On uudenkuun, ja siten uusien alkujen aika.
Olen kävellyt kotikylän tuttuja katuja ristiin rastiin. Vieraillut rakkaiksi käyneillä luontopoluilla. Ketunleivät kukkivat runsaslukuisina taas siellä missä ennenkin.
Ja silti kaikki näyttää erilaiselta.
Tyhjensin eilen työpaikalla lokeroni sisällön kasseihin, ja heitin kauhtuneen talvitakin viimein roskiin. Sama pitäisi kai tehdä niille aivan liian puhki kulutetuille sormikkaille. On edessä lomautus- ja samalla työsopimuksen viimeinen viikko. Outoa, ja niin haikeaa...
Taidan varustautua ensi viikon viimeiseen töissä piipahdukseen aurinkolasein – toivottavasti paistaa!
Kuten Vesterisen syksyn konserttikiertue on nimetty, aion luottaa siihen, että
kaikki jatkuu hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti