Rakkaudesta paperivalokuviin

Muistan jo lapsena miettineeni, että jos pitäisi äkkiä pelastaa vain ne tavarat, jotka saa äkkiä mukaansa napattua, pelastaisin valokuva-albumit. Filmiaikana kuvia ei tietysti ollut digitaalisessa muodossa ollenkaan, joten silloin paperikuvat olivat vielä tärkeämpiä. Mutta kyllä pelastaisin valokuva-albumit vieläkin (niin ja kameran, ja ulkoiset kovalevyt..). Valitettavasti minulle on käynyt kuitenkin niin kuin käsittääkseni monelle muullekin, että paperikuvia ei tule enää säännöllisesti tilattua, ja kuvat vain kasaantuvat holtittomasti tiedostoihin. Olen nyt viime aikoina käynyt läpi tilattavia kuvia monen vuoden ajalta, ja vielä olisi läpikäytävää vaikka kuinka paljon. Osaa kuvista en ole edes vielä käsitellyt! Se onkin rawina kuvaamisen ainoa huono puoli, kuvalle on pakko tehdä edes jotain, että siitä ylipäätään tulee kuva. Vähän hirvittää kun ajattelenkin vielä edessä olevaa urakkaa. Ehkä pitäisi tilata pienemmissä erissä sitä mukaa kun saan kuvat valikoitua, niin saisi postimieskin soitella useammin ovikelloa eikä hänen tarvitsisi kantaa järkyttävän painavaa kuvapinoa kierreportaita pitkin kolmanteen kerrokseen.

Viime kesänä aloitin kuitenkin toisen projektin. Kävin Haminassa ollessani läpi ison pahvilaatikollisen hyvin sekalaisessa järjestyksessä olevia kuvia, ja otin sieltä itselleni sellaisia, jotka halusin laittaa albumiin. Tai no, albumeihin – ilmeisesti äitikin on tykännyt ottaa meistä lapsista kuvia (ja tykkää kyllä edelleen..). Niistä albumeista tulee vähän sellainen läpileikkaus syntymästäni tähän päivään. Muistan kun siskoni sai rippi- tai ylioppilaslahjaksi albumin, jonne mummi oli kerännyt joitakin kuvia samaan tyyliin. Minä en saanut, joten nyt vuosia myöhemmin päätin tehdä sellaisen itse. Sisäinen perfektionistini kyllä vähän itkee, kun kaikista otoksista ei käy ilmi, milloin ne ovat otettu. Olen siis saattanut sijoitella kuvat ihan väärien vuosien kohdalle, mutta ei voi minkään. Ei kai se ole niin justiinsa. Tämä projekti on nyt tosiaan vähän jäissä, kun näiden myöhäisempien vuosien kuvat ovat vielä enimmäkseen koneella.

Joku ehkä miettii, että onko jotenkin itserakasta tehdä kokonainen albumi kuvista, joissa itsekin esiintyy. Ei minusta. Mielestäni kuvien läpi käyminen ja valitseminen on ollut todella avartavaa ja ikään kuin itseensä tutustumista. Millainen olen ollut ja millainen olen nyt? Miksi valitsin mukaan juuri nämä kuvat? Mitä tunsin, kun tämä kuva otettiin? Olenko kadottanut itsestäni jotain, jonka ehkä voisin löytää uudelleen? Onko jotain, jonka haluankin jäävän menneisyyteen? Kuvista voin nähdä erilaisia aikakausia ja asioita: lapsuuden iloja, nuoruuden epävarmuuksia, onnistumisia, sukulaisia, kiinnostuksenkohteita eri aikoina ja niin edelleen. Tiivistetysti siis omaa historiaa.

Olen aiemmin maininnutkin, että haluaisin käydä joskus voimauttavan valokuvauksen perusteet, ja siinä käsittääkseni yhtenä osa-alueena tarkastellaan juuri näitä vanhoja, itselle merkityksellisiä kuvia. Tavallaan olen siis jo aloittanut sitäkin projektia.

Olisi kiva kuulla kommenteissa, että vieläkö siellä teetetään paperikuvia? Kommentoinnista puheenollen, kokeilen nyt ainakin jonkin aikaa täällä blogissa facebook-tunnuksilla kommentointia. Voit siis ollessasi kirjautuneena facebookiin kommentoida kätevästi joko henkilökohtaisella tunnuksellasi tai ylläpitämänäsi sivuna! Vierailijana kommentointi ei ole tällä hetkellä mahdollista. Toivon tämän muutoksen kuitenkin tuovan tänne lisää vuorovaikutusta, sillä mikään ei tuo bloggaajalle parempaa mieltä kuin pieni kommentti, joka kertoo siitä, että joku on täällä käynytkin. Toki voit jättää kommentin myös suoraan sivuilleni Facebookiin, jonne linkitän aina julkaistut postaukset.