Metsän vihreys ja rauha
Sain taas ilokseni flunssan, ja koska ulos en ole viitsinyt sen takia mennä, tässä on ollut hyvää aikaa vähän kaivella kuva-arkistoja. Aavan meren Itäpuolen -blogin Mrs B. nimittäin heitti meille kanssabloggaajille haasteen jakaa merkityksellisiä, itse otettuja kuviamme. Eli sellaisia, jotka jollain tapaa koskettavat ja tuntuvat tärkeiltä. Kuviahan minulta löytyy vaikka minkä verran, joten oli mielenkiintoista ottaa haaste vastaan ja katsoa, mitkä kuvat nousisivat esiin juuri tässä yhteydessä. Laadulla ei niinkään ole väliä, näistäkin löytyy pokkarikuvia ja tärähtäneitä otoksia. Kuvat ovat muutaman viime vuoden aikana otettuja.
Polku kohti aurinkoa
Taika
Intuitio
Suorin reitti ei ole aina paras
Kun pimeän jakson aikana huomaa, että valoakin on
Rohkeus
Yhdessä
Muistot
Rakkaus
Ostin tämän korun päivänä, jolloin en vielä tiennyt, että iltaan mennessä kaikki olisi toisin
Kiertokulku
Pysyvyys
Aina voi aloittaa alusta
Kotiseutu
Luonnon ihmeitä
Kaikki on mahdollista
Kauneus, jota on vaikea löytää, ellei katso tarkemmin
Herkkyys
♥
Ei varmaankaan yllätä ketään, että suurin osa kuvista on luontokuvia. Etsin tähän haasteeseen kuitenkin sellaisia otoksia, joilla on jotain muutakin merkitystä kuin se, mitä kuvassa näkyy:
tunne, muisto tai ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti