Yksinkertaistamisesta – kun tavarapaljous ahdistaa

Joululomalla kävin läpi lähes kaikki omat tavarani yksitellen. Luulin tehneeni niin jo aiemmin aika perusteellisesti ja siksi uskoin, ettei olisi enää paljonkaan pois laitettavaa. Toisin kävi, sillä kirpparille, kierrätykseen ja roskiin lähti tai on lähdössä useampi kassillinen tavaraa. Tein päiväkaupalla töitä, että pääsin edes tähän pisteeseen, ja nyt tuntuu, että se varsinainen työ vasta alkaa. Ajattelimme varata jostakin kirpparipöydän ainakin kerran, ja hikoiluttaa jo valmiiksi se hinnoitteluprosessi. Voikin olla, että myymättömät tavarat viemme lopuksi ilmaiseksi jonnekin. Ei sinänsä ihan hyviä, käyttökelpoisia asioita viitsi roskiinkaan heittää.

Kulutustottumukseni ja ajatukseni kuluttamisesta ovat etenkin  viimeisen parin vuoden aikana muuttuneet. Melkein hävettää se, kuinka paljon tavaraa on vuosien varrella tullut haalittua. Tunnustan, että joitakin vuosia sitten hain ostamisella sisältöä elämään, vaikkei ilo kovin pitkäaikaista ollutkaan. Ja toisaalta kivatkin asiat muuttuvat taakaksi, kun niitä on liikaa, eikä niitä kaikkia ehdi käyttää ja hyödyntää kuin haaveissaan (kuten esimerkiksi langat, askartelutarvikkeet, kosmetiikka, lehdet jne). Materian omistaminen vie myös energiaa, sillä siitä täytyy jaksaa huolehtia, ja sille täytyy olla säilytystilaa. Jos mistään ei ikinä luovu, pikkuhiljaa tullaan tilanteeseen, jossa myös kodin neliömäärää on lisättävä, mikä tietysti lisää myös rahanmenoa. Olen lukenut Marie Kondon kirjat, ja hän on kirjoittanut, että on halvempaa säilyttää tavarat kaupassa. Alan olla samaa mieltä.

Olen jo pidempään kaivannut elämääni selkeyttä, ja tuntuu, että kodin tukkoiset energiat vaikuttavat myös mielen selkeyteen ja keskittymiskykyyn. Haluan kodin näyttävän kotoisalta, mutta siten, ettei lattioilla tarvitsisi säilyttää mitään. Vieläkin olisi siis karsimisen varaa.

Olen ajatellut tätä projektia konmarimaisesti, eli enemmänkin niin, mitä asioita haluan säilyttää. Toisin sanoen miettinyt, mikä tuottaa minulle iloa (tai tuottaa sitä hyödyllisyytensä kautta). Tavaroita läpi käydessäni huomasin, että olen säilyttänyt asioita, jotka

• ovat vain ihan kivoja, ja jäävät siksi vähälle käytölle
• ovat joskus olleet tyylisiäni, mutteivät ole enää
• eivät ole ollenkaan minua, mutta joita en ole raaskinut laittaa pois syystä tai toisesta
• löytyvät jo useampana kappaleena 
• eivät koskaan näe päivänvaloa
• ovat yksinkertaisesti turhia

Lähes kaikki tuollaiset asiat saavat nyt mennä. 

Tässä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mistä pitää, ja mitkä asiat ovat lopulta oikeasti tärkeitä. Joskus olen pohtinut sitä, että jos tulisi tulipalo ja ehtisin napata muutaman tavaran mukaani, mitkä ne olisivat. Vastaus olisi kamera, ulkoiset kovalevyt ja valokuva-albumit, joiden kuvia ei ole enää muualla saatavilla, ja pari muuta pientä juttua. Siinäpä ne oikeastaan ovatkin.