarvetta keskeyttää tehdäkseni jotain muuta. Jatkuva ärsykkeiden tulva yhdistettynä nopeatempoiseen elämänrytmiin on mielestäni pääsyy keskittymiskykymme ja läsnäolon kokemuksemme heikkenemiseen. Tavoitteeni nyt onkin oppia taas rauhoittamaan sinne tänne pomppivat ajatukset. 

Kirjan kautta opin myös joitain japanilaiseen teesermoniaan liittyviä asioita. Yllätyin esimerkiksi siitä, kuinka paljon siihen liittyvät luonto ja vuodenaikojen kierto. Kesäaikaan tehdään erilaista teetä kuin talvella, ja teemakeisetkin ovat välillä kirsikankukan muotoisia, ja taas välillä kuin lunta. Itse asiassa, en ennen edes tiennyt teemakeisten olemassaolosta mitään.

Japanilainen kulttuuri kiinnostaa minua, ja ehkä siksi pidin kirjasta paljon. Mielestäni kirja myös on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja hauskastikin, ja tietyllä tapaa samaistuin joihinkin kirjailijan ajatuksiin. Suosittelen lämpimästi vaikkapa pimeiden iltojen iloksi.