perjantai 28. helmikuuta 2020

Rajani ja tunteeni ovat omiani

Muiden ihmisten tekemiset ja sanomiset, tai sanomatta jättämiset vaikuttivat joskus paljonkin omaan olooni. On vaatinut paljon ajatustyötä ja itsensä kehittämistä, jotta olen pystynyt alkamaan vetää rajoja sille, minkä ja kenen annan vaikuttaa olotilaani. Erityisen herkkänä ihmisenä luen muutenkin toisten mielialoja herkästi, joten senkään vuoksi rajojen veto ei ole aina ollut helppoa.



Siksi on ollutkin omalla kohdalla hienoa huomata, etten anna muiden käytökselle enää niin paljon valtaa omiin tunteisiini. Jos joku esimerkiksi valittaa valittamistaan turhanpäiväisistä asioista, maalailee uhkakuvia, arvostelee syyttä, on katkera tai anteeksiantamaton, ei tehnytkään jotain niin kuin toivoin.. se on hänen asiansa, eikä sen tarvitse pilata oloani tai ainakaan vaikuttaa itseeni liiaksi .



Joskus toki jokin asia pääsee ihon alle, sillä en ole tunteeton. Ne, jotka minut tuntevat tietävät, että olen kaikkea muuta. Yritän kuitenkin järkeillä asian niin, ettei sen tarvitse kovin kauan ajatuksissani viihtyä. Ajatellaan vaikka, että joku olisi minulle syyttä loukkaantunut, eikä halua päästää tunteesta irti. Hän kokee, että minun olisi pitänyt tai täytyisi nyt toimia toisin. Vaikka se olisikin harmillista, se olisi hänen oikeutensa. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, niin muut kuin minäkin. Pitäisikö asioiden olla niin kuin minä haluan? Ei. Pitäisikö toisen muuttua vuokseni? Ei. Voimme muuttaa ainoastaan omaa suhtautumistamme, omia tunteitamme ja ajatuksiamme.



Edelleenkään, en ole tunteeton, vaan ihminen. Tunnen siis niin ikään iloa, rakkautta, tyytyväisyyttä, pelkoa, surua, huolestuneisuutta, turhautumista, kiitollisuutta, ärtymystä, pettymystä, huojentuneisuutta ja mitä näitä kaikkia tunteita nyt on. Olisi aika tylsää olla viilipytty, jonka tunteet eivät liikahda koskaan suuntaan tai toiseen. Eri asia on, kuinka kauaksi aikaa itselleen epämieluisiin tunteisiin jää turhaan vellomaan sellaisten asioiden vuoksi, joihin ei voi itse vaikuttaa – eli toisin sanoen toisten ihmisten tunteiden, ajatusten ja tekemisten vuoksi.



En tiedä, osasinko kirjoittaa tätä asiaa auki nyt ihan niin selkeästi, kuin tarkoitus oli, mutta toivottavasti joku ymmärsi, mitä tarkoitan.


4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitat. Niin on, toisten tavasta kohdata meidät ei tarvitse tulla osa omaa suhtautumistamme heihin vaikka tällaista tapahtuu helposti huomaamatta. Vaikeaa puntarointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kyllä sitä tapahtuu ihan tahtomattaankin välillä. Pääasia, että asian huomaa ja tiedostaa, jolloin voi päättää, kuinka suhtautua.

      Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus ja kirjoitit hyvin! Osaan samaistua tähän tosi paljon, sillä oon itse myös aika herkkä ihminen, ja varsinkin ennen otin liian tosissaan ihmisten sanomiset ja tekemiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tietysti välillä tulee reagoitua vahvastikin, mutta siitä tunteesta on oppinut päästämään irti nopeammin. :)

      Poista