Lumen taikaa

Yhtenä kauniina perjantaina saimme jo nauttia yhtäaikaa lumesta ja auringosta. Eri sinisen sävyissä hohtava lumi näytti niin raikkaalta ja upealta, että kuvausinspiraatiokin nousi taas uusiin lukemiin. Tulisipa tuollainen pikkupakkanen lumineen pian uudestaan, sateella kun on vähän huono lähteä ulos kuvaamaan. No kenties kelin ollessa tällainen saan viimeinkin aloitettua joulukorttien tekemisen, joka minun tosiaan piti aloittaa jo kuun alussa. Mihin tämä marraskuu on taas oikein hävinnyt? Kohtahan tulee jo kiire, jos meinaan joulupostiin ehtiä.. No on tässä onneksi vielä noin kolme viikkoa aikaa!

Virkattu talvinen unisieppari

Unisiepparit ovat alunperin intiaanien taikakaluja, joiden uskotaan karkottavan pahat unet ja ajatukset ja tuovan hyviä unia ja ajatuksia tilalle. Mielestäni ne ovat erittäin kauniita, ja minulla onkin jo vuosia ollut sellainen kaulakoru, jota käytän aina silloin tällöin. Pitkään olin jo ajatellut, että haluaisin tehdä itse käsityönä unisiepparin, mutten ollut keksinyt, että miten. Kun sitten Tiimarissa törmäsin metallirenkaaseen, unisieppari tuli heti mieleeni ja ajattelin kyllä keksiväni jotain. Minulla sattuu olemaan nyt myös lainassa Caitlin Sainion 100 virkattua lumihiutaletta -kirja, ja siitä se idea sitten lähti.

Kaivoin lankapussista valkoista puuvillalankaa ja etsin tovin sopivaa 3mm virkkuukoukkua. Lähdin taas aika sunnittelematta toteuttamaan ideaa enkä ollut varma, tulisiko hiutaleesta edes sopivan kokoinen halkaisijaltaan 15 cm kokoiseen renkaaseen.

Valitsin kirjasta mieleiseni mallin ja toivoin parasta. Yllättäen hiutale olikin aika hyvän kokoinen, mutta jos olisin tehnyt viimeisen kerroksen uloimmista ketjusilmukkakaarista vähän lyhyemmät, hiutale olisi asettunut napakammin paikalleen. Mutta ihan hyvä se on noinkin. Virkkasin metallirenkaan täyteen kiinteitä silmukoita ja hiutaleen sakaroiden kohdalle kaksi silmukkaa. Muistaakseni sakaroiden väliin jäi aina 22 silmukkaa.

Halusin kokonaisuudesta vähän vielä nätimmän näköisen, joten virkkasin tuollaisen simpukkareunuksen. Aluksi tein yhden ketjusilmukan, hyppäsin yhden kiinteän silmukan yli, tein viisi pylvästä samaan silmukkaan, hyppäsin yhden silmukan yli ja tein kiinteän silmukan, hyppäsin taas yhden silmukan yli ja tein viisi pylvästä seuraavaan silmukkaan, hyppäsin yli ja tein kiinteän silmukan jne. Ihan lopuksi tein piilosilmukan ja virkkasin suoraan ketjusilmukoista ripustuslenkin.

Ja koska unisieppareissa on aina jotain roikkumassa kuten höyheniä, piti keksiä vielä jotain vastaavaa kiinnitettäväksi siepparin alaosaan. Päätin tehdä kolme pientä pyöreää tupsua ihan perinteisten pahvikiekkojen avulla ja kierittää niille samasta langasta nyörit (hmm, aloin miettimään, että onkohan tuo oikea termi, mutta muuta ei nyt tule mieleen). Laitoin nyörit rei'istä läpi ennen tupsujen leikkausta ja pahvikiekkojen poistamista, ja lopuksi ompelin ne symmetrisesti kiinni sieppariin.

Valmiin työn jätin vielä nuppineulojen avulla vähän suoristumaan, jotta muodot tulivat paremmin esiin. Valmis!

Pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Mielestäni siitä tuli kaunis. Näitähän voisi tehdä vaikka joka vuodenajalle omanlaisensa.

Bloggaajatapaaminen upeassa Tertin kartanossa

Järjestyksessään toinen Starboxin bloggaajatapaaminen oli perjantai-iltana Mikkelissä. En tunne kyseistä kaupunkia juurikaan, mutta tuskinpa paljon hienompaa miljöötä olisi tapaamiselle voinut olla kuin Tertin kartano – ainakaan allekirjoittaneen ja muiden ihastuneista huokailuista päätellen. Jo ulkona lukuisat pihavalot loivat kaunista tunnelmaa vaaleanpunaisen rakennuksen ympärille.

Kaikenlaisia uusia juttuja tuli maistettua, kuten kartanon omaa pakuriteetä. Jotenkin en ole aiemmin rohjennut kokeilla, mutta kun sitä tervetuliaismaljana meille tarjottiin, niin.. Mielestäni maku oli aika mieto, mutta ei ollenkaan huono.

Juhlasali oli jo melko jouluinen, ja taustalla soi kartanon henkeen sopiva musiikki. Ihastuttava Heli Pöyry kertoi meille paikan historiasta samalla, kun kiersimme huoneet läpi. Täytyy sanoa, että kauniita yksityiskohtia oli niin paljon, ettei oikein aina tiennyt, minne katsoisi.

Esittelykierroksen jälkeen oli illan puhujan vuoro. Täytyy tunnustaa, että suosittu Havaintoja parisuhteesta -blogi oli minulle tuttu ainoastaan nimeltä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Sami Minkkinen oli hyvin luonteva ja innostava esiintyjä (vaikkei kuulemma aina olekaan ollut, mitä on nyt vaikea uskoa) ja hänen puheenvuoronsa sisälsi monia hyviä ajatuksia. On tärkeää tehdä omaa juttua omalla tyylillä ja seisoa sanojensa takana. Ja on myös hyvä muistaa, että vaikka sanoisi tai tekisi mitä, niin aina tulee olemaan joku, joka ei siitä pidä. Ja sille nyt ei oikein voi mitään.

Samin puheen jälkeen otimme vielä yhteiskuvan koko porukan kanssa, vähän tiukkaa teki noin kolmenkymmenen henkilön mahtua samaan kuvaan, mutta sopu antoi jälleen sijaa.

Seuraavaksi oli luvassa ihan konkreettista tekemistä piparien koristelun merkeissä, ja vaihdoimme päärakennuksesta kahvilan ja puodin puolelle. Matkalla ihastelin kartanon majoitusmahdollisuuksia, ja osa porukasta jäikin yöksi noiden sympaattisten ovien taakse.

Aina täytyy ottaa ensiksi vähän kuvia, vai mitä? ;)

Koristeet olivat kirjaimellisesti hyvin sokerisia. Oletko koskaan maistanut ruusulta oikeasti maistuvaa marmeladia? En minäkään ollut, mutta nyt olen. Ruusun tuoksu on yksi lempituoksuistani, ja tuo marmeladi maistui täsmälleen siltä, miltä tuoksuikin.

Osa porukasta oli minulle tuttuja jo aiemmasta Lappeenrannan tapaamisesta, ja osan tunnistin heidän blogiensa perusteella, mutta en kuitenkaan ihan kaikkia. Olisipa ollut vielä vähän enemmän aikaa, niin olisimme ehtineet paremmin tutustua toisiimme.

Kotiinviemisiksi saimme piparimuotin ja muutaman pakurikääpä-teepussin. Huomasin, että muotin mukana tuli myös ohje piparitaikinaan. Täytyy varmaankin kokeilla sitä ohjetta tänä vuonna, sillä mielestäni koristelemani piparit olivat tosi hyviä.

Puodissa olisi ollut vaikka mitä ihanaa ostettavaa, mutta hillitsin mieleni ja jätin ostokset muille. Mutta silti etenkin ruusuinen tee ja ruusuntuoksuinen kynttilä jäivät mieleen. Ja upea karahvi..

Luovan toiminnan jälkeen ilta oli jo sen verran pitkällä, että olikin jo ruoan vuoro. En muista olenko koskaan syönyt ruokaa, joka olisi laitettu näin kauniisti esille.

Tarjolla oli runsaasti erilaisia juttuja, en edes muista mitä kaikkea. Itse keskityin lihan sijasta kalatarjontaan. Ja minullehan kävi sitten niin kuin monille muillekin, että luulin tämä pöydän kattavan kaiken. Mutta nämä olivat vasta alkupaloja, ja pääruoka olisi vielä erikseen.. Jos aiemmin teki tiukkaa meidän kaikkien mahtua samaan kuvaan, niin aika tiukkaa oli tehdä pääruokana tarjoiltavalle siiallekin tilaa (toisena vaihtoehtona olisi ollut karitsaa).

Ja jälkiruoallehan nyt aina löytyy tilaa jostain.. Marenkikakku oli ihanaa ja samoin nuo marjat, mansikat ja herukat sopivat niin hyvin yhteen!

Tuntuupa ihan hassulta kirjoittaa vain näin positiivisia juttuja kun tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta en kai voisi valehdellakaan illan olleen jotenkin huono, sillä sitä se ei todella ollut. Emmi ja Krisse olivat vaan suunnitelleet meille ihan huipun ohjelman. Illan kruunasi kartanon vieraanvaraisuus ja tietysti myös mahtavat bloggaajakollegat. Ja erityiskiitoksen ansaitsee vielä Tiipii-blogin Emmi-Riika, joka omalta osaltaan mahdollisti osallistumiseni iltaan tarjoamalla paikan autostaan. Meno- ja paluumatkat sujuivat joutuisasti, sumusta huolimatta, jutellen valokuvaamisesta, bloggaamisesta ja kaikesta mahdollisesta. Joitain syvällisiäkin teemoja taisi olla, mikä ei yhtään haittaa!

Odotan jo innolla, mitä kaikkea kivaa ensi vuodelle on blogitapaamisten merkeissä luvassa. Kenties silloin kohtaammekin Kymenlaaksossa.