Aamuinen sumu liikkuu hiljalleen peltojen yllä, tehden tavallisesta maisemasta hieman mystisen näköisen. Jalat vievät vanhoille tutuille pikkuteille, joita pitkin joskus tuli käveltyä usein. Päätän ottaa totutusta hieman poikkeavan reitin.
Voi, onpa tuosta kaadettu laaja ala metsää. Näyttää aika rumalta. Ai, tuollakin sama juttu.
Päädyn todella pitkästä aikaa vanhan ortodoksisen hautausmaan reunalle. Pienehkö, 1700-luvulla perustettu hautausmaa on mielestäni aina ollut kiehtovan näköinen. Menen sisään portista, eikä ketään näy. Auringonvalo tunkeutuu kuusten latvojen läpi taittaen aamun viileyttä, tikka hakkaa puuta. Muuten on hiljaista.
Hautausmaalla sijaitsee pieni kirkko, jonka vieressä on Aladinin suvun yksityinen hautakappeli.
Siitähän taisin ottaa kuvan yläasteella kirjalliseen kyläesitelmään. Kävinköhän silloin täällä porttien sisäpuolella viimeksi?
Kappeli valmistui noin vuonna 1900, kirkko 1901.
Mielestäni silloin tällöin on ihan tervettä vierailla hautausmailla. Se antaa elämään perspektiiviä. Tälläkin hautausmaalla yhdessä haudassa lepää kreivi ja kreivittäriä. Oli maallinen titteli sitten mikä vain, jossain vaiheessa sillä ei ole enää mitään väliä.
Tietysti on surullista nähdä joissain muistomerkeissä hyvin vähäisiksi jääneet elinvuodet. Mutta ehkä sekin muistuttaa meitä eläviä siitä, että elämä voi olla arvaamatonta. Ehkä se saa meidät muistamaan, kuinka onnekkaita olemme saadessamme herätä aina uuteen aamuun. Ehkä muistamme taas olla vähän enemmän kiitollisia asioista, joita pidämme itsestäänselvyytenä.
Tien toisella puolella sijaitsee hyvin pieni, Nikolai II:n armeijan juutalaissotilaiden haustausmaa.
(Lähde)
Kiitos kauniista kuvista ja tekstista. Terveiset Israelista.
VastaaPoistaMukavaa, että pidit! Ja kiitos! :)
Poista