lauantai 23. maaliskuuta 2019

Tervetuloa uuteen blogiini ja 6 mieleenjäänyttä postausta Starboxin ajalta

Starbox on auki vielä viikon, mutten sitten malttanutkaan olla avaamatta uutta blogikotia jo nyt, kun kaikki tuntuu olevan suunnilleen kunnossa!

Mietin, millaisen postauksen tekisin ensimmäiseksi "uuteen" blogiin. Jostain syystä pää lyö ihan tyhjää, vaikka olo on tietyllä tapaa myös hyvin inspiroitunut siitä, että olen nyt niin sanotusti blogin kanssa ihan omillani. Aiemmin vain portaaleissa bloganneena en ole juurikaan päässyt vaikuttamaan esimerkiksi ulkoasuun, joten on mukavaa, että voin nyt päättää itse kaikesta. Onnistuin jopa googlen avustuksella koodaamaan blogin mobiiliversioon näkyviin haluamani asiat, jotka sieltä puuttuivat. Vaikka juttu ei ollut kummoinenkaan, pieni sisäinen nörttini oli innoissaan ratkaisun löytymisestä.

Koska blogialusta on uusi, ja tänne saattaa kenties eksyä uusia ihmisiäkin, ajattelin jakaa muutaman vanhan postauksen, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleeni. Kenties niiden kautta voit saada tästä blogista jonkinlaisen käsityksen. Tervetuloa, olit sitten vanha tai uusi tuttavuus!

Kirjoitin tämän postauksen noin vuosi sitten syntymäpäiväni aattona siitä, mitä olen elämästä oivaltanut. Allekirjoitan yhä jokaisen kohdan.

Edelleen olen sitä mieltä, että kiltteys ei ole merkki heikkoudesta, vaan vahvuus. 

Aloitettuani syksyllä venäjän opinnot, päätin etsiä muutaman uuden kirjeystävän, jotka kyseistä kieltä osaavat. Nyt on lupaavia tuttavuuksia löytynyt ja toivon, että tulemme kirjoittelemaan pitkään! Olen kirjoitellut kirjeitä epäsäännöllisen säännöllisesti jo 20 vuotta, ja on aina yhtä mukavaa löytää ajatuksella kirjoitettu kirje postin seasta. 

4. Kohtuudesta, mielettömyydestä ja yhdestä kirjasta
"Ja toden totta, kultainen keskitie ja kohtuus tuntuvat olevan täysin vieraita tälle ajalle, jossa elämme. Aina pitää olla, saada ja tehdä jotakin enemmän ja paremmin kuin ennen tai kukaan muu. Välillä tuntuu, että mikään ei riitä." Ei lisättävää.

Tämä lumpeenkukan taitteluohje oli vanhan blogini suosituin postaus, ja toiseksi luetuin Niittykukissa Starboxin aikana. Pyhinä ja muiden juhlien aikaan blogissa näyttää olevan monesti pieni piikki kävijöiden määrässä, kun ihmiset etsivät inspiraatiota juhlakattaukseen. En kai siis voi jättää sitä tästäkään listasta pois!

Lempiaikani valokuvata on ehdottomasti aamu. Etenkin kun on sumuista, tai nousevan auringon valossa kimaltavaa aamukastetta. Silloin luonto on heräämässä ja näyttää erityisen taianomaiselta.



2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen blogikotiin Anna! Oot kyllä kovan työn nähnyt, kun oot jaksanut siirtää postaukset uuteen kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Netta <3 Ja jee, ensimmäinen kommentti tänne! Itseäni varten etenkin halusin ne postaukset talteen, ja siksi oon iloinen, että tein sen työn vaikka välillä meinas usko loppua.. :D

      Poista