Olen lukenut ja kuullut viimeaikoina useampiakin juttuja siitä, miten ihmisillä on ähky. Perinteisen joulun jälkeisen ruokaähkyn lisäksi on ruutuaikaähkyä, tarkemmin someähkyä, tavaraähkyä ja kuluttamisähkyä. Ymmärrän tämän hyvin, sillä itsekin huomaan samaa, ja olen tainnut aiemmin jotain asiasta tai sen vierestä täälläkin kirjoittaa.
Päätin jo vuosi sitten katsoa tarkemmin, mihin rahani käytän, ja mielestäni olen onnistunut siinä ihan kohtalaisen hyvin. Toki aina on varaa parantaa, ja siksi jatkankin samalla linjalla: ostopäätöstä tehdessäni mietin, tarvitsenko tätä oikeasti tai tuottaako asia niin paljon iloa, että haluan löytää sille paikan kodistamme, jossa on jo muutenkin liikaa tavaraa.
Olen huomannut ajattelutavassani muutoksia verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Pidän edelleen kaikesta kauniista, mutten suinpäin kiikuta kotiin jokaista ihanaa tavaraa. Joskus arviointikyky saattaa olla pettämässä, mutta onneksi tämän talouden järjen ääni sanoo silloin, ettemme tarvitse uutta "ihan kivaa" muumimukia, tuikkukippoa, tai muuta "rojua", sillä niitä on ihan riittämiin jo ennestään. Totta, niinpä onkin, ajattelen ja lasken tuotteen kädestä takaisin kaupan hyllylle.
En myöskään liiemmin pidä enää päämäärättömästä kaupoilla kiertelystä, ellen sitten oikeasti tarvitse jotain ja yritä etsiä sitä. Shoppailu ajanvietteenä tuntuu kaukaiselta ja notkuvia hyllyjä katsellessani mietin, mihin me ihmiset tarvitsemme tätä kaikkea. Olen tästä muutoksesta itsessäni iloinen, sillä maapallomme ei kestä jatkuvasti lisääntyvää kuluttamista. Näin se vaan on, vaikka silmänsä haluaisi siltä sulkea kaikkien ihanien tavaroiden edessä. En sano olevani täydellinen tässä asiassa, kaukana siitä – omat heikot kohtani ovat mekot, paperitavarat kuten lehdet, kortit ja kirjat sekä kivet. Mutta askeleita kohti parempaa on otettu. Korttiaskartelupapereita ja muita tarvikkeita en tainnut ostaa viime vuonna lisää ollenkaan, ja hyvin pärjäsin, ja pärjään todennäköisesti vielä monta vuotta. Sama juttu kirjepapereiden ja postimerkkien kanssa, ainakin tällä kirjeisiinvastaustahdilla..
No entä kirpputorit sitten? Tykkään kierrellä kirpputoreilla, mutta sielläkin alkaa vähän ahdistaa, kun mietin kaikkia niitä hylättyjä, jopa ihan uusiakin tavaroita, joita on röykkiöittäin. En enää osta sieltäkään vaan koska halvalla saa, vaan ostan, jos löydän tarvitsemani asian. Olen löytänyt kirppareilta monia säännölliseen käyttöön jääneitä asioita, mutta myös hutiostoja on tullut tehtyä, kun ei ole tullut mietittyä ihan loppuun asti. Mielestäni kirppareihin kannattaakin suhtautua samoin kun kauppoihin ja miettiä, ostainko tämän myös täydellä hinnalla.
Ja mikä parasta, rahaa säästyy kuin huomaamatta, kun alkaa kiinnittää huomiota kulutustottumuksiinsa. Palkasta pystyy silloin laittamaan rahaa myös säästötilille, ja rahaa jää myös enemmän käytettäväksi erilaisiin palveluihin tai tapahtumiin, kuten konsertteihin.
Täällä Starboxissa Jonna kirjoitti Mawia-blogissaan vähän aikaa sitten siitä, tarvitseeko aina tarvita. Kannattaa käydä lukemassa sekin! Meistä ei ehkä ihan minimalisteja saisi, mutta olen samaa mieltä Jonnan kanssa siitä, että jokaiselle tavaralle olisi hyvä olla oma järkevä paikka. Tilan puutteen vuoksi näin ei meillä nyt ole, ja se itseäni eniten kodissamme vaivaakin. Yksi ratkaisu tähän tietysti olisi tavaroiden karsiminen ja uudelleen järjestely, ja olen sitä jonkin verran tehnytkin. Vielä olisi ilmeisesti tarvetta.
Yhden metodin kodin järjestelyyn tarjoaa muutama vuosi sitten kirjoillaan ihastuttanut ja vähän vihastuttanutkin japanilainen Marie Kondo, jolla on nyt Netflixissä oma sarja Marie Kondo: Kodit järjestykseen (Tidying Up with Marie Kondo). Itse pidin hänen ensimmäisestä kirjastaan kovasti, sillä pidin hänen ajatuksestaan siitä, että kotona olisi vain iloa tuottavia tavaroita, ja että niitä (sekä pois laitettavia tavaroita) kohdeltaisiin kunnioittavasti. Siksipä sarjan huomatessani otin itselleni Netflixin parin vuoden tauon jälkeen uudestaan, ja katsoinkin kaikki jaksot muutamassa päivässä. Olen aina pitänyt tämän tyyppisistä muodonmuutossarjoista, mutta tässä metodissa erityistä on se, että ihmiset joutuvat tekemään työn itse, jolloin lopputuloksen näkeminen tuntuu ihan erilaiselta. Kondo tuo omalla hauskalla ja iloisella persoonallaan kivan lisän ohjelmaan. Ja se, ettei tavaroita vain heitetä pois miettimättä, vaan pohditaan, mitä halutaan säilyttää tavara kerrallaan, on mielestäni hyvä lähestymistapa. Jos sinulla on Netflix ja aihe kiinnostaa, suosittelen tuota sarjaa. Tosin varoitan, että se saattaa aiheuttaa akuutin vaatteidenviikkaustarpeen..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti