lauantai 4. elokuuta 2018

Wiipurintien markkinat Kouvolassa

Tässä pikainen menovinkki kaikille kouvolalaisille ja tietysti ihan kenelle vaan! Kävin tänään Kouvolan Kasarminmäellä Wiipurintien markkinoilla, ja viihdyin siellä useamman tunnin. Huomenna markkinat vielä jatkuvat. Pääsyliput ovat 10€ ja lapset 3-vuotiaasta eteenpäin 5€, ja hinnalla saa nauttia monenlaisista esityksistä, musiikista, markkinakojuista, eläimistä ja tietenkin (historiallisesta) tunnelmasta. Tässä muutamia kuvia tältä päivältä, mutta tapahtuma kannattaa tietenkin kokea paikan päällä.




Rohan tallit






 Taverna Janoinen Rotta


 Saltus Gladii ja Ambera







 Härkätien Leikarit


 The Sandsacks

The Sandsacksia erityisesti lähdin kuuntelemaan, ja vähän jännäksi meni, pystyisivätkö miehet esiintymään ollenkaan, sillä ainakin osa soittimista oli jäänyt Saksaan heidän saapuessaan Suomeen. Onneksi paikallisesta musiikkikaupasta oli löytynyt jokunen kitara ostettavaksi, huh! Muuten olisi voinut vähän harmittaa. Ja olisi jäänyt miultakin rivitanssit tanssimatta. Joo, noin siinä näköjään käy kun miut yksin päästää liikkeelle, löydän itseni ventovieraiden kanssa pomppimasta.. :D Aika hyvin porukkaa lopulta oli tansseissa mukana, vaikka bändin mukaan joka vuosi on sama juttu, että ensin kukaan ei meinaa tulla. Suomalaiset...

Olisihan siellä ollut kaikenlaista kivaa ostettavaa, ja päädyinkin ostamaan sormuksen. Niitä en oikeastaan omistakaan, mutta tuo oli niin nätti, että ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Se on peräisin Kelttikoruilta.




Ja tähän loppuun ehkä vähän epäedustava kuva, mutta menköön... Tänään oli mahdollisuus saada ilmainen lettikampaus, ja pitihän tilaisuus toki hyödyntää. En ehkä itse laittaisi ihan tällaista kampausta, mutta olihan tuo hauskaa vaihtelua. Ja oli huomattavasti viileämpää musiikin tahtiin pomppiessa..! :) 
Sunnuntaina siis kaikki markkinoille! Ja tämähän ei ollut mikään maksettu mainos, mielestäni tällaisia tapahtumia vain on kiva tukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti