Kävin tuossa yhtenä päivänä läpi taas vähän kuva-arkistoja ja löysin nämä vuoden takaiset sitruunamuffinit. Muistelin kirjoittaneeni ohjeenkin johonkin paperille ylös, ja pienen etsimisen jälkeen se löytyi kuin löytyikin! Tietenkään en ollut kirjoittanut muistiin reseptin alkuperäistä lähdettä, mutta aika samantapaisiahan nämä perusmuffinssiohjeet tuppaavat olemaan lähteestä riippumatta. En ole tehnyt näitä pitkään aikaan, mutta muistelen maun olleen aika hyvä! Siksi ajattelinkin laittaa ohjeen ylös tänne, ettei tarvitse olla kokonaan pelkän paperilapun varassa. ;)
Sitruunamuffinit
100 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunamehua (tai maun mukaan)
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunamehua (tai maun mukaan)
1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Vatkaa munien rakenne rikki toisessa kulhossa. Lisää munat vaahtoon kokoajan sekoittaen.
3. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa sähkövatkaimella puolet seoksesta taikinaan. Lisää kuoriraaste ja mehu. Vatkaa joukkoon loput jauhoseoksesta.
4. Jaa taikina vuokiin ja paista 200°C:ssa keskitasolla 12–15 minuuttia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti