Rauhoittava metsäretki

Kuvasin tammikuussa todella vähän ulkona, tai ylipäätään muutenkaan. Ei oikein ollut inspiraatiota, aikaa eikä jaksamistakaan, kiitos tämän flunssan joka on jatkunut jo kohta kaksi viikkoa. Viime lauantaina herätessäni avasin sälekaihtimet ja ensimmäinen ajatukseni oli, että aamupalan jälkeen heti ulos! Kaikki oli silloin ihan kuurassa ja näky oli upea.

Ajattelin ensin, että käppäilisin ihan tässä lähiympäristössä, mutta lähdimmekin sitten Peten kanssa yhdessä muutaman kilometrin päähän Niivermäelle. En ollut kovin terve vielä silloin, joten reippailun sijaan keskityimme kuvaamiseen. Samalla ymmärsin, kuinka paljon olinkaan kaivannut metsää ja valokuvausta. Siinäpä kaksi asiaa, joilla saan pään nollattua kaikista parhaiten – etenkin toisiinsa yhdistettynä. Yleensä mielessäni poukkoilee vaikka kuinka paljon ajatuksia, mutta kuvatessani en ajattele oikeastaan mitään muuta. Se on melkein meditatiivista. Olokin oli loppupäivän huomattavasti energisempi.

Kaikista eniten innostuin valkean maiseman lisäksi jäätyneistä hämäkinseiteistä. Ne olivat niin hienon näköisiä! Pääsin aina eteenpäin suunnilleen viisi askelta, kunnes taas huomasin jotain uusia yksityiskohtia. Kävelty matka ei siis ollut kovin pitkä, mutta sitäkin antoisampi.

Vähän olisin päännollaustarpeessa jo nytkin näin alkuviikosta, mutta kohtahan on jo taas viikonloppu. Silloin täytyy käydä vaikka ihan tuossa pienessä lähimetsässä pyörähtämässä.

Olisi muuten kiva kuulla, millaisia päännollaustapoja teillä muilla on?