Entä jos ei ole dynaaminen?

"Elää täysillä." Mitähän ihmettä se oikein tarkoittaa? Usein tuntuu, että se tarkoittaa: ole koko ajan liikkeessä. Sano aina kyllä. Älä pysähdy, älä nyt missään nimessä pysähdy! Tavoittele parempaa minää. Ole toiminnan nainen (tai mies).

Täytyykö elääkseen täysillä tehdä benjihyppy, lähteä kuukaudeksi Intiaan joogaamaan tai täyttää kalenteri siten, että ainoat vapaat tunnit siellä on tarkoitettu nukkumiseen? Jos näin on, minun elämäni ei ole lähelläkään täyttä. Joku voisi sanoa, että se on aika tylsää. Ehkä se välillä vähän onkin, mutta se ei haittaa  – ainakaan niin paljon, kuin monia muita haittaisi.

Tykkään olla ja tehdä asioita kotona. En osaisi kuvitella eläväni matkalaukkuelämää. Minusta olisi raskasta, jos joka viikolle olisi sovittu jotain ohjelmaa, johon liittyy toiselle paikkakunnalle matkustamista. Tarvitsen paljon omaa aikaa.

Toki pidän myös seikkailuista ja silloin tällöin spontaaneistakin jutuista. Mutta mielestäni elääkseen täyttä elämää ei tarvitse olla koko ajan menossa jonnekin tai vähintään suunnittelemassa sinne jonnekin menemistä. Elämä voi olla täyttä, vaikka kalenteri ei olisikaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Valoa hyytävän kylmään lauantaihin

Tästä syksyisestä kansalaisopiston valokuvauskurssille osallistumisesta näyttäisi muodostuvan ihan tapa. Tälle syksylle valikoitui aiheeksi pitkät valotukset, joka on viimeisen vuoden aikana alkanut kiinnostamaan yhä enemmän. Siinä jos missä voi oman luovuutensa päästää valloilleen. Tosin ihan liian harvoin tulee itse kokeiltua mitään. Ehkä nämä syksyn ja talven pimeät illat saavat taas inspiraation syttymään?

Ilma oli eilen aika hyytävä, mutta mitä muutakaan sitä nyt lauantai-iltana tekisi, kuin lähtisi vähän sillan alle kuvaamaan. Ja ainahan on kiva kuvata jotain sellaista, jota ei ole vielä ennen kuvannut – vaikka sitten sormet jäässä. Teräsvillaa meille kurssilaisille pyöritti vetäjänämme toimiva Mika.

Saas nähdä, millaisia otoksia tänä iltana tulee!

Lokit Helsingin yllä

Viime maanantain vietimme Helsingissä, ja kamerat olivat tietenkin mukana. Ajattelin, että no nyt tulee kuvattua vähän erilaisia otoksia pitkästä aikaa. Mutta vielä mitä, kamera pysyi laukussa. En osaa näköjään kuvata kaupungeissa, en oikein löydä sieltä kuvattavaa. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun otokset jäivät aika vähiin.

Mutta sitten saavuimme kauppatorille, ja sieltä se inspiraatio löytyi – lokeista. Omilla lyhyillä objektiiveillani on vähän hankala kuvata villejä eläimiä, mutta tällaiset ihmisiin tottuneet lajit käyvät niillekin. Ja niin kaupunkikuvaan tuli mukaan eloa ja luontoelementti, joka sai minutkin kaivamaan kameran laukun pohjalta. Olisin voinut jäädä seuraamaan ja kuvaamaan lintujen touhua vaikka pidemmäksikin aikaa! Se nimittäin on aika mielenkiintoisen näköistä, kun asiaan alkaa kiinnittää huomiota.

Siinäpä sitä olikin reissutarinaa kerrakseen; kävin pääkaupungissa kuvaamassa lokkeja.

(Ja toki epämääräisen haahuilun lisäksi tuli käytyä myös muutamissa pikkuliikkeissä.)