Paperiset lumihiutaleet

Tästä on jo useampi vuosi aikaa, kun viimeksi tein paperisia lumihiutaleita. Minun oli tarkoitus tehdä vain kuusisakaraisia, mutta sitten vähän vahingossa tulin tehneeksi myös kahdeksansakaraisia, jollaisia en ollut ennen tehnyt. Käytin ihan tavallista kopiopaperia, mutta paperin kannattaisi olla jotain huomattavasti ohuempaa ja sakset mahdollisimman terävät. Tylsät sakset eivät kovin kaunista jälkeä nimittäin tehneet, puhumattakaan siitä, että olisin saanut tehtyä kaikkia haluamiani kuvioita. Taitoksissa kannattaa olla todella huolellinen, jos haluaa siistin ja yhteneväisen lopputuloksen.

Kuusisakaraisen lumihiutaleen teet seuraavalla tavalla:

* Taita neliön muotoinen paperi kolmioksi.

* Taita kolmio pienemmäksi kolmioksi.

* Jaa suorakulma esimerkiksi kolmioviivaimella 30 asteen osiin, laita pienet merkit. Taita toinen kolmion lyhyistä sivuista kohti vastakkaisen puolen merkkiä, ja taita jäljelle jäänyt osa päälle. Leikkaa ylijäävät "sakarat" pois. (Valitettavasti en muistanut ottaa tästä vaiheesta kuvaa, mutta kai tuo ohje on ihan ymmärrettävä?)

* Sitten onkin luovan osuuden aika! Leikkaa satunnaisia kuvioita tai suunnittele etukäteen piirtämällä kuviot kevyesti paperiin. Muista, että ehjä sivu on tulevan hiutaleen keskusta.

Kahdeksansakarainen lumihiutale valmistuu näin:

* Taita neliön muotoinen paperi kolmioksi yhteensä kolme kertaa.

* Taita vielä toinen lyhyistä sivuista pitkää sivua vasten, kuten kuvassa alla. Leikkaa ylijäävä osuus pois.

* Leikkaa haluamasi kuviot ja avaa hiutale varovasti.

Alla oleva kuva havainnollistaa sitä, kuinka rumaa jälkeä liian paksu paperi ja tylsät sakset saavat aikaan, etenkin tässä kahdeksansakaraisessa versiossa. 

Mutta jos lopputulosta ei katso kauhean läheltä, ihan kivalta sekin näyttää.

Kiinnitin hiutaleet ikkunaan ensin sinitarralla, mutta se kuulsi todella rumasti läpi. Luinkin sitten netistä, että maito kävisi hyvin kiinnitykseen, ja pitihän sitä tietysti kokeilla. Hyvin on pysynyt ainakin muutaman päivän. Tosin hiutaleiden irroittamisen jälkeen olisi tiedossa ikkunanpesuhommia.. Ja ai niin, sellaistakin luin, että jos haluaa oikein siistiä jälkeä, niin hiutaleet kannattaa varovasti silittää. Itsehän en viitsinyt silityslautaa kaivaa esiin, kun eivät nuo taitoskohdat liiemmin omaa silmääni häiritse.

Mukavia askarteluhetkiä!

Miljoona ruskean sävyä

Marraskuun ensimmäinen päivä näytti ikkunasta katsoen kauniin kuuraiselta. Lähdin aamulla kuvaamaan toiveenani löytää jotain inspiroivaa. Ja löysinkin.

Kaikki kasvit olivat saaneet valkean reunuksen, joka kehysti upeasti pudonneiden lehtien eri sävyjä. Miljoona ruskean eri sävyä, kuten eräs koiriaan ulkoiluttamassa ollut nainen sanoi minulle. Toinen hänen koiristaan lähestyi minua – on kuulemma yleensä hyvin arka, mutta olin niin hiljaa paikallani kuvaamassa, ettei se pelännyt.

Nainen koirineen jatkoi matkaa. Kyykin ihan yleisellä kävelytiellä kuvaamassa sen reunalla olevia tammen lehtiä, kun noustessani huomasin toisen naisen noin viidentoista metrin päässä. Hänen oli kuulemma pitänyt oikein jäädä katsomaan, että mikä ihmeen kottikärry siinä on. Sen jälkeen hän oli kuitenkin tullut tulokseen, että jollain ihmisellä on vain huono olo. On minulle ennenkin sanottu, että sulaudun hyvin maastoon ja kuvausasentoni ovat erikoisia, mutta tämä oli jo jotain ihan uutta. Nainen oli menossa lääkäriin, mutten kehdannut kysyä, oliko kyseessä kenties silmälääkäri. Mutta eipä sillä, sai päivä ainakin humoristisen alun!

Joku ehkä ajattelee, että kun kesän ja syksyn kirkkaat värit ovat lakastuneet, jäljelle ei jää mitään kaunista. Vain synkkä ja pimeä, karu ja koruton marraskuu, ennen kuin valkea lumi (toivottavasti) peittää maan. Eräs arvostamani luontokuvaaja taas kerran sanoi, että tällaiset harmaat ajat ovat erittäin hedelmällisiä aikoja kuvaamiseen. Pakko olla samaa mieltä jälkimmäisen kanssa. Kai se riippuu siitä, millä tavalla asioita katsoo. Ja kauneushan on katsojan silmissä, joten en väitä, että jompikumpi mielipide olisi parempi.

Itselläni on ollut muutaman viikon ajan jotenkin erityisen inspiroitunut olo. Tekee mieli askarrella, lukea, värittää, kuvata, neuloa, virkata, leipoa, blogata ja vaikka mitä muuta. Ainut ongelma on, että millään ei ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Mutta pidän tästä tunteesta.

Vielä loppuun virallinen kottikärry-look. Vaikka pidänkin nykyään myös kirkkaista väreistä, maanläheiset sävyt saavat olon tuntumaan turvalliselta. Niin vaatteissa, kuin ympäristössäkin.

Kaunista marraskuun alkua, ystävät! ♥

Lämmittävä sosekeitto

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, halloween-kuvaukseni keskeytti se tosiasia, että jotain ruokaa olisi jo pikkuhiljaa saatava. Jääkaappi näytti aika tyhjältä, joten päädyin pitkästä aikaa tekemään sosekeittoa. En siis ollut sellaista suunnitellut, joten kattilaan päätyi sitä, mitä sattui löytymään. Näistä aineksista se syntyi:

Lämmittävä sosekeitto (2 annosta)

3 porkkanaa

vajaa paprika

uunissa paahdetun hokkaidokurpitsan jämät

2 rkl koskenlaskijaa (minulla oli sitä jo valmiiksi pehmeää versiota)

1 tl inkivääritahnaa

1 tl sitruunaruohotahnaa

puolikas kasviliemikuutio

Kun porkkanat ja paprikat olivat kypsiä, soseutin keiton sauvasekoittimella. Päälle lisäsin kurpitsan- ja auringonkukan siemeniä ja rouhittua mustapippuria. Ja tulipa muuten hyvää! Tätä täytyy tehdä uudestaankin.