maanantai 10. joulukuuta 2018

Avanto virkistää kehon ja mielen


Minulla oli tälle vuodelle tavoite käydä ensimmäistä kertaa ikinä avannossa. Se tavoite täyttyi jo heti tammikuun ensi päivinä. Avantourani sai kuitenkin jatkoa pari viikkoa sitten, kun olin ystäväni Reetan luona Aitoossa.


Olen luonteeltani toisaalta aika varovainen, mutta sitten kuitenkin jollain tapaa vähän yllytyshullu. Jos kyseessä ei ole mikään ihan hurja juttu, niin minut on melko helppokin houkutella mukaan. Julkiseen karaokeen olen tosin suostunut mukaan vain kaksi kertaa, joku raja nyt sentään täytyy pitää!




Mutta avanto, sen makuun pääsin tammikuussa sen verran mukavasti, että toki kokeilin nyt tilaisuuden tullen uudestaan. Eikä se tuntunut ollenkaan niin pahalta, olo oli oikein rapsakka parin kastautumisen jälkeen. En ole uimarityyppiä, välillä menee vuosi jos toinenkin etten käy ollenkaan uimassa edes kesällä, joten tällainen muutaman sekunnin pyrähdys sopii paremmin kuin hyvin.







Millaisia avantokokemuksia sinulla on? Oletko koskaan kokeillut vai käytkö säännöllisesti? 
Ihanaa viikon alkua! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti