torstai 22. maaliskuuta 2018

Lempiblogini x 8

En muista, olenko tehnyt koskaan listausta lempiblogeistani, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Vuosien varrella olen lukenut kymmenittäin erilaisia blogeja, joista osa on joko lopettanut tai jäänyt muuten vaan lukulistalta pois. Tähän listaan valikoitui nyt blogeja, joista suurinta osaa olen lukenut jo vuosia. Monta hyvää ja mainitsemisen arvoista jäi vielä ulkopuolellekin, mutta johonkin raja on vedettävä, ettei tästä tule kilometrin mittaista juttua. Yhtä blogia lukuunottamatta pitäydyin tällä kertaa Starboxin ulkopuolella, vaikka täälläkin on aivan upeita bloggaajia. ♥




Vilman blogia olen lukenut jo vuosia, melkein alusta asti. Vilma on ahkeralla työpanoksella ja kadehdittavalla motivaatiolla ja innokkuudella tehnyt bloggaamisesta itselleen työn, menettämättä kuitenkaan inhimillistä ja helposti lähestyttävää otetta. Kuvat ovat upeita, ja etenkin syvällisemmät tekstit ovat aina olleet suosikkejani. 
Myös Annan blogi on ollut lukulistalla melkein sen ensipostauksista lähtien. Annalla on taito kirjoittaa koukuttavasti tyylillä, jonka tunnistaa. Jaan kaimani rakkauden viisaisiin sanoihin, metsiin ja pinkkiin huulipunaan. Tässä blogissa pohditaan myös ekologisuutta arjen luksusta unohtamatta.




Netan blogi on ihanan maanläheinen, mutta muutamien kuukausien aikana Netta on ottanut bloginsa kanssa isoja askelia eteenpäin. Postausten teemat vaihtelevat mökkiremontista kahvila- ja ravintolasuosituksiin ja syvällisempiin pohdintoihin. Hyviä tekstejä on ollut muun muassa työstä ja ystävyydestä. Tässä kuussa hän kertoo, miten etenee #muovitonmaaliskuu -haaste. Tätäkin blogia olen lukenut sen alkuajoilta lähtien. 
Tämä blogi päivittyy harvakseltaan, mutta siellä vallitseva tunnelma on ihana, ja jotenkin kevyt ja rento. Sini kertookin bloginsa olevan muistikirja kauniille hetkille, hyvälle ololle ja omannäköiselle elämälle.




Susannan blogi on vaihtanut nimeä pariin otteeseen, mutta mukana on pysytty silti! Luonnonkosmetiikkaa, joogaa, luontoa, reseptejä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kukapa ei pitäisi naisesta, jonka sydän on täynnä kuunvaloa. 
Kuten sanottu, Starboxissa on mahtavia kirjoittajia ja blogeja. Tähän yhteyteen haluan kuitenkin nostaa TiiPiin, jonka tekstit saavat pohtimaan, että osaisinpa itsekin kirjoittaa noin luovasti. Emmi-Riika löytää itseni tavoin kauneutta niin havunneulasista kuin pienistä arjen iloista – sieltäkin, mistä moni ei osaisi katsoa.




Luen todella vähän ulkomaalaisia blogeja, mutta tämän suositun ruotsalaisbloggaajan blogia luen aina silloin tällöin. Lukisin tekstejä useamminkin, ellei hän kirjoittaisi niin pitkiä tarinoita – ruotsiksi lukeminen kun nyt on aika paljon hitaampaa kuin suomeksi tai englanniksi, vaikka teksti sinänsä onkin helppolukuista. Luonnon keskellä asuva Jonna vaikuttaa aivan ihastuttavalta persoonalta, ja hän ottaa upeita luontokuvia ja maalaa hurmaavia tauluja. 
Löysin saksalaisen Michellen blogin instagramin kautta, ja se onkin näistä kaikista mainitsemistani uusin tuttavuus. Myös Michelle rakastaa luontoa, on viettänyt vaihto-opiskeluvuotta Suomessa ja haaveilee luonnon keskellä elämisestä pohjois-Ruotsissa. Ennen hän kirjoitti englanniksi, mutta on vaihtanut kielen jokin aika sitten saksaksi. Google-kääntäjän suomenkielinen teksti on kammottavaa, ja siksi silloin kun luen tekstinkin, yritän lukea sen alkuperäiskielellä. Tuleepahan samalla vähän muisteltua lukiossa opittua.




Tajusin juuri, että kaikkia lempibloggaajiani yhdistää rakkaus kaikkea kaunista, viisasta ja luontoa kohtaan. Ja se, että uskon heillä kaikilla olevan suuri sydän. ♥ 
Nyt olisikin kiinnostavaa kuulla, mikä (tai mitkä) on sinun suosikkiblogisi? Ehkä löydän samalla itsekin uutta luettavaa! Hakusessa olisi ainakin jokin englanninkielinen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä blogi. Onko kenelläkään ehdotuksia? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti