Joululaulut yhdistävät, myös raskaina versioina

Olipa hieno konsertti tuo Raskasta joulua. En ole tainnut koskaan nähdä Kouvolassa niin paljon ihmisiä samaan aikaan, kuin mitä perjantaina jäähallilla. Minulla oli ollut tarkoitus jo useampana vuotena mennä kyseiseen konserttiin, mutta konserttisalien liput oli aina myyty loppuun ennen kuin edes huomasin. Aika myöhään olin lippujen kanssa liikkeellä tänä vuonnakin, mutta ystäväni lupauduttua mukaan sain ne kuitenkin ajoissa hankittua.

Ennen konserttia olin katsonut, että se kestäisi noin kolme tuntia väliaikoineen. Mietin, että miten tapahtuma voisi kestää niin kauan. Mutta jälkeenpäin ajatellen oli ihan hyväkin, että aikaa oli tarpeeksi yleisönkin henkistä lämpenemistä ajatellen. Ystäväni kanssa puhuimme, että viimeinen tunti olikin tunnelmaltaan kaikista paras – vaikkakaan Varpunen jouluaamuna -kappaleen viimeinen säkeistö ei olekaan mikään tunnelmaa nostattavin yhteislauluvalinta. Hienolta se kuitenkin kuulosti, parin harjoituskerran jälkeen. Harmi, että oma ääni oli täysin kadoksissa, mutta yritin silti!

Nyt olenkin ollut eilisestä asti ihan joulutunnelmissa, ja kuunnellut lauluja Spotifysta. Soittolista näyttää aika samalta kuin viime vuonnakin muutamia lisäyksiä lukuunottamatta. Olisiko sinulla ehdottaa jotakin ihanaa laulua, jonka voisin lisätä listaan? Tilaa olisi useammallekin, niin en ainakaan ehdi kyllästyä ennen joulua! Vaikkakaan en tiedä, onko se mahdollista... ;)

Mikähän siinä on, että kun on joululauluista kyse, me suomalaisetkin kaivaudumme ulos kodeistamme ihmisten ilmoille? Oli kyseessä sitten jäähalli, kirkko tai vaikka kauppakeskus.

Jotain taikaa siinä on.

Yhdeksän haavetta

1. Valokuvanäyttelyn pitäminen.
2. Valokuvakirjan julkaiseminen.
3. Inspiraatio-/hyvinvointikorttien suunnitteleminen.

4. Menninkäisten näkeminen Islannissa. ;)
5. Saimaannorpan kohtaaminen Saimaalla.
6. Vaeltaminen Lapissa.

7. Voisin vielä joskus syödä raakaa porkkanaa.
8. Joogan aloittaminen.
9. Koti, jossa kaikilla tavaroilla on oma, järkevä paikka.

Voihan haaveet! Pieniä ja suuria, yhdeksän siksi, että se on lempinumeroni. Haaveilu on ihanaa, mutta samalla myös vähän turhauttavaa. Tämänkin listan asiat ovat olleet mielessä jo pitkään, porkkanatkin jo varmasti 15 vuotta. Tosin se on näistä haaveista ainut, johon ehkä voin kaikista vähiten itse vaikuttaa. Kuitenkin. Huomaan monesti vähän ärsyyntyväni, kun nykyään puhutaan niin paljon oman elämänsä girlbosseista ja voimanaisista. Miksi se ärsyttää? Nämä naiset itsessään eivät ärsytä, päinvastoin. Haluaisin vain, että minussakin olisi vähän enemmän sitä samaa tarmoa, päättäväisyyttä ja tavoitteellisuutta. Rohkeutta tarttua unelmiin ja laittaa rattaita pyörimään. Se on valitettavasti heikko kohtani, jonka tiedostan paremmin kuin hyvin.

Puhuin ystäväni kanssa muutama päivä sitten puhelimessa, ja jossain vaiheessa hän sanoi, että "sie voisit Anna tehdä kirjan" tms. Ja siihen jotain sopersin, että no oon mie ehkä vähän ajatellutkin... Ja heti mietin, että voiko tätä nyt ääneen sanoakaan! Mitä oikein kuvittelen, enhän tiedä kirjojen tekemisestä mitään. Se on totta. Totta on myös se, että kaikkea voi oppia, ja joku voi myös opettaa ja auttaa. Kirjan aika ei ehkä ole vielä, mutta jossain vaiheessa varmastikin on. Haluan uskoa niin. Tuollaiset kortit tulen ainakin joskus tekemään, ehkä postikorttejakin...

Mitä haaveita sinulla on?

Koska kaikkien tarinat ovat erilaisia – bloggaamisen järkevyydestä

Don't forget – no one else sees the world the way that you do, so no one else can tell the stories that you have to tell.

-Project Calm magazine

Ihana Nettanen kirjoitti vähän aikaa sitten asiasta, joka koskettaa monia bloggaajia aina silloin tällöin. Eli siitä mieleen hiipivästä ajatuksesta, että mikähän pointti tällä omien horinoiden jakamisella on. Miksi kukaan haluaisi lukea juuri minun jorinoitani tai nähdä valokuviani, kun maailma on blogeja, muita tekstejä ja kuvia pullollaan? Kiinnostaako jotakuta oikeasti? Samaa mietin aina välillä itsekin.

Tuo lainaus, jonka laitoin ihan ensimmäiseksi, sattui silmiini vähän sen jälkeen, kun olin lukenut Netan postauksen. Sen sanoma on mielestäni todella kannustava, ja jokaisen olisi hyvä muistaa nuo sanat. Kukaan ei voi nähdä maailmaa samalla tavalla, ja siksi kukaan ei voi kertoa juuri niitä tarinoita, mitä sinä kerrot. Oli väylä niiden kertomiselle sitten mikä tahansa, vaikkapa nyt blogi. Samaistun myös Netan ajatukseen siitä, ettei kaikessa tekemisessä tarvitse aina kauheasti järkeä ollakaan. Tylsäähän sellainen olisi, jos vain järkevyys ohjaisi ihmisen toimintaa.

Lähipiiristä olen kuullut kommenttia (henkilöltä, joka ei ehkä muista, että pidän blogia :D), että "ketä nyt kiinnostaa lukea jonkun nobodyn juttuja". Kyllä minua on ainakin kiinnostanut aina lukea kaikkien nobodyjen juttuja, aina lehtien lukijapalstoilta lähtien. Ehkä kysymys on enemmän ihmisen persoonasta; jotakuta kiinnostaa toisten ihmisten pohdinnat ja huomiot elämästä, toista ei.

Mielestäni on hienoa, että on tällainen kanava kuin some, jossa nobodyt voivat löytää samanhenkisiä ihmisiä (joista voi tulla myös ystäviä), tai toisaalta myös nähdä ja oppia ymmärtämään ihan toisenlaisia näkökulmia. Joillakin on myös suuri tarve ilmaista itseään kirjoittamalla ja/tai kuvaamalla, ja tämä on oivallinen väylä tuotosten henkiin herättämiseen.

Nyt haluaisinkin kysyä, että mikä saa sinut lukemaan (etenkin tuntemattomien) ihmisten blogeja? Ja olisi myös mielenkiintoista tietää, että jos olet lukenut blogiani pidempään, niin mikä saa sinut palaamaan? En yritä kerjätä kehuja, vaan minua ihan oikeasti kiinnostaa, miksi horinani kiinnostavat tai eivät kiinnosta. Minulla kun ei ole asiasta mitään käsitystä. :D Vaikka blogini onkin pieni, niin tilastot kertovat, että tätä lukee siskoni ja parin ystävän ja starboxlaisen lisäksi myös moni muu. Joukossa on siis oltava myös minulle tuntemattomia ihmisiä. :)

Mukavaa viikkoa!

(Postauksen kuvat ovat ystäväni Satun ottamia muutamien viime vuosien takaa – paloja tarinastani. )