Viime aikoina

Ihailen kirjoittajia, kirjailijoita, bloggaajia ja muita ihmisiä, jotka saavat pelkästä arjesta mielenkiintoista luettavaa aikaiseksi. Siis siten, ettei kirjoituksella ole välttämättä mitään tiettyä aihetta. Huomaan itse blogia tehdessäni, että yritän löytää jokaisen juttuun edes jonkin, vaikka pienenkin, ydinajatuksen, jonka vähintään itse pystyn tekstistä tai kuvista löytämään. Haluaisin kuitenkin välillä kirjoittaa ihan sellaista (tällaista?) ajatuksenvirtaa, jolla ei välttämättä ole mitään sen syvempää sanomaa. Ajatuksia, jotka ovat pulpahtaneet mieleen ja hetkiä, joita on tapahtunut lähiaikoina. Täällä blogosfäärissä kyseisenlaista juttua varmasti kutsuttaisiin mitäkuuluu-postaukseksi. Olkoon tämä nyt siis sellainen, tai ainakin yritän!

Viime sunnuntaina oli tosiaankin Runebergin päivä. Kävimme yhdessä kivassa paikallisessa kahvilassa testaamassa runebergin tortut - monikossa siksi, että minä otin gluteenittoman ja avomieheni ihan tavallisen version. Gluteeniton oli ihan hyvää, mutta tavallinen ei herättänyt sen kummempia ajatuksia. Tai oikeastaan herätti, nimittäin sen, että kotona tehdyt olivat kaikista parhaita. Tuli jälleen todettua sekin, ettei kyseisiä torttuja kannata mennä mistään ostamaan.

Viime viikolla keksin kuitenkin jotain, mitä kannattaa tehdä. Olin koko viikon töissä, ja työvuoroni alkoivat enimmäkseen vasta 9.30. Se on vähän sellainen vuoro, ettei aamulla ehdi tekemään kotona mitään eikä illalla taas jaksa. Koska hyödynnän julkista liikennettä ja bussit eivät ihan viiden minuutin välein kulje, päätin lähteä liikenteeseen vähän aikaisemmin ja lukea odotteluajan kirjaa asemalla. Siten sain jo aamulla tehtyä jotain mieluista, mitä ei kotona ehkä tulisi edes tehtyä vielä siihen aikaan. Ja kuinka innostavaa kirjaa nyt luenkaan! Kyseessä on Elizabeth Gilbertin Big Magic – Uskalla elää luovasti. Usein en hälinässä pysty keskittymään lukemiseen, mutta tämä kirja muutti käsitykseni asiasta. Unohdin melkein kokonaan sen, että ympärillä saattoi olla kymmeniä ihmisiä. Kirjoitan kirjasta varmasti lisää myöhemmin, kunhan olen saanut sen päätökseen.

Tänään aamulla herätessäni mittarissa oli melkein kaksikymmentä astetta pakkasta. Päivän suunnitelma oli selvä. Ensitöikseni otin jääkaapista illalla tekeytymään laitetun tuorepuuron (tämä oli nyt vasta toinen tai kolmas kokeilu, kaivannee vielä hienosäätöä) ja ripottelin sen päälle siemeniä ja banaania, ja vähän myös runebergeista ylijäänyttä vadelmahilloa. Sen jälkeen odottelin, että kellon viisarit näyttivät tasan kahdeksaa, otin puhelimen käteen ja aloitin viidentoista minuutin jonotuksen terveyskeskukseen. Kyllä, katsoin ajan kellosta ja kyllä, jonotusmusiikit eivät ole vuosien saatossa muuttuneet. Aika hoitajalle järjestyi iltapäivän puolelle.

Sitä ennen päätin aamulla käydä vähän kuvaamassa, koska oletin joen höyryävän kauniisti auringonpaisteessa sään ollessa näin kylmä. Oikeassa olin, tosin huippuotoksia ei tainnut tänään syntyä. Aurinko oli niin kirkas, että ihan häikäisi, ja pikkulinnut tuntuivat laulavan kovemmin kuin kertaakaan tänä vuonna. Mielessäni käväisi pikaisesti sana kevät.

Äsken tulin jo takaisin hoitajan vastaanotolta auringon häikäistessä vielä kirkkaammin kuin aamulla. Ajattelin, että jos osaisin käyttää aurinkolaseja, ei ehkä tarvitsisi kävellä tuolla ihan silmät kiinni. Vielä olisi yksi reissu keskustaan tehtävä tänään, sillä diagnoosiksi sain kuten arvelinkin poskiontelotulehduksen, ja resepti kuulemma ilmestyy sähköisesti iltaan mennessä. Pitkästä aikaa pääsen siis antibioottikuurille. Kovin mielelläni en antibiootteihin turvaudu, mutta tämä tauti on kestänyt taas niin pitkään, että taitaa olla pakko.

Huomenna lähdenkin sitten katsomaan, että mitä tuonne eteläiseen Kymenlaaksoon kuuluu!