Heinäkuun kukkia

Back to basics, eli luonnonkukkakuvailuja heinäkuulta. Välillä tulee olo, että postauksissa tulisi aina olla joku ajatus, vaikka eihän se niin mene. Tai onhan tässäkin ajatus, kukat, ja se riittää ainakin minulle.

♥

Wiipurintien markkinat Kouvolassa

Tässä pikainen menovinkki kaikille kouvolalaisille ja tietysti ihan kenelle vaan! Kävin tänään Kouvolan Kasarminmäellä Wiipurintien markkinoilla, ja viihdyin siellä useamman tunnin. Huomenna markkinat vielä jatkuvat. Pääsyliput ovat 10€ ja lapset 3-vuotiaasta eteenpäin 5€, ja hinnalla saa nauttia monenlaisista esityksistä, musiikista, markkinakojuista, eläimistä ja tietenkin (historiallisesta) tunnelmasta. Tässä muutamia kuvia tältä päivältä, mutta tapahtuma kannattaa tietenkin kokea paikan päällä.

Rohan tallit

 Taverna Janoinen Rotta

 Saltus Gladii ja Ambera

 Härkätien Leikarit

 The Sandsacks

The Sandsacksia erityisesti lähdin kuuntelemaan, ja vähän jännäksi meni, pystyisivätkö miehet esiintymään ollenkaan, sillä ainakin osa soittimista oli jäänyt Saksaan heidän saapuessaan Suomeen. Onneksi paikallisesta musiikkikaupasta oli löytynyt jokunen kitara ostettavaksi, huh! Muuten olisi voinut vähän harmittaa. Ja olisi jäänyt miultakin rivitanssit tanssimatta. Joo, noin siinä näköjään käy kun miut yksin päästää liikkeelle, löydän itseni ventovieraiden kanssa pomppimasta.. :D Aika hyvin porukkaa lopulta oli tansseissa mukana, vaikka bändin mukaan joka vuosi on sama juttu, että ensin kukaan ei meinaa tulla. Suomalaiset...

Olisihan siellä ollut kaikenlaista kivaa ostettavaa, ja päädyinkin ostamaan sormuksen. Niitä en oikeastaan omistakaan, mutta tuo oli niin nätti, että ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Se on peräisin Kelttikoruilta.

Ja tähän loppuun ehkä vähän epäedustava kuva, mutta menköön... Tänään oli mahdollisuus saada ilmainen lettikampaus, ja pitihän tilaisuus toki hyödyntää. En ehkä itse laittaisi ihan tällaista kampausta, mutta olihan tuo hauskaa vaihtelua. Ja oli huomattavasti viileämpää musiikin tahtiin pomppiessa..! :) 

Sunnuntaina siis kaikki markkinoille! Ja tämähän ei ollut mikään maksettu mainos, mielestäni tällaisia tapahtumia vain on kiva tukea.

Jokaisella on lahja, se vain saattaa piilotella

"What lies before us and what lies behind us are small matters compared to what lies within us.

And when you bring what is within out into the world, miracles happen." (Henry David Thoreau)

Sanotaan, että elämän tarkoitus on löytää oma lahjansa, ja sitten antaa se pois. Siten pystyy tuomaan jotakin hyvää muiden elämään. Voi kuinka ihailen heitä, jotka ovat oman lahjansa tai elämäntyönsä löytäneet, ja etenkin heitä, jotka ovat keksineet keinon jakaa sen maailman kanssa. Tällaiset ihmiset huokuvat hyvää mieltä ja aitoa innostusta, mutta eivät toisaalta pelkää kertoa myöskään karikoistaan. Sillä niitä jokaisen kohdalle väistämättä sattuu, isompia tai pienempiä.

Mutta miten sitä onkaan ihmismieli malttamaton! En tiedä vielä, olenko löytänyt varsinaista lahjaani, mutta haluaisin uskoa ja uskonkin, että valokuvaus ainakin jollain lailla liittyy siihen. Kunnes tulee niitä päiviä kun mieleen hiipii ajatus, että ovatko tuotokseni nyt niin ihmeellisiä kuitenkaan, että joku voisi saada niistä itselleen jotain. Toisina päivinä taas ajattelen, että pystyn kyllä vielä luomaan jotain merkittävää kuvien avulla, kunhan vain keksisin, että mitä! Onneksi niitä päiviä on useammin. Täytyy vain luottaa, että idea syntyy, kun aika on oikea.

Juttelimme tänään töissä (ensimmäinen työpäivä loman jälkeen siis onnistuneesti ja hikisesti ohi!) hieman somemaailmasta ja se sai myös miettimään vähän omaa somekäyttäytymistä. Näin pikaisesti ajatellen minä olen meistä ehkä se, joka jakaa sosiaalisessa mediassa eniten kuvia ja blogin kautta ajatuksiakin. Joskus mietin, olenko turhamainen kun teen näin, jokohan kaikkia alkaa kyllästyttää tyyliin "taas tuokin on tunkemassa naamaansa ja ruohonkorsikuviaan joka paikkaan". Toisaalta, kenenkään ei ole pakko seurata toisen postauksia, ja jos tekemiseni tuollaisia ajatuksia aiheuttavat, en sitä toivokaan. Suurta ystävä-, lukija- tai seuraajamäärää enemmän mieltäni lämmittää ajatus niistä muutamasta, joita oikeasti kiinnostaa.

Koen, että juuri tällä hetkellä blogin pitäminen (ja kuvien julkaisu instagramissa) on minulle se keino, jonka kautta saan toteuttaa jotain, mikä lähtee sisältä. Tuskastuisin, jos ne ruohonkorret ja männynkävyt olisivat vain kovalevyllä tai muistikortilla. Se olisi vähän kuin kirjoittaisi pöytälaatikkoon. En toimi useinkaan niinpäin, että lähdenpä kuvaamaan, jotta saan jotain julkaistavaa, vaan kuvaan, ja sitten mietin, olisiko kuvissa jotain jakamisen arvoisia yksilöitä. Satun vaan ottamaan kuvia aika usein. Mitä omakuviin tulee, itseäni ainakin kiinnostaa nähdä silloin tällöin, kuka kuvien ja tekstien takana on, vaikkei niistä kuvista sinänsä mitään muuta saisikaan. 

Ja kuka tietää, ehkä somen hallitsemisesta on hyötyä sitten joskus, kun tiedän mitä haluan maailmalle tarjota.

Tiedätkö sinä, mikä oma lahjasi on? Olisi ihanaa kuulla! Kiitos jälleen, kun luit.