sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Heippa Kouvola, hejsan Borgå!

Ensimmäinen blogipostaukseni porvoolaisena. Kyllähän tämä vähän oudolta tuntuu, vaikka tätä pitkään suunniteltiinkin. Vielä pari kuukautta sitten ajattelin, että kiitos koronan ja Uudenmaan eristyksen ja ties minkä, tämäkin suunnitelma siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Men vi är här nu! Kaikkien muuttolaatikoiden ja kaaoksen keskellä. Onneksi lomautusviikkoani ei peruttu, sillä en tiedä, miten töiden päälle olisin jaksanut hoitaa myös tämän muuttohässäkän. Sain kuitenkin vielä piipahtaa pariin otteeseen työpaikalla, ja kuten arvelinkin, haikeaahan se oli. Steinerpäiväkoti Aamuruskolla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. ♥ Voin suositella sekä Aamuruskoa, että Kuusankosken (juuri muuttanutta ja tosi ihanaksi laitettua) Päivänkehrää kaikille perheille, ihan näin vinkkinä vaan kouvolalaisille, joille kodinomaisuus ja luonnonläheisyys ja -mukaisuus ovat tärkeitä arvoja. 

Kolmekymmentä vuotta Kymenlaaksossa asuneena toki mietityttää, miten sitä tänne Uudellemaalle oikein tulee kotiutumaan. Toivottavasti hyvin. Teimme eilen pienen kävelyn keskustaan, ja joidenkin rakennusten vuoksi tuntui välillä siltä, kuin olisimme Haminassa! Asuin siellä siihen asti, kunnes muutin Kouvolaan opiskelemaan. Ehkä tässä vähän nyt ympyrä sulkeutuu, kun asun taas historiaa täynnä olevassa merikaupungissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti